We are not so different

Kirjoittanut
niidel

Nyt kyllä täytyy sanoa, että yllätyin.

Viimeisin blogaukseni, joka oli tarkoitettu kannustukseksi, tulkittiin - ilmeisesti huonosti käyttämieni ilmaisujen vuoksi - sodanjulistukseksi.

Se ei ollut tarkoitus.

Blogikirjoittelun, irkkivääntöjen ja suurlähettilään välityksellä käytyjen (täältä Turusta on paha lähteä Helsinkiin pariksi tunniksi) IRL-keskustelujen jälkeen voitaneen todeta pari seikkaa.

Ensinnäkin, kirjoitus oli suunnattu etupäässä animetapahtumien järjestäjille, ei niinkään ihmisille, jotka vaikuttavat aivan muissa tapahtumissa. Niitä minun olisikin paha mennä kommentoimaan, koska en ole juuri käynyt muiden alojen tapahtumissa (Ropeconissa olen käynyt kerran useita vuosia sitten, Assemblyillä joskus... 2000? - niistä olisi paha mennä vetämään johtopäätöksiä nykypäivään).

Mutta näyttää myös siltä, että käyttämäni "reilu kilpailu"-termi tarkoitti minulle ihan jotain muuta kuin mitä se muille tarkoitti. Itse tarkoitin sillä sitä, että napataan muilta hyväksi koettuja toimintatapoja ja kehitetään niitä eteenpäin, samalla muille vinkkejä jakaen - jolloin saamme parempia tapahtumia ja kävijät ovat tyytyväisempiä. Yhteistyö taas tarkoitti muille sitä, että napataan muilta hyväksi koettuja toimintatapoja ja kehitetään niitä eteenpäin, samalla muille vinkkejä jakaen - jolloin saamme parempia tapahtumia ja kävijät ovat tyytyväisempiä.

Minusta tuntuu, että tämä "kilpailu" ja "yhteistyö" eivät ole hirveän kaukana toisistaan, jos totta puhutaan. Kilpailu ei sulje solidaarisuutta pois. Desuconin toimintatapoihin on alusta asti kuulunut virheiden myöntäminen ja pyydänkin anteeksi kaikilta, joita onnistuin loukkaamaan. Se ei ollut tarkoitus, vaan virhe.

Kuten edellisessä postauksessani sanoin, kysyimme ennen kalustohankintojamme, mitä Suomen tapahtumat - ovat ne sitten animetapahtumia, roolipelitapahtumia tai tietokonetapahtumia - tarvitsisivat. Yleinen näkemys oli, että radiopuhelimia puuttuu, joten hankimme niitä. Meillä on myös kännyköissä toimiva ohjelmakarttajärjestelmä sekä netissä toimiva lipunmyyntijärjestelmä, joita voimme antaa muille tapahtumille käyttöön. Näitä varten tehdään lähitulevaisuudessa erillinen sivu, synergiaportaali, jonne on myös tarkoitus lisätä tulevaisuudessa tehtäviä järjestelmiä sekä hankittua kalustoa: kaikkea, mitä tapahtumat voivat tarvita.

Desuconin taustalla kun vaikuttaa KcS ry, mikä tarkoittaa Kehittyvien conien Suomea. Ja sen toiminnan tarkoituksena on kaikkien Suomen harrastajatapahtumien auttaminen.

Kommentit

Etsura
Ihmiset katkeroituvat kovin helposti jos joku on heitä parempi jossain. Kilpailua pelätään, koska siinä voi hävitä.

Mutta eihän kilpailussa tarvitse olla voittajia ja häviäjiä. Mielestäni hyvää kilpailuhenkeä on se, jossa kaikki pyrkivät tekemään parhaansa ja oppivat toisiltaan.
Ei kokeitakaan tehdä kouluissa siksi että yritetään olla parhaita; Niitä tehdään oman osaamisensa testaamiseksi.

Conin rakentamista voisi verrata opiskeluun ja varsinaista conia kokeeseen. Järjestäjät voivat verrata arvosanoja keskenään ja oppia toisiltaan, miten seuraavassa kokeessa pärjäisi paremmin.

Toisaalta eivät kaikki opiskelevatkaan ihmiset ymmärrä pointtia... Mutta auttaisiko tämä ihmisiä ymmärtämään edes vähän paremmin?

Noh, tulipas taas heitettyä mietteitä toisten luettavaksi.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!