Desublogi

Arkistot – lokakuu 2009

30.10.2009 – Video killed the radio star

Ahkera infovastaavamme median myllytyksessä Desucon pyrkii olemaan ohjelmapainotteinen tapahtuma. Tämä tietysti selviää heti kättelyssä vilkaisemalla esimerkiksi viime vuoden ohjelmatarjontaa, mutta jatkuvasti kasvavassa conien massassa se on harmittavan harvinaista. Toki kaverien tapaaminen ja hengailu on kivaa, mutta tästä maasta löytyy yllättävän paljon myös meitä vanhempia harrastajia joille tapahtuman tarjoama ohjelma on ...

26.10.2009 – YAMA ja pahvisen Desu-kunin tarina

Moi, olen Corvus, Desuconin yövastaava eli Master of the Night. Olen myös yksi Desuconin monista yamalaisista järjestäjistä. Desuconin järjestää Kehittyvien conien Suomi ry., mutta heidän pikku apulaisinaan häärää kaksi muuta yhdistystä: Lahden Otakuliitto Bakanat ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisesti myös Yliopiston Anime ja Manga YAMA. Jo viime vuoden Desuconissa ...

19.10.2009 – Tsukicon ja etsintäkuulutus

Lauantai alkoikin lupaavasti. Kissat päättivät jostakin syystä herättää tuntia liian aikaisin ja kun kello viimein puoli kahdeksalta soi, olin jo pystyssä. Kahvit naamaan ja bussiin, Kampissa vaihto metroon, jolla tuli matkattua Kalasatamaan saakka. Vielä hiukan harhailua hiekkakentällä, jonka jälkeen viimein löytyi oikea reitti tapahtumakeskus Voimalaa kohden. Päämääränä oli siis Tsukicon, ...

9.10.2009 – Pienen vänkärin muistelmia

Viime vuoden kesällä hajoilin jo ennakoivasti Suomen syksyn kanssa. Marraskuussa piti kuitenkin kuuleman mukaan olla jokin uusi pikku-coni Lahdessa. Itäsuomalaisen lompakolle läheinen sijainti tuntui heti mukavalta. Pääsymaksu kuitenkin herätti kummastusta. Mikäs tapahtuma se tällainen on? Tarkan markan miehenä päätin ilmoittautua vänkäriksi ja työllä maksaa itseni sisään coniin.Pääsinkin yleisvänkärin hommiin, mutta ...

1.10.2009 – Moe moe kyun!

Vähän päälle vuosi sitten minulta kysyttiin, haluaisinko meidoksi Desucon-nimisen tapahtuman meidokahvilaan. "Mikäs siinä", vastasin. Enpä tiennyt, että meidona oleminen veisi minut niin hurjasti mennessään, sillä nyt olen itse vastuussa vuoden 2010 Desuconin meidokahvilasta. Desuconin meido ja butler poseerasivat kahvilassa Olen töissä tavallisessa suomalaisessa kahvilassa ja kuvittelin meidokahvilassa työskentelyn olevan suunnilleen ...