Ilmoittaudu Desuconin keskustelupiireihin

Kirjoittanut
Hoothoot

Kesän Desuconissa järjestetään tänä vuonna kahdeksan erilaisiin aiheisiin pureutuvaa keskustelupiiriä. Jotta keskustelu sujuisi ja kaikille osallistujille löytyisi mahdollisuus sanoa painava sanansa, on moni ohjelmanpitäjä halunnut määrittää ohjelmansa osallistujamäärän.

Keskusteluun osallistuvien henkilöiden lisäksi kaikkiin piireihin otetaan mukaan myös kuuntelijoita, jotka saavat seurata keskustelun kulkua, vaikka eivät suoraan osallistuisikaan keskusteluun. 

Ilmoittautuminen etukäteen:

Näihin keskustelupiireihin ilmoittaudutaan jo ennen Desuconia, tämän blogipostauksen linkkien kautta.  

Coniahdistelun ABC

Tiia Rantanen ja Sonya Christianssen
6.6.2014 18:00 – 20:00
Honka

Saatko ikäviä katseita paljastelevassa cosplayssasi? Onko sinua joskus läpsäisty pakaroille? Tule keskustelemaan kanssamme conien aina puhuttavasta kulttuurista; fanservicestä pusurinkeihin. Tule pohtimaan kanssamme, missä menee hyvän maun raja ja ovatko samat ilmiöt valloillaan myös ulkomailla. Ilmoittautuminen keskustelupiiriin tapahtuu Desuconin infopisteellä.

ILMOITTAUDU OHJELMAAN

Miksi cosplayaajat ovat perseestä?

Iris Rönkkö (@monokero)
6.6.2014 20:00 - 22:00
Honka

Suomalainen cosplayskene on täynnä epäkohtia ja kalvavia erimielisyyksiä, jotka eivät ainakaan paranna harrastuksen nautittavuutta. Elitismistä kiusaamiseen ja epätasa-arvoisesta kohtelusta kisoissa tuomarien sopupeliin; me kiukkuilemme toisillemme kaikenlaisesta. Mitäs jos istuttaisiin kerrankin saman pöydän ääreen ja juteltaisiin näistä kasvokkain, sen sijaan että kirkuisimme toisillemme internetissä? Tervetuloa kertomaan ajatuksesi cosplayskenemme ongelmista ja ehkä jopa ratkaisuista!

ILMOITTAUDU OHJELMAAN

Doki doki! Mitä shoujo olisikaan ilman sitä!

Miisa "Misu" Piiponniemi
7.6.2014 11:30 – 13:30
Honka

Tervetuloa keskustelemaan shoujosta! Siitä ihanasta romantiikasta ja palavista tunteista, nättipojista ja sankarittarista! Unohtamatta keskustelua niistä ideoista, jotka on jo nähty! Mikä tärkeintä päästään purkamaan tunteita siitä ihanasta doki dokista ja jaetaan mielipiteitä! Keskustelupiiriin on ennakkoilmoittautuminen.

ILMOITTAUDU OHJELMAAN 

Otome-pelit: fantasiatreffejä ja lukioromansseja neidoille

Kati "kaasan" Huitula (@euploeamulciber)

7.6.2014 19:30 – 21:30
Honka

Kaipaatko vampyyriprinssiä viemään jalat altasi? Tahtoisitko piiloutua demoneilta karskin samurain kainaloon? Olisiko tähtitaivaan katselu romanttisempaa luokkakaveri vierelläsi? Kaikkea näitä ja paljon muuta hurmaavaa löytyy otome-pelien maailmasta. Tule siis mukaan keskustelemaan eniten sydäntäsi sykähdyttäneistä deittipelikokemuksistasi ja pohtimaan animeadaptaatioiden uskollisuutta alkuperäispeleilleen. Osallistujilta ei vaadita satoja otome-pelien parissa kulutettuja tunteja, jo pelkkä kiinnostus aihetta kohtaan riittää!

ILMOITTAUDU OHJELMAAN

Evangelion 2.014 – (älä) keskustele yksinäsi

Juuso "javeliin" Hämäläinen (@javeliinlol)
7.6.2014 13:30 – 15:30
Honka
#evadesu

Jos Evangelion herättää juuri SINUSSA elämää suurempia tunteita, tai jos Asuka on mielestäsi animeuniversumin paras tsundere, paikkasi on täällä! Piirissä pääset kertomaan omia ajatuksiasi tästä puhuttavasta animeteoksesta, olivat ne sitten rakkaudentäyteläisiä tai yhtä kylmiä kuin Rein katseet. Keskustelun tarkoituksena on löytää erilaisia vastauksia siihen, mikä Evangelionissa toimii, ja mikä taas ampuu täysin ohi. Onko esimerkiksi Shinjin käytös hyvin teinejä kuvaavaa vai pelkkä peili ohjaajan mieleen? Piirin pääpainona toimivat Neon Genesis Evangelion – tv-sarja ja kaikki sen jälkeen julkaistut Evangelion – elokuvat

ILMOITTAUDU OHJELMAAN

Ilmoittautuminen tapahtumassa

Näihin keskustelupiireihin ilmoittaudutaan Desuconin aikana infopisteessä. Ilmoittautuminen päättyy 30 min ennen ohjelman alkua. Vapaita paikkoja voi käydä kyselemässä ohjelman alkaessa.

Ailahteleva sukupuoli-keskustelupiiri

Alisa "Miharin" Korpela @Miharin
7.6.2014 15:30 – 17:30
Honka

Hahmo joka syystä tai toisesta muuttaa sukupuoltaan tai rikkoo sukupuolinormeja milloin milläkin tavalla on yleinen tropee kaikenlaisessa fiktiossa, myös animessa ja mangassa. Tule keskustelemaan tyttöpojista ja poikatytöistä, esittele suosikkisarjasi tai heittäydy syvään analyysiin nykypäivän sukupuolen moninaisuudesta. Keskustelupiiriä ennen pohjustetaan aihetta luennolla.

Mitä tehdä kun hyvä piirretty ei myy?

Johanna "huilailee" Kari
8.6.2014 12:00 –14:00
Honka

Anime ei ole valtion määrärahoilla tehtävää korkeaa ja ylvästä taidetta - ainakaan yleensä. Markkinatalouden lait sitovat myös piirrettyjä ja jos sarja ei myy yli kuuluisan Manabi linen verran BD/DVD-levyjä, se on kaupallinen floppi. Onko japanilaisten otakujen maussa jotain mätää, kun parhaat sarjat myyvät hikiset 200 levyä ja mikään hyvä sarja ei saa toista kautta? Tule pohtimaan ja väittelemään animen myyntiluvuista, kaupallisuudesta ja todellisesta hipsterianimesta.

Matkalle Japaniin

Dinotski Helminen
7.6.2014 17:30 –19:30
Honka

Psst! Kiinnostaako Japanin matkailu? Etkö vielä osaa päättää kohteita vai askarruttaako rahahuolet tai hyppy tuntemattomaan? Tule toki mukaan keskustelemaan japanin matkailusta tai kuuntelemaan erilaisista matkakokemuksista. Luvassa on erilaisia vinkkejä huomioon otettavista asioista kuten budjetointi ja matkan suunnittelu. Lisäksi paljon erilaisia kulttuurillisia eroja, julkisilla kulkemisesta, turistikohteita, ruokakokemuksia, majoituksesta, Kilroy Travelin valmismatkasta ja paljolti kuva-ja videomateriaalia.

 

 

 

Kommentit

Anonyymi
Hienoa, saatiin keskustelupiirien ilmot, mutta entäs pajaohjelmailmot? (:
Javert
Milloin ilmoittautumiset pajoihin avataan?

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!