Desucon Frostbite Cruise Talks Kuvat Desucast Kauppa

Uutiset

Säävaroitus

Tämänhetkisten säätiedotusten perusteella vaikuttaa pahasti siltä että ensi viikonloppuna ripsii ainakin jonkin verran vettä, vaikka aurinko pääseekin jonkin verran pilkahtelemaan myös.

Tämä on tietysti ikävää conin ja kävijöiden kannalta, mutta onneksi koko varsinainen conipaikka sijaitsee yhdessä rakennuksessa! Suosittelemme silti ottamaan mukaan sateenvarjon lipunmyyntijonotusta varten.

Muistutamme myös että Sibeliustalon toisesta kerroksesta löytyy kaikkien kävijöiden käytössä olevia cosplaypukuhuoneita, joten pukuaan ei kannata pitää päällä jo matkalla. Sen sijaan se kannattaa pitää suojattuna muovipussilla, mikäli haluaa sen säilyvän kuivana coniin asti.

Ruokaa Sibeliustalolta

Sibeliustalon oma ravintola Kanresta tarjoilee Desuconin aikana ruokaa nälkäiselle conikansalle. Ruoasta vastuussa ovat ammattikokit, ja laatu sen mukaista. Ruokaa tarjoillaan seisovasta pöydästä, ja hinta on 8 euroa aterialta. Ruoka tarjoillaan Ravintola Lastussa, jossa on myös meidokahvilamme Cafe Ichigo.

Mikäli useamman tunnin jonotus pizzeriaan ei kuulosta houkuttelevalta, on tässä mahtava tilaisuus syödä conialueella maukkaasti!

Lauantaina 12.6.  (Klo. 12:00-18:00)
 
Salaattipöytä
Leipävalikoima
Pasta bolognese
Kasvisvaihtoehto
 
Sunnuntaina 13.6.  (Klo. 11:00-16:00)
 
Salaattipöytä
Leipävalikoima
Cajunbroileri
Riisi
Kasvisvaihtoehto

Karaokelista julkaistu

Desucon 2010:n karaokebiisilista on julkaistu. Yli 2 000 biisin valikoimasta voit valita suosikkisi laulettavaksi - tutustu tästä!

VR tiedottaa

VR muistuttaa Desuconin kävijöitä siitä, että paikallisjunalla ensi lauantaina Helsingistä Lahteen matkustavien kannattaa ehdottomasti ostaa matkalippunsa ennen junaan nousemista eikä vasta junasta. Mikäli konduktööri joutuu junassa myymään lipun jokaiselle, tulee juna myöhästymään takuuvarmasti.

Aamun R-juna lähtee Helsingistä 07:19, Z-juna puolestaan 07:41. Edellinen on Lahdessa 08:54, jälkimmäinen puolestaan 08:41. Junalipun hinta on alle 16-vuotiailta ja opiskelijoilta 7,10 euroa, aikuisilta puolestaan 14,10 euroa.

Lisäksi muistutamme, että Helsingistä kello 07:12 lähtevä Pendolino ja kello 08:12 lähtevä InterCity-juna ovat muutaman euron kalliimmista hinnoistaan huolimatta todennäköisesti paikallisjunia vähemmän ruuhkaisia vaihtoehtoja. Edellinen on Lahdessa tasan kahdeksalta, jälkimmäinen kello 09:06. Pendolinolla lipun hinta on alle 16-vuotiailta ja opiskelijoilta 12,90 euroa, aikuisilta 25,80 euroa. InterCityllä hinnat puolestaan ovat 10,40 euroa ja 20,70 euroa.

Median ilmoittautuminen suljettu

Median ennakkoilmoittautuminen Desuconiin 2010 on suljettu.

Vielä tapahtumaan mielivien tiedotusvälineiden edustajien tulee ottaa yhteyttä tiedotusvastaava Anna Rantasilaan, tiedotus@desucon.fi

Kirjaudu