Luukku 13 - Conin lähipalvelut

Kirjoittanut
Jakoavain

Joka conittajan tärkein taito on oman itsensä huoltaminen. Tämän toteutumisen turvaamiseksi on osattava tukeutua oikeanlaisiin huoltopaikkoihin, joita Lahdesta löytyy vaikka millä mitalla. Valitettavasti jokaisella ei Lahden kaupunkituntemus ole niin hyvällä tasolla, mutta onneksi Desu pelastaa. Alta löydät conikokemuksen kannalta olennaisimmat palvelut, jotka sijaitsevat riittävän lähellä Sibeliustaloa.

 

Elintarvikkeet ja muu yleishyödyke

Conittaja conittaa vatsallaan, joten ravintoa on pystyttävä hankkimaan. Ruokakaupoista onneksi löytää kaikki tarpeelliset (ja vähemmän tarpeelliset antimet) coniviikonloppua varten.

-S-Market Ankkuri (Ankkurikatu 1) - Sibeliustaloa lähinnä oleva ruokakauppa. Varaudu pitkiin jonotusaikoihin, sillä kauppa on sijaintinsa puolesta erittäin suosittu conin aikana.

-Prisma Holma (Johanneksenkatu 1) - Autoilijoille otollisen matkan päästä löytyy yksi kaupungin suurimmista hypermarketeista. Kauppareissulta mukaan voi eineksen lisäksi ostaa vaikka cosplayn huoltamiseen tärkeitä tarvikkeita.

-Kauppakeskus Trio (Vesijärvenkatu 9) - Pelkkä ruoka ei kelpaa? Ei hätää, Triosta löydät kaiken: Ravintoloita, vaatekauppoja, kirjakauppoja ja K-Supermarket. Liiketarjonnan näet Trion nettisivuilta

Riihikuivaa rahaa

Käteistä tarvitsisi, muttei tiedä mistä sitä saa? Ei huolta, yllämainittujen paikkojen yhteydestä löydät Otto-automaatin. Jos kuitenkin liikut keskustassa ja kaipaat Otto-automaattia, löydät seuraavasta listasta lähimmän:

-Sampo Pankki (Aleksanterinkatu 8) - Omenassa sekä Kauppahotelli Grandissa yöpyvät löytävät lähimmän käteisautomaatin torin laidalta.

-Linja-autoasema (Jalkarannantie 1) - Matkalla Sibbelle on hyvä täydentää käteisvarantoja - Linja-autoaseman Ottomaatti on sopivasti matkan varrella!

 

Ravintolaa joka lähtöön

Mikropizza ja cola pitää nälän hetkellisesti, mutta kunnollakin voisi syödä. Alle olemme listanneet Lahden ravintolatarjonnan suosikkimme:

-Sushi: Lahden ainoa sushipaikka Hanko Sushi löytyy aivan kivenheiton päästä torilta, suoraan Omenahotellin läheisyydestä!

-Kebab: Kebab on useammalle mielipidekysymys, ja joku varmasti on eri mieltä Aspendosista. Jos kuitenkin haluat kokeilla Lahden vanhimpiin kuuluvaa kebabravintolaa, niin Aspendos on oikea osoite.

-Pizza: Conia lähinnä oleva Kotipizza on varsin hyvä vaihtoehto pizzannälkäisille. S-Market ankkurin yhteydessä oleva ravitsemusliike on lähinnä Sibeliustaloa löytyvä ruokapaikka, joten paikka voi olla  täynnä conin aikana.

-Italialainen: Pastahampaan kolotukseen löytyy paras lääke aivan torin vierestä. Mamma Maria palvelee ruokailijoita herkullisilla annoksillaan ja paikanpäällä valmistettu jäätelö on mahtavan makuinen kokemus.

-Kasvisruokaa: Kasvisruokavaliota noudattaville ehdoton kokeilukohde on Vapaudenkadulla sijaitseva Jonel Thai. Maukkaiden tofuruokien lisäksi myös lihaa syövät löytävät listasta suosikkinsa.

-Paikallinen erikoisuus: Kuopiossa kalakukko, Lappeenrannassa vety. Kunnon perinnekaupunkina myös Lahdella on oma paikallinen kuriositeettinsa: lihamuki. Aito lihamuki tarjoillaan Jonen Grillistä.

-Kotiruokaa: Jos kuitenkin tahtoo syödä hyvin, muttei jaksa poistua, ei ole täysin pulassa. Aiempien conien tapaan Sibeliustalon ravintolassa on tarjolla edulliseen hintaan maukasta ruokaa notkuvat noutopöydät.

 

Polttoainetta kulkuneuvoon

-Sibeliustaloa lähimpänä: Kun haluaa ajaa mahdollisimman vähän lähimmälle tankkauspaikalle, kannattaa tankata Paavolan Teboil -kylmäasemalla. 

-..jos taas haluaa säästää: Pihit voivat kuitenkin matkustaa hieman pidemmälle, ja tankata Renkomäessä sijaitsevan Kärkkäisen tavaratalon kylmäasemalla kaupungin edullisimpaan hintaan. 

Frostbite on ihan kohta! Tutustu siis tarjontaan hyvissä ajoin!

Kommentit

anon
Mikähän on näiden paikkojen aukiolotilanne sitten sunnuntaina.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!