Käytännön juttuja Frostbiten rannekkeista

Kirjoittanut
Perho

Moikka rakkaat Frostbiteen tulijat!

Seuraavassa muutama käytännön juttu ensi viikonlopun tapahtumaan ja varsinkin sen lippukuvioihin liittyen. Lukaisethan, niin vältyt toivon mukaan paikan päällä turhalta ihmettelyltä! :3

Ovella on myynnissä n. 650 lippua ja lipun hinta on 35 euroa. Lipunmyyntivastaavan henkilökohtainen veikkaus on, että lippuja tulee riittämään kaikille halukkailla, mutta parhaiten sisäänpääsysi varmistat sillä, että tulet ajoissa paikalle!

Desucon Frostbite on ikärajallinen tapahtuma, K-18. Kävijöiltä tullaan tarkistamaan henkilöllisyystodistukset tapahtumapaikalla ennen sisäänpääsyä. Henkilöllisyystodistukseksi kelpaavat voimassa oleva passi, kuvallinen henkilökortti, ajokortti ja kuvallinen Kela-kortti. Esimerkiksi opiskelijakortti ei kelpaa.

Tapahtumapaikan pihalla liput vaihdetaan rannekkeiksi ennen sisäänpääsyä. Ensimmäiset vaihtopisteet aukeavat jo klo 15.30. Ovet tapahtumaan aukeavat klo 17. Pisteellä kävijältä tarkistetaan henkkarit ja lippu, ja vänkäri laittaa rannekkeen suoraan kävijän ranteeseen. Ranneke on siis tapahtuman ajan sinulla todisteena siitä, että olet jo näyttänyt henkkarit, eikä niitä tarvitse tarkistaa sinulta aina, kun tulet takaisin tapahtumapaikalle. Älä kuitenkaan hävitä henkkareitasi vielä sisäänpääsyn jälkeenkään, sillä jos mielit tapahtumapaikalla alkoholijuomia, on myyjä velvollinen tarkistamaan ne sinulta halutessaan.

Tapahtumaan voi totta kai saapua myös vasta lauantaina ja sunnuntaina. Jos lipunmyynti ja sen yhteydessä toimiva rannekkeenvaihto-piste eivät ole auki, pyydä järjestyksenvalvojaa saattamaan sinut Metsähallin infoon.

Jos pukeudut cosplayhin, varmista saapuessasi, että sinut voi tunnistaa henkkareidesi kuvasta, vaikka sinulla olisi jo osa cossistasi päälläsi. Tapahtumapaikalla on käytössä cosplay -pukuhuoneita, joten voit tarvittaessa tehdä ehostuksen loppuun vasta paikan päällä. Käytä omaa harkintakykyäsi, kun mietit, oletko tunnistettavissa. Peruukki ja piilarit eivät vielä välttämättä tee sinusta eri ihmistä, mutta kasvomaali, naamari, kokovartalo-gundam tai vastaava alkavat jo hieman vaikeuttaa tunnistamista. Jos vain mahdollista: taktinen veto voisi olla, että haet rannekkeesi heti kello 15.30 ja palaat sitten majoitukseesi laittautumaan.

Vaikka haluammekin kaiken sujuvan mahdollisimman mutkattomasti, on eka kerta aina eka kerta ja hidastuksiin on pakko varautua. Pukeuduthan siis lämpimästi saapuessasi tapahtumaan, sillä pahimmassa tapauksessa joudut ehkä hieman jonottamaan rannekkeenvaihdossa. Pyrimme tekemään toimenpiteestä mahdollisimman sujuvan, mutta ruuhkalta välttyäksesi kannattaa saapua tapahtumaan joko hyvissä ajoin tai pikkuisen myöhässä.

Ennen kaikkea ota mukaan reilusti hyvää conimieltä! Tsekkaa ennakkoon ohjelmakartta ja tutustu vieraisiimme ja ota conista kaikki ilo irti!

Nähdään viikonloppuna!

Kommentit

Anonyymi
"Henkilöllisyystodistukseksi kelpaavat _voimassa oleva_ passi, kuvallinen henkilökortti, ajokortti ja kuvallinen Kela-kortti."

Itseltäni ei löydy edellä mainituista kuin passi, tosin vanhentunut. Uusi ei ehdi tulemaan ennen Frostia. Miten tällaisessa tilanteessa menetellään, käännytetäänkö minut vain kylmän viileästi ovelta? Kuvaa kun voisi joka tapauksessa verrata ja todeta syntymäajan olevan asianmukainen. :(
Perho
Pyysin vielä turvallisuusvastaavaltamme virallista lausuntoa henkkareista, mutta eihän vanhentunut passi kelpaa pankissa tai muissakaan virallisissa asioissa..

Poliisilta saa muuten henkilökortin kuulemma heti passikuvan kanssa. Kannattaa tutustua tuohonkin vaihtoehtoon.
Hatatra
Täytyykö e-lippu esittää printattuna, vai voiko sen esittää kännykän näytöltä?
Perho
Kännykästä menee! Tai pädiltä, tai mikä nyt sattuu matkassa olemaan :3
Anonyymi
Itselläni on päässyt henkilökortti vanhenemaan juuri joulukuussa mutta se on silti käynyt aina iän todistuksena, eikä asiasta ole huomauteltu. Muita henkkareita ei löydy.

Miten asian kanssa toimitaan? Lipunkin olen jo maksanut, joten harmittaahan se jos tuon asian takia estetään pääsy sisään, vaikka kuvasta tunnistaa ja iän näkee edelleen hyvin henkkareista.
oskari14
"Pisteellä kävijältä tarkistetaan henkkarit ja lippu, ja vänkäri laittaa rannekkeen suoraan kävijän ranteeseen. Ranneke on siis tapahtuman ajan sinulla todisteena siitä, että olet jo näyttänyt henkkarit, eikä niitä tarvitse tarkistaa sinulta aina, kun tulet takaisin tapahtumapaikalle."

...Tota, osa ihmisistähän pystyivät tilaamaan itselleen liput fyysisinä postissa, väitättekö että nämä conittajat voivat vain tulla sitten paikalle eikä heidän tarvitse näyttää henkkareita? Vai ovatko postitetut liput erivärisiä, ja kaikki sellaisten lippujen omistajat joutuvat näyttämään henkkarinsa joka kerta kun yrittävät päästä conipaikalla sisään? Vai postitettiinko tässä nyt vain dokumentteja, millä voi lunastaa lipun paikan päällä? So much questions! >_<
Anonyymi
"Poliisilta saa muuten henkilökortin kuulemma heti passikuvan kanssa. Kannattaa tutustua tuohonkin vaihtoehtoon."

Kävin tänään tutustumassa ko. vaihtoehtoon, väliaikaisen henkilökortin sai tosiaan saman tien joten sellainen tuli hankittua. Oletan että se kelpaa, se kun on kuitenkin poliisin myöntämä henkilökortti siinä missä pidempiaikainenkin?
Anonyymi
Pitääpä vielä kysäistä että hyväksytäänkö kuvaton Kela-kortti + vanhentunut passi todistamaan henkilöllisyys?
Jussi "niidel" Kari
oskari14: Lähetetty lippu on pelkkä lippu, joka tulee vaihtaa paikan päällä rannekkeeseen, ja näiltä henkilöiltä tarkastetaan henkilöllisyys tässä tilanteessa (samoin kuin jos haluaa vaihtaa sähköisen lipun rannekkeeksi).

Eli kuten arvelit, postitettiin vain dokumentteja, millä voi lunastaa lipun paikan päällä.

Anonyymit: kuvaton Kela-kortti ei ole henkilöllisyystodistus ja vanhentunut passi ei ole voimassaoleva henkilöllisyystodistus (saati vanhentunut henkilökortti). Voitte toki yrittää onneanne ovimieheen, mutta lähtökohtaisesti vain voimassaoleva henkilöllisyystodistus tai ajokortti kelpaa (ja anniskelusta vastaava Kanresta voi suhtautua asiaan vielä ankarammin). Lain mukaan on henkilöllisyyttä tarkistavan henkilön vastuulla, hyväksyykö hän vanhentuneen henkilöllisyystodistuksen.

Suosittelemme kuitenkin lämpimästi väliaikaisen henkilöllisyyskortin hankkimista poliisilta, kuten tuo yksi anonyymi on tehnyt. Muutenkin kannattaa olla voimassaoleva henkilöllisyystodistus ihan omaa elämäänsä ajatellenkin :-)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!