YAMA ja pahvisen Desu-kunin tarina

Moi, olen Corvus, Desuconin yövastaava eli Master of the Night. Olen myös yksi Desuconin monista yamalaisista järjestäjistä.

Desuconin järjestää Kehittyvien conien Suomi ry., mutta heidän pikku apulaisinaan häärää kaksi muuta yhdistystä: Lahden Otakuliitto Bakanat ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisesti myös Yliopiston Anime ja Manga YAMA.

Jo viime vuoden Desuconissa yamalaisia oli hommissa Sibeliustalon jokaisessa kolkassa vastaavista vänkäreihin ja ohjelmanjärjestäjistä järjestyksenvalvojiin. Jos esimerkiksi Café Ichigossa sai palvelua butlerilta, oli kyseessä yamalainen - Yama toimitti kaikki tapahtuman butlerit.

Tänä vuonna saimme sitten virallisen yhteistyökumppanin statuksen, luultavasti koska olemme vaan niin tavattoman ihkuja. Katsokaa nyt vaikka, kuinka söpöjä ollaan:

Posetetaan niin ihkusti, että Desu-kunkin kalpenee

Yama on ennen kaikkea sosiaalinen järjestö. Pidämme joka keskiviikko kertsi-iltoja, joissa on aina jotain toimintaa. Se, mitä se toiminta kulloinkin on, on toissijaista. Se degeneroituu kuitenkin jutteluksi ja pelailuksi. Yamasta kiinnostuneiden kannattaa käydä kotisivuillamme ja liittyä sähköpostilistallemme.

Yksi Yaman erikoisuuksista on DS:n Mario Kart vahvalla RRRAGE:lla varustettuna. Kuva liittyy.

Yhdistyksenä Yaman pääasiallinen osallistumismuoto on aktivoida jäseniään toimimaan kukin omalla tahollaan yhteisen mahtavan tapahtuman eteen. Joitakin asioita teemme porukallakin, kuten tämän Mangapäivillä ja Tsukiconissa ihastusta herättäneen pahvisen Desu-kunin.

1. Leikataan rasterit irti ja liimataan ne valkoiselle kartongille

2. Päällystetään kuva kontaktimuovilla

3. Leikataan kartonki muotoon

4. Leikataan taustapahvi muotoonsa

5. Ja samalla teipataan kartonki reunoistaan siihen kiinni

6. Pahvinen Desu-kun on valmis ottamaan vastaan kunniajäsenyyden

Yama tykkää Desuconista ja Desucon tykkää yamasta - ja teistä.

Kommentit

pizza – 18:19 29.10.2009

minäkin haluan ;__; <3

Kommentoi

Kulissien takana: Fukumoto talkshow @ Desucon 2010 Varmista, että järjestäjäsi puhuvat samaa kieltä Kyttäjuttu ja sen syyt Päivä jolloin kaikki meni pieleen Kiitos jälleen kerran Hiljaista ennen Desuconia Desucon Live! Mitä helvettiä nyt Navigaattorin armoilla Minun suunnitelmani vahingossa, onko tämä paha? He ovat täällä Lentokentältä lentokentälle Tetriksenpeluuta Miksi media rakastaa Desuconia? Titaanien taistot Sunday early morning Zawan hengessä Jos letkajenkka ei innosta Ohjelmalehti GO GO! Ohjelmakartan ihmeitä Ei me mitään osata Kansainvaellus Miksi palaute on kivaa Meidouden oppitunti Coni johon voi tulla autolla Klara vappen! Taulukkolaskentatiedettä Anta baka?! Sup dawgs, we herd yo liek cons so we put a con in yo con Momoita ja Fukumotoa tenttaamassa Kunniavieraita, sir Taidekujailmo aukeaa! Viihdettä ja kuuntomua Japania Erinin kanssa We are not so different Puukkoa selkään ja kapuloita rattaisiin 100 aamua Desuconiin! Puuliiterin kuulumiset Kiireetön bisnesperjantai Salamavalojen räiskettä ja painokoneen kolinaa Posti kulkee ja kusti polkee Dochira ni shiyou ka na? Ten no kamisama no iu toori! Seuraavana ohjelmassa: tanssivia psyduckeja Hanki lippusi ennakkoon, hanki itsellesi parempi con Täydellisen conin metsästäjät Pökköä pesään! Video killed the radio star YAMA ja pahvisen Desu-kunin tarina Tsukicon ja etsintäkuulutus Pienen vänkärin muistelmia Moe moe kyun! Animeconin asiakkaat Edelleen hieman erilainen Desucon saa jatkoa Kokous ja palautteen purkua Kiitos. Vip X3+8 VIP x4 Night of the living Desu Tulilintu on laskeutunut Banderolli. Mainostusta Kunnian kuukausi Mies CLAMPin takana - vieraana sinun Desuconissasi Viimeistä viedään Tiedettä Desuconissa Desucon esittää: Avaruuden tulilintu 100 aamua Desuconiin Kiitokset Desuhuoneessa asioineille! Tooru Furuya Desuconiin Tervetuloa Traconiin ja Desuhuoneeseen! Internet hype machine Tsukicon hijack Kuinka varasin rannekkeen Desuconiin Sinä Desuconissa Ennakkotiedoista poiketen Failien kautta voittoon Miksi pitää maksaa? Puheohjelman merkitys Aivan kuten suunniteltua Järjestäjiäkin kiinnostaa Desuconia tekemään? Kommentointia Mitä on coni?