Luukku 22: Desuconin mystiset hackathonit

Kirjoittanut
Ana

Jouluisia terveisiä Desutechin puolelta! Ajattelimme näin joulun kunniaksi valottaa sitä miten Desucon tuottaa tekniikkansa. Conin käytössä on nettisivujen lisäksi kaikkea aina lipunmyynnistä erilaisiin coninjärjestämisen kannalta olennaisiin työkaluihin (sähköposti, dokumentointi jne) ja conissa käytettäviin järjestelmiin. Vaikka paljon käytetään valmiita työkaluja, osa hommista on sen verran erikoistuneita, että olemme joutuneet rakentamaan tarvittavat työkalut itse. Tätä varten Desuconilla on muutama puhtaasti tekniikkaan keskittynyt vastaava, sekä useita vastaavia, jotka oman toimensa ohella innostuvat säätämään kaikenlaista.

Desuprofiilin ja uuden sivuston väsäilyä

Desuprofiilin ja uuden sivuston rakentelua maaliskuussa

Kaikenlaista pientä korjausta ja muuta tehdään toki pitkin vuotta, mutta suurimmat hankkeet laitetaan alulle ja rakennellaan n. 2-3 kertaa vuodessa pitämissämme Hackathoneissa. Tällainen tapa onkin osoittautunut käteväksi tavaksi edistää asioita, kun ihmiset ovat samassa paikassa. Hackathonien yhteydessä tehdään yleensä paljon tekniikkaan liittymättömiäkin juttuja, esimerkiksi avajaisvideota ja erilaisia conikäytäntöjä.

Edellinen hackathonimme pidettiin lokakuussa. Agendalla oli muun muassa uutta mobiiliohjelmakarttaa (nyt osoitteessa m.desucon.fi, raportoithan jos näyttää kummalta jollain selaimella!) ja uutta järjestelmää infon käyttöön. 

Santtu Pajukanta uuden infojärjestelmän kimpussa

Tussikonsultti Santtu 'Japsu' Pajukanta uuden infojärjestelmän kimpussa

Uudella järjestelmällä saamme mm. löytötavaroiden hallinnan huomattavasti aiempaa fiksummaksi. Näin conissa kadonneet tavarat löytävät aiempaa paremmin tiensä omistajiensa luo. 

Kiitos ja hyvää joulua!

Ensin työt, sitten huvi!

Hackathon-tyyppinen yhden päivän tehotyöskentely on havaittu Desuconissa äärimmäisen toimivaksi malliksi. Suosittelemmekin tätä myös muiden conien käyttöön ja mieluusti muihinkin hommiin kuin pelkkään tekniikkaan. Kuuleman mukaan Traconissa on mm. kirjanpitoa tehty samalla menetelmällä, joten malli todistetustusti toimii!

Kommentit

Corvus
Kun kerta palautetta pyydetään, niin voisin huomauttaa, että tolla mobiilisaitilla kaikki ohjelmat on merkattu alkamaan 2 tuntia myöhemmin kuin ohjelmakartassa.
Aarni "AKX" Koskela
Korjattu. :) Hyvä huomio, kiitos.

Aikavyöhykkeet ei ole mun lempijuttuja.
Itachi
Moikka, milloin infovastaava tai työvoimavastaava vastaa sähköposteihin? entäs työvuorotoive kysely? Senkin piti tulla joulukuussa. Lähetin marraskuun 24 päivä sähköpostin jossa vahvistin, että otin narikkavänkärin tehtävän vastaan, mutta sen jälkeen en ole saanut mitään viestiä mistään suunasta. Ei työvoimavastaavalta eikä infovastaavalta, vaikka olen niihin suuntiin lähettänyt sähköpostia useita kertoja.

Onko kukaan saanut työn vastaanotamisen jälkeen mitään viestiä? :)
Teppo "Isperia" Suominen
Hei,

pyrimme aina Desuconissa siihen, että vastaamme maileihin viimeistään viikon kuluessa niiden vastaanottamisesta, vaikka aivan aina emme tähän pystykään. Tehtävän vahvistuksiin emme välttämättä vastaa ihan vain spammitulvan vähentämiseksi. Erityisesti näin joulun alla monilla vastaavilla on luonnollisesti muitakin kiireitä conin ohella, joten sähköpostin tarkastaminen on jäänyt hieman taka-alalle. Pahoittelut siitä, ettet ole saanut vastausta vielä!

Tilanteesi on kuitenkin huomattu ja on jo selvityksen alla, ja voit toivottavasti odotella vastauksia sähköpostiisi pikapuoliin. Joka tapauksessa kuitenkin oikein hyvää joulua ja rauhallisia lomia muutenkin!

Terveisin,
Teppo 'Isperia' Suominen
Pääjärjestäjä, Desucon
Itachi
Sain vihdoin sähköpostiin vastauksen. :)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!