Lupasin DesuTalks-analyysin tälle tiistaille, joten tässä se on!
Nyt järjestetty DesuTalks oli järjestyksessään ensimmäinen. Tarkoituksena oli pitää animetapahtuma, jossa keskitytään nimenomaan laadukkaaseen anime- ja mangaohjelmaan. Tapahtuman fokus oli selvästi vähän virallisempi kuin mihin Suomessa on totuttu - pukupakostakin jossain vaiheessa vitsailtiin. DesuTalks oli lopulta kuitenkin tarkoitettu melko rennoksi tapahtumaksi. Kuinka tämä onnistui?
Jos totta puhutaan, niin eihän se ihan täysin putkeen mennyt. Sen verran voin paljastaa, että jonkin verran tuli persnettoa. Tämä johtui ihan vain kävijämäärästä - kävijöitä olisi pitänyt saapua paikalle enemmän. Jotain meni siis pieleen, kun ei saapunut! Siitä voimme Desupäämajassa syyttää vain itseämme. Kertokaa toki, onko analyysini osuva:
1) Tapahtuman virallisuutta liioiteltiin. Monet ovat todenneet, että DesuTalks vaikutti liian formaalilta tilaisuudelta. Kaikki animeharrastajat eivät kuitenkaan ole seurapiiriristeilijöitä, jotka hengailevat kerhohuoneella puvuissa joka ilta punaviiniä siemailemassa. Vaikka puku olikin Talksissa suotava, se ei suinkaan ollut pakollinen. Onneksi ihmiset olivat tämän ymmärtäneet, ja lopulta noin 50–50 ollut pukuihmiset – rennommin pukeutuneet -suhde oli oikein toimiva. Ensi kerralla pitänee mainita, että puku- ja iltapukucosplaykin on sallittua ;) Joku taas oli saanut firmojen edustajien pitämien ohjelmanumeroiden suhteellisen suuresta määrästä (4 ohjelmaa 11:stä) käsityksen, että DesuTalks on vain firmojen edustajille. Näinhän ei toki ollut, vaan Talks oli auki kaikille. Tämäkin olisi pitänyt tuoda esiin selvemmin.
2) Talksin yksisarjaisuus ja nopea tahti. Talksissa ohjelmaa on vain yhdessä sarjassa - siellä ei ole vaihtoehtosaleja. Tämä on kaksipiippuinen miekka. Toisaalta sitä on kiitelty: useat ovat sanoneet, että näin tuli katsottua ohjelmaa, jota ei olisi muuten välttämättä mennyt seuraamaan, mutta joka paljastui kuitenkin erittäin mielenkiintoiseksi. Toisaalta taas sellainen ihminen, jolle sattuu vaikkapa kaksi epäkiinnostavan kuuloista ohjelmaa peräkkäin, ei välttämättä tule Talksiin lainkaan. Myös ohjelmien välissä olevien taukojen lyhyyttä on kritisoitu. Niitä voisi eittämättä pidentää hieman, että keskustelulle jäisi enemmän aikaa. Vaikka julkisesti heiteltäviä kysymyksiä tai kommentteja ei olisikaan, saattaa ihmisillä usein olla myös aiheita, joista he puhuvat vieruskavereidensa kanssa. Pidempien taukojen aikana ehtii käydä myös toiletin puolella. :-D
3) Etukäteistiedotuksen ja -pöhinän puute. Talks oli varsinaiselta organisoinniltaan suhteellisen kevyt tapahtuma, joten arvelimme, ettei ihmisiä ensinnäkään kiinnosta kuulla sen järjestelyistä, toisaalta blogattavaa ei tuntunut olevan. Tämä oli tietysti virheoletus - kyllä ihmisiä kiinnostaa kuulla järjestettävien tapahtumien taustalla tapahtuvista asioista, vaikka ne olisivat kevyitäkin. Kirjoittamista olisi löytynyt myös esim. mistä DesuTalks keksittiin, miten se päätyi nimenomaan Glorialle ja mitä vaihtoehtoja oli, miten puhujia haalittiin, sekä toki mistä tapahtuman linjanvedot syntyivät ja kuinka paljon niistä väännettiin. Toinen etukäteistiedotukseen liittyvä juttu oli täsmällisten päivämäärien puute. Useat ajat ilmoitettiin muodossa "tammikuussa" tai "ensimmäisellä viikolla", mikä ei ollut omiaan luomaan ryhdikästä ja määrätietoista kuvaa tapahtumasta.
4) Mahtailu mystisen bonusohjelman kanssa ei ole hyväksi - jos tarkoitus on "vain" julkistaa kunniavieras, sen voisi myös ilmoittaa, että kyseessä on tosiaan kunniavierasjulkistus. Näin ihmiset tietävät mitä tulevat saamaan.
5) Gaalan palkinnoista päättäminen. Jotkut ovat kritisoineet jopa yleisöäänestyksen tuloksia puolueellisiksi. Vaikka meillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa äänestykseen enempää kuin kenelläkään muullakaan, tämä ei välttämättä näytä puolueettomalta. Yleisöäänestykset olivat myös tylsiä siinä mielessä, että kaikki paikalletulevat tiesivät voittajat etukäteen. Tästä syystä ensi vuonna palkinnoista päättää Animeneuvosto, joka on skenevaikuttajista (conien pääjärjestäjistä, blogaajista, animeseurojen edustajista jne) koottu puolueeton elin. Näin päätöksenteko myös näyttää puolueettomalta.

Sanomattakin on selvää, että Hitler ei olisi digannut tällaisesta mokailusta.
Kaikki nämä puutteet olisivat olleet ennakoitavissa ja tokihan se meitä kismittää. Mutta ei tässä voi syyttää kuin itseään - varsinkin, kun nuo asiat olisivat olleet ennakoitavissa! Mutta en silti menisi väittämään, että DesuTalks oli pettymys. Päinvastoin: kaikki, joiden kanssa Talksista puhuin, olivat sitä mieltä, että kyseessä on erittäin toimiva ja tervetullut konsepti. Tapahtuman yleistä muotoa kiiteltiin ja Gloriakin toimi tällaisen pienemmän tapahtuman järjestämiseen todella hyvin (vaikka ilmastointi olikin hieman turhan viileällä). Kyse oli kuitenkin ensimmäisestä DesuTalksista ja minkään projektin toimivuutta ei voi loppujen lopuksi täysin ennakoida. Nyt Talks on kuitenkin takanapäin ja palaute on saatu ja huomioitu.
Uskon, että seuraavasta DesuTalksista tulee vielä parempi tapahtuma. Kiitos kaikille käyneille, ootte parhaita \o/
Asioiden päällekkäisyys saattoi myös viedä tapahtumalta kävijöitä, sillä samanaikaisesti muutamissa Helsingin lukioissa vietettiin avoimia ovia. Vieläpä niissä, mistä löytyy suhteellisen paljon animeharrastajia, eli Helsingin kuvataidelukiossa ja Kallion lukiossa. Ensi kerralla kannattaa varmasti tarkistaa, ettei Talks pukkaa samalle lauantaille, sillä lukiolaisilla on avointen ovien aikaan tavallinen koulupäivä.
Itse harkitsin tulevani, mutta kun ajankohta oli osunut samalle päivälle Hopeanuoli!musikaalin koelaulujen kanssa niin valinta oli jo tehty. Niin, taidettiin mekin teiltä kävijöitä viedä hups. :o
Ajankohdasta kannattaisi pitää selvempää huutoa ja täsmälliset päivämäärät peliin, se on selvä.