Omenahotellin sattumuksista Frostbite-viikonloppuna

Kirjoittanut
Ana

Desucon Frostbite on takanapäin, ja pian on myös kiitosten aika. Hoidetaan kuitenkin ensin pois päiväjärjestyksestä suurin conin aikana tapahtunut moka, jonka jälkiä siivoillaan vielä ainakin hetki. Virallinen conihotellimme oli Lahden Omenahotelli, jonka huoneet olimme vuokranneet eteenpäin. Coniviikonlopun perjantain ja lauantain aikana "Ompun" kanssa sattui ja tapahtui. Alla tilanteen kulusta kootusti.

Omenahotellin mokat olivat Frostbiten lähes ainoa isompi ongelma

Omenahotellin kanssa oli kahdenlaisia ongelmia: säätöä huonenumeroiden ja ovikoodien kanssa, sekä osaa lauantain majoittujista "tervehtineet" likaiset, siivoamattomat huoneet. Ensimmäinen on meidän syytämme, jälkimmäinen nähdäksemme taas Omenahotellin.

Ovikoodit ja huonenumerot tulivat majoittujille hiukan myöhässä, mutta tiettävästi lähes kaikki saivat koodinsa ennen kuin huoneisiin edes pääsi. Lisäksi parin huonenumeron kanssa oli sattunut lähettäjille kirjoitusvirhe, jonka vuoksi koodit eivät toimineet oikeaan oveen. Nämä ratkaistiin kohtalaisen pikaisesti majoittujien otettua yhteyttä, mutta pientä hämminkiä silti aiheutui. Anteeksi tästä kaikille tilanteesta kärsineille.

Siivoustapaus on taas nähdäksemme täysin Omenahotellin mokailua (nähtäväksi jää mikä on heidän näkemyksensä). Huoneiden välisiivouksesta oli sovittu jo syyskuussa hotellia varattaessa ja tarkemmat huonenumerot piti toimittaa sen jälkeen kun olimme saaneet hotellilta huoneiden numerot ja niitä vastaavat ovikoodit. Ne tulivatkin perjantaina aamusta, ja saman päivän iltana lista siivottavista huoneista laitettiin hotellille. Missään välissä Ompusta ei oltu mainittu, että välisiivouksen listalla edes olisi minkäänlaista deadlinea, eli olimme käsityksessä, että ne voisi toimittaa vaikka lauantaiaamuna. Majoitustiimi laittoi ne kuitenkin heti perjantaina eteenpäin Omenahotellille kun huoneet oli saatu jaettua. 

Lauantain toiminta onkin hotellilta aivan vertaansa vailla. Meille ei missään vaiheessa edes ilmoitettu että siivousta ei aiota suorittaa, vaan asia selvisi noin yhdeksän maissa illalla, kun majoitusvastaavamme sai vihdoin hotellilta vastauksen siihen, miksei huoneita oltu siivottu. Tämän lisäksi hotellilla (jota ei aiottu siivota) oli kuitenkin käynyt siivooja, joka oli jaellut osiin huoneista puhtaat lakanat, mutta jättänyt likaiset lakanat vaihtamatta uusiin ja muutenkin huoneet siivoamatta. Jos olisimme tienneet, että hotelli aikoo jättää velvoitteensa suorittamatta, olisimme lähettäneet paikalle desutyövoimaa hoitamaan asian kuntoon jo ennen kuin majoittujat edes ehtivät paikalle. Kun sovittua siivousta ei suoriteta, kun siitä ei edes ilmoiteta, ja kun siivooja on kuitenkin käynyt toimittamassa lakanoita, kuulostaa väite listan saamisesta "liian myöhään" aikamoiselta selittelyltä. Lyhentäen siis: Höpö höpö, Omenahotelli!

Tulemme selvittämään asian Omenahotellin kanssa juurta jaksaen. Haluamme varmistaa, ettei vastaavankaltaista enää ikinä tapahdu conihotellissamme majoittuville, ja tarvittaessa valitsemme kesän Desuconille jonkin toisen hotellin. Toivottavasti asiaan kuitenkin saadaan selvyys, sillä Omenahotellit ovat yleensä olleet mitä loistavin paikka majoittua conissa ja hotellin varausjärjestelmä aina varauksen tekemisestä tekstarina tuleviin ovikoodeihin on mitä toimivin. Ilmoittelemme asiasta sivuillamme (ja muokkaamme myös tätä blogausta) mikäli asia saadaan selvitettyä, mutta nykyisellään emme uskalla vielä suositella Omenahotellia kesän Desuconin majoitukseksi.

Mikäli Ompun lauantain tapauksesta on aiheutunut sinulle merkittävää haittaa, olethan yhteydessä talousvastaavaamme mailiosoitteella perho@desucon.fi, jotta asian jälkikäsittely voidaan hoitaa.

Kommentit

Henu
Omenahotelli asiat kyllä sukkasivat työläistenkin kanssa. Informaatio ei kulkenut kunnolla että omenahotelli oli varattu vain perjantai-lauantai yölle. Mm. Meilel karaoke tiimille ilmoitettiin että koko vkl ollaan omenahotellissa. Joten emme ottaneet mukaan makuupusseja tai muitakana juttuja. Saimme sitten kuulla lauantaina kolmen aikoihin että asia ei olekkaan näin! Joten paniikissa selvittelimme infon kanssa asiaa ja pitihän ne tavarat käydä pois enne 4 kun uusi ovikoodi aktivoituu. Onneksi saimme kamat ajoissa takaisin mutta khyl kiukku ja turhautuneisuus jäi. Onneksi saimme edes pari patjaa että saimme nukkua jossakin kuin lattialla. Tästä siis iso nootti! asiat voisi kertoa aiemmin!
Henu
eikä asiaa auttanut ryyppäävät ja juhlivat conitealaiset viereisessä huoneessa, joista sai kyllä vielä ulkoakin kuulla keskellä yötä. Vähän käyttäymistä luulisi löytyvän edes järkkääjiltä.
Jakoavain
Hei Henu,

Kiitos palautteestasi. Saanen kuitenkin huomauttaa, että conin puolesta teille ei koskaan oltu luvattu hotellihuonetta viikonlopuksi. Tarkastelin vanhoja maileja ja ensimmäisessä vastuuhenkilölle lähetetyssä sähköpostissa luki tämä asia. Lisäksi sama asia tuli esille hiukan ennen conia lähetetyssä infomailissa.

Ikävä väärinkäsitys, mutta onneksi asiat saatiin selvitettyä.
Ed
Meillä sujui Omppumajoitus ihan hyvin, vaikka ihmettelimme miksei tekstiviestiä kuulunut (mutta onneksi älysimme tarkastaa iimeilimme ^^ ). Miinuksena oli ne bilettävät ihmiset siinä puolilla öin. _Kumpanakin_ yönä_. Olisi todella kivaa jos ensikerralla saataisiin jotenkin kummallisesti järjestettyä niin että bilettäjäihmiset olisivat eri kerroksessa kuin ne jotka oikeasti tulevat pitkän matkan takaa ja haluaisivat nukkua. :)
Jadecora
Meillehän ei alunperin tekstiviestiä kuulunut ja kävin sitten infossa siitä kyselemässä. Infossa työskennelleille propsit siitä, että homma saatiin nopeasti hoitoon ja saimme ovikoodimme suhteellisen nopeasti :)

Mutta.
Siskoni lähti jo puoliltaöin hotellille, kun itse jäin vielä kavereideni kanssa coniin. Eipä aikaakaan kun siskoni soitti minulle ja sanoi, että huoneessamme on jo toinen porukka tekemässä oloaan kotoisaksi. Ilmeni, että he olivat saaneet sähköpostiinsa toisen huoneen tunnukset ja tekstiviestillä meidän huoneemme tunnukset.
Asiaa sitten hämmentyneinä selviteltiin coninkin kanssa ja pääsimme tovereinemme viettämään yötä tässä toisessa huoneessa.

Loppu siis hyvin, mutta mitähän olisi tapahtuntut, jos porukkamme olisi saapunut hotellille vasta neljältä yöllä :D
Diana
Henkilökohtaisesti uskon, että toiminta olisi toiminut sata kertaa paremmin, mikäli olisi annettu conilaisten itse varata hotellihuoneet. Me onneksi järkevyyttämme varasimme hotellin jo ennen kuin Desu alkoi välikädeksi. Meillä meni asiat aivan nappiin, huoneet oli siivottu, ovikoodi tuli Omenahotellin puolesta ajoissa JA olimme sen saaneet itse valita. Kaikki meni niin kuin pitikin. En ymmärrä miksi coniväen koskaan pitää toimia välikätenä, koska kuten tästä huomasimme, asiat eivät oikein menneet niin kuin piti. Plus ylimääräisen rahan pyytäminen niiltä, jotka varasivat huoneen teidän kauttanne oli mielestäni väärin.
Tirehtööri
Itse myös varasin Omenasta ajoissa hotellihuoneen, joka maksoi meille 50€. Myöhemmin sitten Desu meni väliin ja mielestäni täysin turhaan. Parempi olisi ollut antaa ihmisten hankkia hotellihuone omin avuin jos sellaista kaipaisivat. Sen sijaan järjestäjänä olisin keskittynyt hankkimaan vielä tätäkin edullisempaa lattiamajoitusmahdollisuutta tms sellaisille, jotka haluavat päästä mahdollisimman pienillä menoilla. Koska Omenahotelli on kaikille avoin, ei kannata ryhtyä varaamaan hotellia, joka muutenkin tarjoaa palveluitaan conilaisille, vaan enemmänkin hankkimaan uusia majoituspaikkoja. Ainakin omasta mielestäni tuntui, että Lahdessa oli liian vähän majoituspaikkoja ja uskoisin, että tästä johtui ettei lippuja tapahtumaan myyty loppuun ennakkoon.
Lunic
> tästä johtui ettei lippuja tapahtumaan myyty loppuun ennakkoon.

Implying, että on katastrofi, kun liput myytiin loppuun VASTA tapahtuman aikana. ;)

Tietysti on otettava huomioon muutama asia Desun väliintulossa: Koska Desucon varasi koko hotellin, ei muilla kuin conivierailla ollut mahdollisuutta viedä conittajilta huoneita + alaikäsiset eivät olisi voineet varata huoneita.
Perho
Moikka, talousvastaava tässä! Aloittaessamme conin järjestämistä hoidin myös alkuun majoitusjuttuja ennen kuin saimme majoitusvastaavan, ja olen päässyt hoitamaan hotellisotkuja myöhemminkin, joten koitan vastailla lyhyesti Omppuongelmiin:

Toimimme välikätenä, jotta pystyimme varmistamaan, että koko hotelli on ainoastaan kävijöidemme käytössä - näin sekä maksimoimme majoituspaikkojen määrän että takasimme että koko hotelli olisi täynnä conikävijöitä. Ajatuksena tosi kiva, mutta ei tosiaan sujunut ihan niin hyvin. Lisäksi halusimme varmistaa, että alaikäiset pääsisivät vaivatta majoittumaan hotellissa ja iso ryhmävaraus takasi tämän. Myös työvoimaamme majoitettiin hotellissa ja työvoiman määrän laskemisessa meni aikansa - välikätenä luulimme pystyvämme kontrolloimaan huonemääriä niin, että haluamamme määrä menee työntekijöille ja kävijöille.

Hinnasta seuraavaa: Omenahotellin hintahan ei ole vakio, vaan kasvaa sitä mukaan kun hotellista varataan huoneita eli perustuu täysin hotellin suosioon. Jos huoneen varasi ensimmäisenä koko hotellista, hinta saattoikin olla tuo 50 euroa, mutta viimeiseksi varattujen huoneiden hinta olisi kohonnut jo 80-90 euroon. Tekemällä ison varauksen saimme kaikille saman, kiinteän hinnan. Täytyy kyllä myöntää, että ihan saman hyödyn olisi saanut myös niin, että kävijä olisi itse varannut huoneen ja syöttänyt vain alennuskoodin, mutta tästä selitinkin jo ylempänä..

Luulimme myös, että voisimme syöttää kävijät Ompun järjestelmään sitä mukaan, kun varauksia tuli, jotta majoittujat saisivat huonenumerot ja ovikoodit suoraan Ompulta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä Omenan järjestelmä ei suostunut tallentamaan majoittujatietoja, ellei niitä syötetty kerralla kaikkiin huoneisiin. Ompun kanssa asian selvittäminen oli vaikeaa ja lopulta majoitustiimi joutuikin jakamaan ihmiset huoneisiin ja lähettämään hotellitiedot käsin - voitte vain arvata millainen urakka siinä oli, kun huoneita oli 85 ja suurimmassa osassa huoneita 4 ihmistä.

Täysin oma mokamme oli myös se, että myydessämme huoneita kävijöille sattui kauppaan pikkuinen numerovirhe - myimme lauantaille enemmän huoneita kuin mitä sinne olisi edes mahtunut. Tämän takia la-su yölle ei koskaan tullut lisää huoneita myyntiin. Selvitimme tämän siirtämällä osan majoittujista Kauppahotelli Grandiin - maksaen toki itse mokamme aiheuttaman erotuksen. Tämä jos mikä osoitti taas, että asiat kannattaa varmistaa pariin kertaan.

Koko hotellihässäkkä on ollut uskomaton ja vannomme, ettei sitä tulla toistamaan. Jatkossa keskitymme siihen minkä parhaiten osaamme - conin järjestämiseen. Hotellit saavat hoitaa hotellinsa itse, me korkeintaan yritämme saada niistä alennusta kävijöillemme. Omalta osaltani pahoittelut kaikista majoitukseen liittyneistä ongelmista.
Belarus
Olen näin jälkeenpäin ajateltuna todella inoinen, että Omppu oli jo täynnä, kun varasin kaverini kanssa huoneen Cumulus Lahdesta. Pari tuttuani oli Ompussa ja heidän huoneensa lattia oli täynnä lasinsiruja ja oksennusta, sängyissä oli veriläikkiä ja ovet eivät menneet kiinni. Kannattaisiko Desun järjestäjien miettiä kahteen kertaan ottaako käyttöön sellainen hotelli jossa ei ole koskaan edes yhtä henkilökunnan edustajaa paikalla?
Masa
Minä olen ehkä ainoa joka tykkäsi omenahotellista koska minun huonessani ei ollut mitään vikaa kaikki toimi melkein täydellisesti anostaan telku ei toiminnut mutta muuten menisin uudestaan omenahotelliin jos on vielä mahdollista :) sekä kaveritkin tykkäsi omenahotellista :)
Joo saakeli
Niimpä...vietinki sen lauantai illan sillee te soittelin kaikkille koska MEIDÄN huoneessa oli likaiset lakanat + mällinen peitto jonku pedillä -.- joten toivon hartaasti ettei tätä tapahdu TOISTA KERTAA! koska jos maksamme huoneesta 60 e oletamme varmasti että huone on siisti!
Joo saakeli
Nii ei meil kää toiminu tv XD se viellä... ja vessa paperi oli vähä lopussa <3
Daranara
Itse olin työvoiman majoituksessa ompussa pe-la yönä. Koodin saaminen ei onneksi vaatinut kuin kaksi puhelinsoittoa!
Ihan kiva paikkakin se oli, paitsi että TV:n kaukosäädin ei meinannut toimia ja siellä oli vähän siivousta jäänyt tekemättä. Lattia oli paskanen ja patja lakanan alla oli aika ikävän näköinen. Mutta noin muuten oli kyllä ihan kiva huone.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!