Tähän mennessä conimme on saanut lähes sataprosenttisesti innostuneita ja kiinnostuneita reaktioita. Vastarannankiiskiäkin toki valitettavasti löytyy, ja koska pelkkien ennakko-oletusten perusteella on aina helppo kritisoida on muutama prosentti palautteesta ollut tietysti myös muunlaista; kyynistä asennetta tuntuu löytyvän mm. sitä seikkaa kohtaan onko "erilaista" tapahtumaa ylipäätään mahdollista järjestää, kuinka "erilaisena" tavallinen kävijä tai järjestäjä loppujen lopuksi tulee tapahtuman kokemaan (tai vastavuoroisesti - tulevatko kävijät luulemaan että "erilaisessa" tapahtumassa saa tehdä mitä huvittaa) ja ollaanko tässä nyt kenties erilaisia ihan vain pelkän erilaisuuden vuoksi.
Huvittavimmat "vilpittömän huolestuneet" vihjailut ovat olleet tyyliä "Ootanpa vaan sitä vuotta kun joudutte etsimään uusia aktiiveja. Ei oikeasti ole kovin helppoa löytää sellaisia." Ja miksikö tämä on huvittavaa? Katsotaanpa.
Olen kirjoitellut aikojen saatossa vähän siellä sun täällä siitä, kuinka tapahtuman imago on tärkeä mikäli sen halutaan säilyvän houkuttelevana paitsi kävijöille myös järjestäjille - ja nimenomaan myös potentiaalisille tuleville järjestäjille. USA:ssa vanhimmat animeconit ovat kahdenkymmenen vuoden ikäisiä, ja niiden järjestäjät ovat vuosien saatossa usein vaihtuneet jo useampaankin otteeseen - tipoittain, ihmisten jäädessä hiljalleen pois ja korvautuessa uusilla. Esimerkkejä tällaisesta löytyy lähempääkin; Ropeconkin on jo viisitoistavuotias.
Mikä Suomen animeskenessä sitten saa aikaan sen, että uusia ihmisiä ei tule entisten tilalle? Tai suorapuheisemmin - mitä muiden conien suhteen on tehty väärin?
Veikkaisin, että suurin osa ongelmista kumpuaa ihan pikkuasioista. Esimerkiksi Animeconin järjestäjät vaihtuvat joka vuosi, joten jokainen animeconitea joutuu tavallaan keksimään pyörän uudestaan siinä missä Finnconin puolella hommat sujuvat rutiinilla; jatkuvuutta ja tapahtumansisäistä me-henkeä ei pääse syntymään, kun järjestäjät jäävät kävijöille kasvottomiksi ja tapahtuma mielletään "kävijöitään varten järjestetyksi." Tällainen asiakasmainen ajattelutapa aiheuttaa juuri sitä väitettyä kermaperseisyyttä, josta nuorempaa otakupolvea syytetään.
Mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, ettei asia ole näin yksinkertainen. Jos nuorisoa ei kerran kiinnosta osallistua tapahtumiin, mistä lähes joka coniin ilmestyvät Final Fantasy Fightit ja cosplayshakit sitten ovat peräisin? Voisiko kenties olla, että nuorisoa kiinnostaa kyllä sittenkin - he eivät vain ole tietoisia siitä, kuinka yksinkertaista ja helppoa osallistuminen on, koska kukaan ei ole vaivautunut kertomaan sitä heille? Tai sitten osallistuminen nähdään syystä tai toisesta hankalana ja/tai epäkiinnostavana.
Miten Desucon sitten aikoo välttää nämä ongelmat? Loogisella taktiikalla - pienillä detaljeilla, joilla yritämme riisua kävijöitä asiakasmaisesta ajattelutavasta. Pyrimme toteuttamaan ideoita, joita aiemmin on vain heitelty "olisihan tuo ihan kiva, mutta jonkun tarttis myös toteuttaa se" -kommenttien kera. Olemme tavoitettavissa, käymme avointa dialogia, otamme palautetta vastaan ja pyrimme myöntämään virheemme jos niitä tulee tehtyä. Vältämme kasvottomuutta ja kerromme tekemisistämme (mm. tämän blogin kautta). Yritämme houkutella tapahtumaan myös keskivertoconkävijää vanhempaa väkeä. Rekrytoimme uutta väkeä aktiivisesti etusivulta käsin - tarvetta vastaavalla intensiivisyydellä. Pyrimme kaikessa siihen, että kävijämme kokisivat kuilun järjestäjien ja itsensä välissä mahdollisimman matalaksi - se on me-henkeä, ja me-henki johtaa haluun osallistua. Tämä on harrastajatapahtuma; sen järjestämme me kaikki yhdessä, meille.
Se on minun teoriani. Samaa mieltä sen kanssa ei tarvitse olla, mutta mieleni tekee ainakin kokeilla sen toimivuutta - koska huhujen mukaan kaukana maailmalla järjestetään sellaisiakin tapahtumia, joiden järjestäminen ei vaadi marttyyrimäistä uhrautumista ja jonka järjestäjät aidosti nauttivat hommastaan. Ja mikäli sattuisi käymään niin, että nämä tavoitteet kaikkien odotusten vastaisesti kuitenkin lopulta epäonnistuisivat ja ihmisiä lakkaisi kiinnostamasta... no, sitten tapahtuman järjestäminen loppuu siihen.
Koska ei meillä ole mitään velvollisuutta järjestää tapahtumaa vuodesta toiseen, vaikka se ei enää tuntuisikaan hauskalta eikä mielekkäältä. Harrastusten ei ole tarkoitus olla pakkopullaa, muuten ne muuttuvat pelkäksi palkattomaksi työksi - ja eihän sellaista kukaan täysijärkinen tekisi, eihän?
Mutta sittenpähän tuo nähdään.
