Luukku 24 - Hyvää joulua!

Kirjoittanut
Ana

Joulu on taas, kattila täynnä puuroo! Ulos vilkaisemalla ei ainakaan Etelä-Suomessa kauhean jouluiselta tunnu, mutta onneksi (mahtava) joulufiilis on tärkein!

Joulu on Desuconin porukalle tällä kertaa hiukan aiempia vuosia tärkeämpi. Jouluna nimittäin levätään vielä kunnolla ennen alkuvuoden koitoksia, sillä vuoden ensimmäinen Desucon pidetäänkin jo tammikuussa. Desucon Frostbiten liput ovat myynnissä vielä tasan viikon, eli nyt on viimeinen tilaisuus hankkia omansa. Lippuja on mennyt jo reilusti päälle 2000, joten kauhean montaa ei ole enää jäljelläkään.

Minulla on Desuconin pääjärjestäjänä oikeus asua epävirallisten desukissojen kanssa. Kissat ovatkin vuosien varrella koristaneet blogimerkintöjä, Facebook-päivityksiä ja muita desujuttuja jo useamman vuoden ajan. Joulun kunniaksi pakkasimme kisut lahjapaperiin!

Desukissa Vappu

Vappu! :3

Ensimmäinen kissa on Vappu. Hiukan yli parivuotias kissaneiti.

Desukissa Mauri

Mauri! O_O

Toinen kissa on puolestaan Mauri, Derp Cattien kruunaamaton kuningas.

Jouluksi olemme lupailleet lahjoja myös Desuconin puolelta. Irvokkaasti joulun kaikkien kaupallisten ihanteiden mukaisesti tuomme myyntiin ensi kesän kolmipäiväisen Desuconin liput! Lippuja saa Desukaupasta ja niitä myydään niin kauan kuin riittää. Hintaa 3-päiväiselle koettelemukselle tulee 22 euroa, eli hiukan alle 46 senttiä tunnilta! Ei ihan hirveä hinta siis. :3

Kesän Desuconin sivusto uusiutuu aivan lähipäivien aikana. Kesällä jatketaan aiemmista vuosista tuttuun desutyyliin, mutta uudistuksiakin on luvassa muutenkin kuin vain pidemmän aukiolon myötä. Aivan kaikkea emme voi vielä kertoa, mutta uskaltaisin lupailla esim. meidokahvilan korvautuvan hieman toisenlaisella konseptilla. Kannattaa siis seurailla ilmoitteluamme mm. Facebookissa ja Twitterissä, eikä tätä blogiakaan kannata unohtaa!

Toivottaisin Desuconin puolesta kaikille rauhallista joulua ja erittäin desuisaa uutta vuotta 2012!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!