Luukku 16 - Desuperjantai!

Kirjoittanut
Ana

Desucon on tavallisesti alkanut aina lauantaiaamusta, mutta porukkaa on Sibeliustalolla ollut aina perjantain aamuhämäristä lähtien. Näin perjantain kunniaksi voisimme katsella mitä kaikkea perjantaisin on Sibeliustalolla tapahtunut.

Turvallisuustiimi kokoustaa (Kuva: Arsi Siuvatti)

Turvallisuustiimi kokoustaa ennen vuoden 2010 conia

Tavalliseen tapaan porukkaa alkaa perjantaina saapumaan Sibeliustalolle heti aamukahdeksan jälkeen ja viimeisimmätkin unikeot ovat paikalla kello 10:een mennessä. Aamu alkaa päivän fyysisimmällä osuudella. Useiden henkilö- ja pakettiautojen tavaratilat ovat täynnä Desuconiin tulevaa tavaraa ja näiden siirtäminen pääsalin takana olevalta lastauslaiturilta käyttöpaikkaansa vaatii parin tunnin kanniskelun. Ihan kaikkea ei onneksi jouduta kantamaan bäkkäriltä asti. Kuvassa oleva videoseinä olisi ollut aika työläs siirtää.  

Susilavan videoseinän rakennusta (Kuva: Petteri Uusitalo)

Kesällä nähty Susilavan videoseinä rakentuu, kuljetuslaatikoita oli "muutama".

Roudauksen jälkeen alkaa hieman hauskempi osuus, eli Desuconin rakentaminen. Tavaroita asetellaan paikalleen, tietokoneita viritetään pelejä ja saliohjelmia varten ja tulosteita asetellaan paikoilleen. Noin kello viiteen mennessä kaikki on saatu paikoilleen ja talo jätetään tyhjilleen seuraavaa aamua odottelemaan. Usein kaikenlaista joudutaan kuitenkin tekemään vielä lauantaiaamustakin, mutta kaikki on aina valmista siihen mennessä kun ovet avautuvat kello 10.

Hiljainen metsähalli (kuva: Veera Kontiokari)

Hiljainen metsähalli lauantain aamuhämärissä.

Näin Desucon saadaan siis kasaan ja samanlaisella tavalla se hoituu myös Frostbite-viikonlopun perjantaina. Kesän Desuconissa tähän tulee kuitenkin pieni muutos. Kannattaa katsella sunnuntain joulukalenteriluukku, jossa kerromme minkälaisesta muutoksesta on kyse. :3

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!