Kokous ja palautteen purkua

Kirjoittanut
Tsubasa

Desuconista on nyt kulunut kuukausi, ja järjestäjäpuolellakin coni on hiljalleen saatu pakettiin mukavasti. Itse kukin on varmasti jo kiireellä valmistautumassa tämän viikon Animeconiin Helsingissä!

Animeconin yhteydessä pidetään myös Desuconin lopullinen purkukokous, jossa mietitään mikä viime conissa sujui hyvin ja mikä pitää ensi kerralla hoitaa eri tavalla. Samalla päätetään conivuosi 2009 ja aloitetaan conivuosi 2010 päättämällä uusista vastuuhenkilöistä, jotka hoitavat ensi vuoden conin eri osa-alueita. Tavanomaisista käytännöistämme poiketen kokous järjestetään tällä kertaa fyysisesti, jotta mahdollisimman moni conintekemisestä kiinnostunut pääsisi myös tulemaan paikalle. Tämä siis tarkoittaa, että juuri sinä saat tulla myös mukaan!

Aikahan siis on lauantaina 11.7. kello 18:30, paikka YAMAn kerhohuone Uuden ylioppilastalon 4. kerroksessa (Mannerheimintie 5 B). Mikäli Helsinki ei ole tuttu ympäristö voit myös etsiytyä conipaikalla vähän ennen kuutta animea myyvän ja nicovideoita videotykillä näyttävän lävärinaamaisen hepun myyntipöydän ääreen (Kupolin mangakirppiksen läheisyydessä).

Paikalle voi tulla vaikka olisi kiinnostunut conintekemiseen osallistumisesta vain ihan vähäsen, ja myöskin vailla minkäänlaista konkreettista ideaa siitä miten voisi osallistua — tärkeintä on innostuneisuus ja halu olla hyödyksi. Asuinpaikkakaan ei ole este (oli se mikä tahansa), koska muutkin järjestäjät asuvat pitkälti hajallaan ympäri maata Helsingistä Kuusamoon. Paikalle voi tulla myös vain haistelemaan ilmapiiriä, vaikka epäilisikin halukkuuttaan ottaa niskoilleen yhtään vastuuta — haluamme pitää conintekemisen mahdollisimman avoimena. Mukaan vain!

Kuva: Hanna Hyttinen

Eittämättä ainakin rannekkeenlunastus olisi saanut sujua sujuvammin, kuten niidel jo viimeksi mainitsikin.

Tärkeä osa conin purkamista on luonnollisesti tulleen palautteen läpikäyminen, jonka niidel edellisessä kirjoituksessa mainitsikin. Etusivulla linkattua palautelomaketta onkin käyty täyttelemässä ahkerasti — tällä hetkellä vastauksia on tullut lähemmäs 380. Tulemme ottamaan huomioon kaiken saadun palautteen ensi vuoden järjestelyjä mietittäessä ja tehdessämme päätöksiä siitä, millaisia ohjelmia kannattaa laittaa minkäkokoisiin saleihin ja mitä ohjelmia ei ainakaan kannata laittaa päällekkäin.

Niin ikään jokaisen ohjelmanumeron saamat palautteet on kerätty ohjelmakohtaisiin nippuihin, jotka tullaan lähettämään ohjelmanpitäjille lähipäivinä. Nyt siis ehtii vielä hyvin kertoa palautelomakkeen kautta mielipiteensä jollekin ohjelmanpitäjälle, jos jotain on vielä jäänyt mielen päälle.

Voisin myös kertailla tähän joitain niistä asioista, joita palautteissa on mainittu ahkerimmin.

Kuva: Tuomas Puikkonen

Ylivoimaisesti eniten palautetta sai FFFight, joka suurimman osan mielestä olikin ilmeisesti paras Suomessa järjestetty FFFight ikinä. Tästä kiitos kuuluu kuitenkin Visual Gayn porukalle, jonka pitkä kokemus tämän show'n parissa näyttää viimein kantavan hedelmää huippuunsa hiotussa ohjelmassa — vaikka Sibeliustalon pääsali valoineen ja kameroineen ehkä toisaalta tarjosikin tavallista näyttävämmät puitteet. Joka tapauksessa ennakkoilmoittautuminen vaikuttaisi olleen hyvä ratkaisu, ja sitä varmastikin tullaan käyttämään myös jatkossa.

Hieman ristiriitaisempaa palautetta sen sijaan sai cosplaynäytös. Konsepti sinällään oli selvästi hyvinkin kävijöiden mieleen, mutta toisaalta juonnot yltyivät välillä turhankin pitkiksi. Samaten esiintyjien ohjeistus olisi saanut olla hieman parempaa, jotta myöskään itse esitykset eivät olisi päässeet venähtelemään liiaksi. Esiintyjiltä puolestaan tuli oikein hyvää palautetta, ja erityisesti pidettiin mahdollisuudesta osallistua oman lavashow'nsa suunnitteluun valaistuksen määrän ja värin sekä savun suhteen. Siitä järjestämmekö ensi vuonna samanlaisen cosplaynäytöksen vaiko kenties jopa kokonaisen kisan (vaikkakin toki samanlaisilla näytöselementeillä) jätetään kuitenkin kävijöiden päätettäväksi — kannattaa seurata Aniki-foorumia jatkossa ja antaa äänensä kuulua.

Kuva: Mika Valtonen

Café Ichigossa ihmisiä ihastuttivat hehkeät tarjoilijamme ja hintatason edullisuus, toisaalta ärsyttivät etenkin ruuhka-aikoina kovinkin pitkäksi venyneet odotusajat. Tämä on toisaalta omaa syytämme — emme osanneet ennustaa kahvilan saavan niin valtavan suosion — ja toisaalta talon oman kahvilan evakkostatuksen syytä. Ensi vuonna talon remontin valmistuttua sen oma ravintolakahvila (siellä kuvauspisteen takaisessa siivessä) on jälleen käytössä, ja pöytätilojen moninkertaistuminen tulee näkymään toivottavasti myös palvelun nopeudessa. Osa kahvilasta tullaan varmaankin myös jättämään normaalilla itsepalveluperiaatteella toimivaksi kiireisiä varten.

Kahvilan lisäksi myös karaoken suosio ylitti kaikki oletukset, ja karaoketilan kapasiteetti loppuikin pahasti kesken — tästäkin mainitsi parikymmentä palautteenantajaa. Ensi vuonna tulemmekin varmasti antamaan karaokelle enemmän tilaa pahimpien ruuhkien lieventämiseksi — tai kenties jopa kokonaan oman tilan. Myös se ongelma että suurimmasta osasta soineita kappaleita ei ollut oikeita karaokeversioita on kuultu.

Anime- ja AMV-huoneet mainittiin useaan otteeseen piristävänä välitekemisenä muun ohjelmatarjonnan lomassa, ja tulemmekin pitämään ne repertuaarissamme jos vain mahdollista. AMV-huoneen astetta vanhempi läppäri ei tosin valitettavasti kaikkien uusimpien HD-videoiden tasalla ollut, joten ensi vuonna otamme uudemman koneen sitä tarkoitusta varten. (Myös AMV-kisaa on ehdotettu järjestettäväksi... laitetaan toki harkintaan.) Animehuoneen ohjelmisto oli tällä kertaa painottunut hieman vanhempiin sarjoihin jotka todennäköisesti olivat kävijöille tuntemattomia, mutta yleisön pyynnöstä koetamme tasapainottaa tarjontaa hieman ensi vuonna. Erikoisuutemme pelisali sen sijaan ei saanut osakseen kuin kehuja ja katkeria nostalgiakyyneliä.

Kuva: Lauri Kosonen

Myös työpajoista pidettiin, joskin niitä olisi toivottu pidettävän enemmän myös päiväsaikaan. Yritämme korjata tämän ensi vuodelle, kun tiloja on enemmän käytössä! Shibarityöpajan ennakko-ilmoittautuminen täyttyi lähes hetkessä, ja kymmenet halukkaat jäivät mitä ilmeisimmin nuolemaan näppejään. Ryhmäkoon kasvattaminen tekisi kuitenkin työpajan vetämisestä vaikeaa, joten ensi kerralla pyrimme järjestämään useamman shibaripajan. Kokeena järjestetty animaatiokalvotyöpaja todennäköisesti siirtyy päivemmälle (kuten luvattua), koska siltä puolestaan karsi potentiaalisia osallistujia eniten myöhäinen ajankohta.

Muukin täysi-ikäisille suunnattu ohjelmatarjonta tuntuu olleen kävijöiden mieleen mukavana vaihteluna, vaikka eräät yksittäiset ohjelmat eittämättä hukkasivatkin potentiaaliaan hieman puutteellisen valmistautumisen vuoksi. Joitain kävijöitä ihmetyttänyt K15-ohjelmien sijoittuminen K18-ohjelmien jälkeiseen aikaan selittyy  useimmissa tapauksissa ohjelmanpitäjien henkilökohtaisilla coniaikatauluilla.

Ylipäätään kieli poskessa pidetty ja viihteellinen osuus myös puheohjelmatarjonnastamme herätti positiivisia reaktioita, joten voimme luvata ensi vuodelle entistä enemmän vastaavaa — joskaan akateemisempaa ohjelmaakaan toivoneiden pyyntöjä ei tulla unohtamaan. Samaten ihmisiä miellyttivät myös ohjelmakarttaan sisäänrakennetut tauot, jotka oli alun perin tarkoitettu teknistä säätöä varten, mutta jotka eittämättä olivat kiva juttu myös kävijöiden kannalta — ainakin silloin, kun peräkkäin sattui useamman mielenkiintoisen ohjelman putki.

Kuva: Lauri Kosonen

Iltabileet sen sijaan ovat saaneet melko ristiriitaista palautetta, ainakin Desudiskon osalta — osa olisi halunnut enemmän ohjelmaa, osa vähemmän. Musiikkitarjonnastakin tuli jonkin verran rakentavaa kritiikkiä. Pyrimme korjaamaan tilanteen ensi vuonna! K18-bileiden palaute sen sijaan on ollut helpompaa purkaa, koska melko lailla ainoa valituksenaihe oli tilojen kertakaikkinen riittämättömyys. Ensi vuodelle hommaammekin bileille lisätilaa joko Love Hotelin kanssa sellaisesta neuvottelemalla tai järjestämällä baarijatkot kokonaan toiseen, tilavampaan paikkaan.

Kunniavieraat olivat palautteenantajien mielestä äärimmäisen kova juttu, ja suuri osa toivoi jatkossakin saavansa nähdä sellaisia Desuconissa. Pyrimme kaikin voimin myös täyttämään tämän toiveen, ja kukapa tietää josko saisimme raahattua Japanista Suomen kamaralle muutakin kuin ääninäyttelijöitä... Yritämme myös jatkossa hoitaa kunniavieraiden ohjelmien tulkkauksen hieman eri tavalla ja paremman ennakkosuunnittelun kera. Ja keigo kuuluu virallisissa tilaisuuksissa tulkkaukseen silloin kun itse käännettävä lausekin on kohtelias, siitä ei pääse mihinkään.

Kuva: Lauri Kosonen

Majoitukselle oli puutteellinen opastus, mikä harmitti useampaakin — onneksi sää ei ollut enää lauantai-iltana kovin ikävä. Lauantaiaamuna myös sekoiltiin ikävästi herätysajoista, mistä kaikille nukkujille syvimmät pahoittelumme. Myöskin siitä saako Sibeliustalolla itsellään nukkua tulemme vääntämään kättä talon henkilökunnan kanssa; tällä kertaa asiasta levisi ikävän paljon ristiriitaista tietoa, mikä johtui myöhään illalla tehdyistä hätäratkaisuista asian suhteen. Ensi vuonna asiat tulevat olemaan paljon selkeämpiä tämän suhteen. Onneksi säännöistämme pidettiin muilta osin lähes yksimielisesti, aina löysistä cosplayproppirajoituksista tiukkoihin hiuslakankäyttörajoituksiin.

Sibeliustalo itsessään kuitenkin mitä ilmeisimmin miellytti ihmisiä tapahtumapaikkana, sillä lievästä sokkeloisuudesta huolimatta tilat ovat hienot ja riittävät vielä paljon suuremmankin tapahtuman järjestämiseen — taidekujan sijaintipaikastakin pidettiin, ja myyntipöytien keskittäminen omaan erilliseen tilaansa todellakin tuntui estävän sen ruuhkaantumista. Ensi vuonna tulemme panostamaan myös talon sisäisiin opasteisiin enemmän ja suorittamaan enemmän kuulutuksia. Inforuutujen käyttöönotostakin on ollut puhetta.

Kuva: Lauri Kosonen

Kaiken tämän lisäksi palautteessa tuotiin esiin monia pieniä pointteja, joista tuskin yksikään kenenkään conia pilasi mutta jotka kuitenkin ovat ärsyttäviä kauneusvirheitä — Furuyan paneelilta loppui pahasti aika kesken; näyttölaitteiden kanssa oli ajoittaisia teknisiä ongelmia; osa puhujista ei tajunnut käyttää mikrofonia vaikka se olisi ollut pienemmässä Kuusi-salissakin tarpeen; kannatustuotteisiin olisi saanut panostaa hieman enemmän; ensiapupisteestä tiedottaminen oli puutteellista; päättäjäiset ja avajaiset olisivat saaneet olla sisältörikkaammat. Kaikki nämäkin ongelmakohdat ovat kuitenkin nyt tiedossa, ja lupaamme ottaa ne huomioon siinä missä suuremmatkin ongelmat — emmehän voisi väittää olevamme erilainen animetapahtuma, ellemme tosiaan tekisikin jotain sen eteen!

Ja ai niin — maskottimme Desu-kun ei valitettavasti tosiaan ole vuokrattavana, toisin kuin tuli jossain vaiheessa luvattua. Emme myöskään voi jaella hänen yhteystietojaan, joita muutama oli kysellyt. :/ Pahoittelut.

Kommentit

Hiro
Jaa että ohjelmanpitäjille on erikseen kerätty heidän saamansa palautteet? Täytyypä sitten täytellä uudestaan tuota lomaketta ja laittaa vähän yksityiskohtaisempaa palautetta niistä luennoista, joilla tuli käytyä...

Miten niin muitakin kuin ääninäyttelijöitä kunniavieraiksi, kaikki seiyuut tänne vaan! x3 Jos desulaiset huolivat ensi vuodellekin seiyuuaiheista ohjelmaa, erinäisiä ideoita on täällä päässä jo syntynyt - niistä lupaavin tuntuu olevan "Aliarvostettuja seiyuuita"-tyylinen idea, jossa paneuduttaisiin tuntemattomampiin nimiin aina Ootomo Ryuuzaburousta Hironaka Masashiin ja Kujirasta Ikeda Chigusaan. Miltäs vaikuttaisi?

Desuconissa oli mahtavaa, tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla! Pitäkääs hauskaa Animeconissa o/
Tsubasa
Kelpaa kyllä! Ollaan yhteydessä kun asia tulee ajankohtaiseksi.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!