Luukku 15: Kakkuherkkuja joulupöytään

Kirjoittanut
marsu

Hei kaikille joulutonttusille, valoteknikko Marsu täällä. Valoteknisiä suunnitelmia on tehty pitkin syksyä ja sormet oikein syyhyävät päästä taas valotiskin taakse loihtimaan kaikkea upeaa Sibeliustalon pääsaliin.

Mutta ennen Frostbiteä on tietysti joulu. Itse odotan joulua innolla ja toivon että siitä tulee valkoinen ja kylmä. Koskaan mikään ei ole parempaa kuin käpertyä takkatulen ääreen jouluaatona hyvän kirjan kanssa kun ulkona pauhaa kunnon pakkaset. Jouluun olennaisesti kuuluu myös syöminen ja kaikenlaiset herkut joten aion jakaa teille ohjeeni hieman erilaiseen jouluklassikkoon, kuivakakkuun.  

Ananaskuivakakku valoteknikon tapaan

Kakkua varten tarvitset seuraavat ainekset:

* 200 g margariinia tai voita

* 2 dl sokeria

* 3 munaa

* 4 dl vehnäjauhoja

* 2 tl leivinjauhetta

* 2 tl vaniliinisokeria

* 1 prk ananasmurskaa

* korppujauhoja kakkuvuuan jauhottamiseen

Kakkuaineet

Näistäkö pitäisi ilmestyä kakku?

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja voitele sekä jauhota kakkuvuoka.

2. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi (tässä kannattaa käyttää sähkövatkainta ajan säästämiseksi)

3. Lisää munat yksitellen. Muista sekoittaa hyvin kunkin munan lisäyksen jälkeen!

4. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon. 

5. Lisää ananasmurska taikinaan. 

Raaka kakku

Omnom, raakaa kakkutaikinaa. Haittaako jos tämän syö ilman paistamista?

6. Kaada taikina vuokaan ja paista 45 - 60 minuuttia uunissa. Itse paistoin 45 minuuttia kiertoilmalla mutta jokainen uuni on erilainen joten kannattaa vahtia ettei kakku pala.

7. Kumoa kakku kun se on jäähtynyt ja nauti vaikka kuuman kaakaon kanssa.

Valmis kakku

Syömään!

Ananasmurska tuo kakkuun kosteutta ja makua, mutta voit leikkiä reseptillä ja kokeilla korvata ananaksen vaikka sitruunamehulla- ja raastetulla kuorella tai kardemummalla, jolloin kakusta tulee hieman perinteisempi maustekakku. Huhujen mukaan tätä reseptiä voi myös käyttää muffinien tekoon ja hyvää tulee :)

Hyvää joulunalusaikaa kaikille!

Kommentit

Gwaur
Ei hitto, kakkuun ananas nyt ei ainakaan kuulu.
Chitaru
Tätä vois melkeinpä koittaa kun sattuu olemaan ananasta :).

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!