Viihdettä ja kuuntomua

Kirjoittanut
Airin

Maaliskuu lähenee loppuaan, mikä tarkoittaa ettei Desuconiin ole pian kuin hieman päälle kaksi kuukautta! Ohjelmavastaavan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuman ohjelmakartta alkaa vähitellen saada lopullisen muotonsa, eikä puheohjelmista tarvitse enää puhua etuliitteellä "alustava". On sekä jännittävää että tavallaan hermostuttavaakin päästä julkistamaan lisää luvassa olevaa ohjelmaa, sillä moni tekee päätöksensä Desuconiin saapumisesta erityisesti kiinnostavien ohjelmanumeroiden perusteella. H-hetken lähestyessä eniten stressiä tuottavatkin kaikki kauhuskenaariot yllättävästä tsunamista aina kappainfluenssaan, sillä esimerkiksi ohjelmanpitäjien äkillisiin sairastumistapauksiin ei voi ennalta varautua kuin Suunnitelma B:llä. Pidän silti kaikki sormet, varpaat ja niskahiuksetkin ristissä, jotta itse Desuconissa kaikki pääsisivät katsomaan odottamaansa ohjelmaa sellaisena kuin tekijät ovat sen itse suunnitelleet.

Vaikka julkistettujen ohjelmanumeroiden listasta ei vielä tällä hetkellä löytyisikään sitä omaa sydämen valittua, kannattaa kuitenkin ehdottomasti pysyä kuulolla – luvassa on nimittäin vielä läjäpäin luentoja ja paneeleja, jotka läpileikkaavat kattavasti niin sarjakohtaista harrastamista kuin laajempiakin animeen ja mangaan sekä näiden oheisilmiöihin liittyviä aiheita. Pajoista löytyy myös yleisesti Japanista kiinnostuneille tekemistä, ja jos koko yön läpi conittaminen suuren maailman malliin on aina ollut suurin unelmasi, tänä vuonna Desucon tarjoaa interaktiivista viihdettä erilaisten visailujen ja piirtopajan muodossa yön myöhäisimpinä tunteina. K18-ohjelmaakaan ei ole unohdettu, joten loppukevään julkistuksia kannattaa seurata tarkkana!

Starlight Honeymoon Therapy  Kiss!

Itse olen puhumassa tänä vuonna eräästä nuoruuteni lempisarjasta sekä siihen liittyvästä nostalgiasta. Historiani Sailor Moonin kanssa alkaa vuodesta 2001, joten lienee aikakin ottaa selvää millaista oli fanittaa sarjaa vuosituhannen alussa, sekä millä eri tavoin Usagi ja kumppanit ovat aikanaan elämääni rikastuttaneet niin animen, mangan, videopelien kuin uskomattoman krääsävuorenkin muodossa. Toivotan ohjelmaan tervetulleeksi kaikki, joilla on jotain lisättävää omiin kokemuksiini, tai jotka haluavat vain naureskella teini-iän hurmokselle (hyväntahtoisesti tietenkin!). Helpoin tapa varmistaa itseä kiinnostavat aiheet tapahtumassa kuin tapahtumassa on puhua niistä itse, vai mitä? ;)

Mukaan mahtuu tietenkin vielä uusia kasvoja, joten mikäli ohjelmanpito houkuttaa, ota rohkeasti yhteyttä! Viimeiset ilmoittautumiset otetaan vastaan 26.4., ja aikavälillä 19.4.-26.4. on suotavaa lähettää vain kuvauksella varmistettuja, osallistumiseltaan varmoja ohjelmia. Jos takaraivossa kutkuttaa siis ajatus lempiaiheen jakamisesta Desuconin muun yleisön kanssa, lue ilmoittautumisohjeet täältä ja laita mailia osoitteeseen airin@desucon.fi.

Kommentit

Mari
Sailor Moon <3

Aino kuule se alko jo vuoden 2000 puolella, eli nyt onkin siis 10-vuotis juhlavuosi! Korkea aika nostalgiafiilistelylle :)

Muistin just että puhuit tästä sillon kun nähtiin ja päätin vähän googlailla, hyvä että tärkeä ohjelmanumero on mukana :D

Oispa kyllä huippua tulla itsekin paikalle, saapa nähä :)

Macht des Mondes!

T. Mari


Ps. Tässä yksi nostalgia-nettisivu. Sain Makoton!

http://www.sailor-games.com/senshiquiz.html
Airin
Haa, näin se aika kuluu ja vuodet sekaantuu, mutta totta! 10 vuoden kunniaksi on syytä nostaa hattua nuoruuden obsessioille.

Tule ihmeessä paikalle jos pääset, sulla on varmaan vähintään yhtä paljon avauduttavaa aiheesta ja olisi kiva saada yleisökin mukaan fiilistelemään! :D

PS. Sain Rein!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!