Luukku 17 - Yhtäkkiä lisää ohjelmaa!

Kirjoittanut
Tounis

 

Dem mahjongs

Ohjelmakartan väsääminen näyttää keskimäärin tältä. Huomatkaa ohjelmavastaavan no-ten riichaus kahta riichiä vastaan vasemmalla. Chomboja en maksanut.

 

Kun lopullinen ohjelmakattaus julkaistiin jokin aika sitten Frostbiten ohjelma-sivulla, oli itse asiassa jo puolittain tiedossa, ettei tässä voi olla kaikki. Koska deadlinet eivät kaikille merkitse kaikkea, muutamat ohjelmat olivat edelleen hautumassa - tarkalleen ottaen niistä on julkaisematta kolmisen kappaletta.


Kun ne kolme kappaletta saatiin ohjelmakuvauksineen julkaisuvalmiiksi ja aloin kasata niistä ohjelmakarttaa, tajusin, että meillä on ongelma. Ohjelmaa on liikaa - se ei kerta kaikkiaan mahdu Desuconin puitteisiin, ellei jotain tunge väkipakolla yölle. No, tähän ei tarvinnut ryhtyä, kun ihana Stefan "stuf" Rimaila suostui siirtämään Iyashi-kei -aiheisen ohjelmansa kesän Desuconiin, jonne se kieltämättä sopii myös aihepiirinsä takia paremmin.
Enpä olisi ohjelmavastaavana heti kättelyssä uskonut, että ylibuukkaisin ohjelmakartan. Niin julmaa kuin onkin jo julkaistua ohjelmaa työntää ulos kesälle, näyttää tilanne näin väsääjän näkökulmasta kauniilta. Ohjelmaa on, kuten nokkelimmat jo hoksaavatkin, paljon. Näistä ohjelmista varsinaisesti julkaisemattomia on kolme, ja haluankin esitellä ne tässä ja nyt.


Ensimmäisenä meillä on näistä kolmesta ensimmäisenä valmistunut ja varmistunut MämmiKunniaan-fandubryhmän kysely- ja vastailutuokio, jonka ohjelmakuvaus kuuluu näin:  "MämmiKunniaan on fandubbausryhmä joka on ollut aktiivinen YouTubessa yli 5 vuoden ajan. Suosituimpiin dubbeihin kuuluu Nortikka, Merten Kolikko ja Bliitsi. Ohjelman aikana vastaillaan kysymyksiin ja näytetään videoita. Jos dubbaaminen vähänkin kiinnostaa niin tule ihmeessä kuuntelemaan"


Toisena meillä on hieman enemmän aiheenrajausta ja pohdintaa vaativa setti. Sen pitää Suomen hallitseva shoujomanga-blogaaja Pinja "Whistle"  Peltonen, otsakkeella "Naisen näköisiä poikia ja muita prinssinkuvatuksia". Sen kuvaus kuuluu näin: "Onko sydämesi koskaan läpättänyt sille koulun suositummalle Aki-kunille? Entä saako pitkähiuksiset pahikset jalkasi sulamaan? Tule siis seuraamaan ohjelmaa, joka sisältää laajasti lätinää shoujopojista, aina lapsuudenystävistä pahiksiin. Tai niin laajasti kuin aika vaan sallii. Sparkle- ja dokidokivaroitus."


Ja viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä jo DesuTalksissa mainioksi puhujaksi ja asiantuntevaksi elämän sankariksi tunnustettu Vili Lehdonvirta (Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT ja Amimaru Oy). Hän tulee puhumaan tiukan asiantuntevasti otsakkeella "Mangan lukeminen ja fanittaminen netissä", jonka kuvaus menee näin: "Mangan lukeminen netissä ja mangasta keskusteleminen foorumeilla ja chateissa ovat todella suosittuja harrastuksia: suurimmat mangasivustot kuuluvat koko maailman TOP-1000-saittien joukkoon. Miten sarjakuva päätyy japanilaisesta lehtipisteestä nettiin ja vieläpä eri kielille käännettynä? Onko mangan lukeminen netissä laillista? Voiko netin kautta saada yhteyden mangan alkuperäiseen piirtäjään? Mangan fanittamisesta netissä puhuu Tokiossa yli kolme vuotta asunut tutkija ja yrittäjä Vili Lehdonvirta."


Veikkaampa, että Desucon Frostbiten ohjelma on oikeastikin ja viimein tässä! Kauaa ei tarvitse virallista ohjelmakarttaakaan odottaa - ylibuukkaukset eivät sitä tappaneet, vaan kaikki tulee sovittumaan yhteen dynaamiseksi kokonaisuudeksi. Sitä odotellessa joulut kaikille ja muistakaa juua glögiä.

Kommentit

Nighti
Ja ainoastaan yhdellä oli edes riichaamisen arvoinen käsi. :)
Risis
Ja reaktio tähänkin ohjelmistopäivitykseen oli asiaankuuluvasti "OijoijoieieieimiksimiksiMIKSI minulla ei ole lippuja tuonne?"
Tulevatko myös Frostbiten ohjelmat ilmestymään DVD-formaatissa vai pitääkö minun alkaa harjoittamaan kiristämistä, liftausta ja aikamatkailua? Palan nimittäin halusta nähdä noin 90 % ohjelmakartan siällöstä, mutta kun Lahti on kovin kaukana Oulusta ja sen lähikunnista. ;(

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!