Miksi pitää maksaa?

Miksi pitää maksaa?

Tsukiconkaan ei ole selvinnyt täysin ilman valituksia.

Joillekin on saattanut jäädä vielä hieman epäselväksi, miksi Desuconista ollaan järjestämässä pääsymaksullista tapahtumaa. Näin ollen se tulee olemaan myös Suomen ensimmäinen maksullinen animetapahtuma, mikäli Tracon lasketaan rope/animetapahtumaksi ja veriveljemme Tsukicon musiikki- ja muotitapahtumaksi. Mutta miksi lähteä maksullisuuden suhteen sooloilemaan muille teille muuten kuin pelkästä erilaisuudenhalusta?

Aloitetaan syistä vähiten olennaisesta: kävijämääristä. Esimerkiksi Finncon on perinteisesti ollut maksuton tapahtuma, koska sen on aina ollut tarkoitus myös promota alaansa - aloittelevan harrastajan voi olla aluksi paljon mukavampaa lähteä coniin luentoja kuuntelemaan kuin scifimafioihin tuntemattomien seuraan. Animepuolella asia on toisin, koska harrastus on kasvanut nykyiseen kukoistukseensa vasta Internetin valtakaudella; ainakin Animecon on promoamisvelvollisuutensa jo kunnialla suorittanut.

Etenkin Helsingin Animeconissa Paasitornissa - josta Ropecon lähti karkuun Dipolin vehreämmille niityille jo vuonna 1998, kävijämääränsä ollessa vasta tuhannen hujakoilla - tuli ajateltua useampaan otteeseen, kuinka mukavampi tapahtuma olisi voinut olla mikäli joukosta olisi ruotinut pois ne pääsymaksuttomiin tapahtumiin aina ilmestyvät hengaajat, joita con itsessään ei kiinnosta lainkaan ja joille koko tapahtuma on vain paikka tavata kavereita. Eikö kyseessä kuitenkin olisi tarkoitus olla harrastajatapahtuma?

Hengaajat

Meille harrastajille pääsymaksulla itsellään on hyvin vähän merkitystä; enin osa conkävijöistä maksaa joka tapauksessa conreissustaan jo kymmeniä tai satoja euroja VR:lle sekä ravitsemus- ja majoitusliikkeille, joten kymppi siihen päälle ei tunnu useimmille juuri missään. Tämä näkyy siinä hyvin vähäisessä negatiivisen palautteen määrässä, jota Desuconin pääsymaksullisuus on saanut; useimmille harrastajille asia tuntuu olevan täysin yhdentekevä. Siksi pääsymaksullisuus tuskin vaikuttaisikaan kävijämääriin muualla kuin suurimmissa kaupungeissa, jollainen Lahti ei taida olla. :)

Mutta itse asiassa juuri pääsymaksujen yhdentekevyydessä kävijöille piileekin koko pääsymaksullisuuden varsinainen valtti. Maksullisissa tapahtumissa suuremmat kävijämäärät eivät nimittäin ole päänsäryn aihe vaan tavoite, koska jokainen kävijä antaa oman panoksensa tapahtuman taloudelle.

Suomen kokoisessa maassa sponsorivarat eivät yksinään millään riitä vähänkään suuremman pääsymaksuttoman conin järjestämiseen, joten vaihteleva osa tapahtumien budjeteista koostuu yleensä erilaisista avustuksista ja tuista - esimerkiksi viime Nekoconin noin 11 000 euron budjetista kolmannes, Finncon-Animeconin 50 000 euron budjetista taas noin puolet.

Avustuksissa on kuitenkin ongelmansa. Ne ovat parhaimmillaankin epävarma tulonlähde, koska niiden saaminen on aina tuurinkauppaa - toinen Nekocon sai avustuksia vähemmän kuin ensimmäinen, jonka budjetista olikin sillä kertaa niitä valtaosa. Ja parhaimmassakin tapauksessa avustuksiin luottaminen ja niiden hakeminen vaatii rutosti säätöä ja byrokratiaa, emmekä me halunneet lähteä sille tielle - saman energian voi käyttää paremminkin.

 

For fans, by fans

"Voittoa tuottamaton" ei tarkoita samaa kuin "ilmainen."

Pitkällä tähtäimellä ajateltaessa pääsymaksutuloissa on lisäksi se erittäin mukava puoli, että toisin kuin avustukset usein ne lisääntyvät samaa tahtia conin kasvaessa - jos tapahtuma on ilmainen, sen kasvamisen rajat tulevat väistämättä ennen pitkää vastaan. (Vertailun vuoksi - olisiko tänä viikonloppuna 15. kertaa järjestettävä Otakon, Yhdysvaltain suurin fanien järjestämä animecon, voinut kasvaa nykyisiin mittoihinsa ilmaistapahtumana?)

Anikin Animecon-ketjussakin on jo laskeskeltu, että maksullisen Animeconin budjetti voisi olla parhaimmillaan kaksinkertainen maksuttoman Finncon-Animeconin budjettiin verrattuna; siitä ylijäävällä summalla saataisiin seuraavalle vuodelle parhaat mahdolliset tilat jotka tästä maasta löytyy. Nimenomaan tällä tavalla me aiomme Desuconin suhteen toimia, ja tämä on vasta alkua - mitä enemmän tapahtuman kävijämäärä kasvaa, sitä suuremmaksi voimme sen raameja kasvattaa joka suhteessa.

Koska kyllä ainakin minä haluaisin nähdä isojakin coneja, jotka mahtuvat tapahtumapaikkaansa ongelmitta ja ovat taloudellisesti omavaraisia. Ja joissa on esimerkiksi japanilaisia kunniavieraita ja kunnollisia palkintoja kisojen voittajille. Ettekö tekin?

Kommentit

PunaKone – 22:54 7.8.2008

Ja sitten vielä jos niissä olisi vielä sitä anime -aiheista ohjelmaakin!

Vuti – 00:02 8.8.2008

Olen aika kiinnostunut tästä conista, mutta hitto jos pystyisin sinne tulemaankin.. Minua ei tuo maksaminen haittaisi, 5/8e on pieni hinta kaikesta hauskasta, mitä Desucon toivottavasti tarjoaa.

Kem – 18:09 8.8.2008

Finncon/animecon tilanne on tosiaan alkanut mennä naurettavaksi(selittelylle ei liene tarvetta).

Desuconilla on selkeät tavoitteet ja omistautuneet tekijät, joten seuraan mielenkiinnolla miten se kehittyy tulevaisuudessa.

Jos olisin itsevarmempi ihmisenä ilmoittautuisin auttamaan tulevaisuudessa millä tavalla vain mahdollista, mutta taidan toistaiseksi joutua tyytymään tukemaan toimintaanne vänkäröimällä.

Tsubasa – 19:49 8.8.2008

Kaikki apu kelpaa kyllä. :) Huhujen mukaan vänkäriksi ryhtyminen on helppo tapa tutustua coninjärjestämiseen muutenkin, mikäli se vain kiinnostaa.

Kem – 17:49 9.8.2008

Niinhän nuo huhut kertovat, vaan miten on käytännön laita? Vänkärit kun ovat paikalla vain sen tapahtuman ajan, se miten siihen päivämäärään ja tapahtumaan on päästy jää tietääkseni suurelta osin vänkäreiltä näkemättä.

Mutta vänkäreiden ohjauksesta peräti jotain ehkä tiedänkin jo enemmän, istuinhan lähes koko finncon/animecon tapahtuman ajan työvoimatoimiston vieressä. Oli oikein miellyttävää, siinä omien töideni lomassa, kuunnella ja kerätä tietoa tuostakin tehtävästä.

Mutta joo, eksyttiin alkuperäisestä aiheesta...

Pararin – 15:54 11.8.2008

Vänkäröinnin etunahan on se, että pääsee tutustumaan paremmin näihin pääjärjestäjiin ja hyvän kuvan antamalla voi heiltä saada hamassa tulevaisuudessa parempia nakkeja ja green roomissa usein kuulee hauskoja faktoja conien järjestämisestä ;> Eli vänkäröinti on hyvä tapa aloittaa conjärjestäjän ura.

Kem – 18:01 11.8.2008

Juu, sitten vaan pitää yrittää ehtiä hyötykäyttää Green Roomiakin. Animeconissa en ehtinyt edes tutustumaan, sen verran että läpi kävelin VIP-aitioon pariin otteeseen.

Siinä kerkesi näkemään että ruoka näytti syömisen arvoiselta, mutta eipä ollut conipäivinä aikaa syödä(mitäs käytin muutamat vapaatuntini cossi-kisojen katseluun^__^).

niidel – 14:43 13.8.2008

Kem: Juu, Green Roomia kannattaa ja suorastaan pitää hyötykäyttää ;)

Mutta sinällään pointti on ihan aiheellinen, etteivät conin "kulissien takana" tapahtuvat asiat ja ratkaisut kovin helposti välity edes vänkäritasolle - saati sitten kävijätasolle. Osittain sitä varten onkin olemassa tämä blogi ;)

Esimerkiksi conin ajankohdan päättämiseen liittyvistä asioista kyllä varmasti tulee lähiaikoina lisätietoa tänne blogiinkin :>

Kem – 23:00 14.8.2008

Juu, blogia seurailen melko tarkkaan(kuten muutamaa muutakin animepiirien blogia) kun kiinnostaa.

"Esimerkiksi conin ajankohdan päättämiseen liittyvistä asioista kyllä varmasti tulee lähiaikoina lisätietoa tänne blogiinkin :>"

Jaa että nälkäiselle kerrotaan että ruokaa on tiedossa jossain vaiheessa lähiaikoina?
No ei, kiva tietää että lisää tietoa on luvassa. Ja tämä blogi tosiaan tarjoaa sitä helposti, joten eiköhän tässä jaksa odotella :P

Kat – 23:00 15.8.2008

Juuh,
sitä pitää miettiä, onko maksuttomuus osa tapahtuman arvomaailmaa vai ei. Arvo an sich se ei ole.

Itse uskon maksuttomuuden vähentävän erilaisia käyttäytymishäiriöitä ja sotkemista, koska ihmiset kokevat olevansa enemmänkin osallisia tai vieraita kuin kuluttajia tai ostajia, mutta tämä saattaa olla illuusiota tämäkin hyöty. Joka tapauksessa maksullisuuskysymys on ennen kaikkea valinta.

Se ettei olla tarvittaessa valmiita maksamaan jokusta euroa eteen tarjoillusta conista, kertoo mielestäni paitsi kunnioituksenpuutteesta ja vähäisestä arvostuksesta koko conia ja niitä ihmisiä kohtaan, jotka conin järjestävät, myös tietystä vieraantuneesta todellisuuskäsityksestä.

Asiat vaativat aikaa, vaivaa ja resursseja - aika vaiva ja resurssit vaativat rahaa. Tulee väistämättä mieleen se pikkutyttö, joka iltapäiväkerhossa alkoi vaatia äidiltäni, että hänen pitäisi ostaa lapsille palkastaan askartelutarvikkeita, koska "siksi sitä maksetaan". Ovatko ne ihmiset, jotka ovat fundamentaalisti maksullisuutta vastaan muutoin kuin arvoihin ja perinteisiin liittyvistä syistä, (l. pihiyttään) oikeasti sitä mieltä, että conin järjestäjien kuuluisi maksaa fandomille järjestänsä tapahtuma omasta pussistaan?

Tsubasa – 23:10 15.8.2008

Ah, olet oikeilla jäljillä! Tosin harvan conin järjestäjät upottavat coniin oikesti omaa rahaansa, korkeintaan lainaavat sille (kuten me nyt etumaksua varten). Apurahojen ja tukien suurin haitta on tosiaan se, että ne ovat huonosti ennakoitavissa ja skaalautuvat huonosti kävijämääriin nähden.

Enkä nyt tiedä onko pääsymaksullisuudella nyt niin kauhean suurta merkitystä kävijöiden asenteeseen tapahtumaa kohtaan - jotenkin tuntuisi siltä, että nykyään coneihin tullaan muutenkin kaikkimulleheti-periaatteen kanssa valmiiksi katettuun pöytään. Se on minusta oire fandomin yhteishengen puutteesta, eikä riipu pääsymaksullisuudesta ja -maksuttomuudesta sinänsä.

Hamajo – 11:58 5.9.2008

Paljon teillä on sitten budjetti, näin omasta conista haaveillen kysyvä ihmettelee.

Monni – 17:42 26.9.2008

Miun mielestä toi maksu homma onkin tosi hyvä sinänsä :D Vaikka tuleehan se joillekkin maksamaan liian paljon euroja lisää "budjettiinsa"... mutta mitäs me tai te edes sille mahdetaan? ei oikein mitään... ellette sit rupea muutaman teinin perään menee ja niiden mukaan menee >.< Sori niille jotka on "niitä"! Ja mieki oon tulos sinne ens kesänä ^^ ,nousi sitten hinta kuinka paljon tahansa! ^^ no mutta että miulle ei tästä ongelmii tulis lopetan... >.<

Pikkuneko – 22:07 26.11.2008

minä olen ainakin juuri yksi "niistä" ja mielestäni pääsymaksu on hyvä idea tulevaisuutta ajatellen.. asun ties kuinka monen ajotunnin päässä lahdesta ja rahaa menee varmasti, mutta muutama kymppikkään lisää ei tunnu missään kun on 'oikea' conittaja ja fanittaja :)

Papercut89 – 21:45 20.3.2009

En ole nähnyt kyseistä asiaa pahana. Ehkä jopa vain hyvänäkin. Conista on luvattu paljon ja se on myös poikkeavakin, joten miksi en olisi valmis maksamaan kattavasta conista? On conin järjestäjät sen ansainneet kiitoksena.

Dj SiSeN nro. 587 – 16:39 14.4.2009

Omasta mielestäni tämän kaltaisista tapahtumista kannattaa maksaa, vaikka Desuconissa onkin enimmäkseen luentoja ja paneeleita. Koska itse olen ainakin kiinnostunut herra Ryuusuke Imain luennosta (ja mahdollisesti nimikirjoituksesta :3)sekä Tooru Furuya-sanin vierailusta, Taidekujasta ja Maidokahvilasta, ja tämä kun on ensimmäinen conini niin odotan innolla ^^

>Julia< – 21:59 24.4.2009

Moroh. Mä lähen desuconiin kamujen kaa. :P Toinen kamuista aikoo pelata sitä pullonpyöritystä.. uff.. Kauhee:P Pyörittää pulloa, pussaa sitä johon se osuu..yh

Kommentoi

Kulissien takana: Fukumoto talkshow @ Desucon 2010 Varmista, että järjestäjäsi puhuvat samaa kieltä Kyttäjuttu ja sen syyt Päivä jolloin kaikki meni pieleen Kiitos jälleen kerran Hiljaista ennen Desuconia Desucon Live! Mitä helvettiä nyt Navigaattorin armoilla Minun suunnitelmani vahingossa, onko tämä paha? He ovat täällä Lentokentältä lentokentälle Tetriksenpeluuta Miksi media rakastaa Desuconia? Titaanien taistot Sunday early morning Zawan hengessä Jos letkajenkka ei innosta Ohjelmalehti GO GO! Ohjelmakartan ihmeitä Ei me mitään osata Kansainvaellus Miksi palaute on kivaa Meidouden oppitunti Coni johon voi tulla autolla Klara vappen! Taulukkolaskentatiedettä Anta baka?! Sup dawgs, we herd yo liek cons so we put a con in yo con Momoita ja Fukumotoa tenttaamassa Kunniavieraita, sir Taidekujailmo aukeaa! Viihdettä ja kuuntomua Japania Erinin kanssa We are not so different Puukkoa selkään ja kapuloita rattaisiin 100 aamua Desuconiin! Puuliiterin kuulumiset Kiireetön bisnesperjantai Salamavalojen räiskettä ja painokoneen kolinaa Posti kulkee ja kusti polkee Dochira ni shiyou ka na? Ten no kamisama no iu toori! Seuraavana ohjelmassa: tanssivia psyduckeja Hanki lippusi ennakkoon, hanki itsellesi parempi con Täydellisen conin metsästäjät Pökköä pesään! Video killed the radio star YAMA ja pahvisen Desu-kunin tarina Tsukicon ja etsintäkuulutus Pienen vänkärin muistelmia Moe moe kyun! Animeconin asiakkaat Edelleen hieman erilainen Desucon saa jatkoa Kokous ja palautteen purkua Kiitos. Vip X3+8 VIP x4 Night of the living Desu Tulilintu on laskeutunut Banderolli. Mainostusta Kunnian kuukausi Mies CLAMPin takana - vieraana sinun Desuconissasi Viimeistä viedään Tiedettä Desuconissa Desucon esittää: Avaruuden tulilintu 100 aamua Desuconiin Kiitokset Desuhuoneessa asioineille! Tooru Furuya Desuconiin Tervetuloa Traconiin ja Desuhuoneeseen! Internet hype machine Tsukicon hijack Kuinka varasin rannekkeen Desuconiin Sinä Desuconissa Ennakkotiedoista poiketen Failien kautta voittoon Miksi pitää maksaa? Puheohjelman merkitys Aivan kuten suunniteltua Järjestäjiäkin kiinnostaa Desuconia tekemään? Kommentointia Mitä on coni?