Ohjelmavastaava Z – Muistatko Rakkauden

Kirjoittanut
Tursake

Tervehdys vaan Desukansalle. Olen Matias Kyriacou (tuttavallisemmin Tursake) ja olen Desuconin uusi ohjelmavastaava. Twitteristä minut löytää nimellä @Tursake. Näin lähes kolmen vuoden jälkeen on tullut aika päästää Heidi ”Hoothoot” Päivinen hyvin ansaitulle eläkkeelle ja asettaa uusi sukupolvi testiin.

Ensi alkuun voisin esitellä itseni. Olen -93 vuosimallia oleva oululainen mies ja aloitin tietoisen animeharrastukseni vuonna 2010. Vaikka harrastusvuosia onkin takana vasta noin viisi vuotta, on käytännön kokemusta animen parista kertynyt jo hyvät määrät ja puheohjelman pitämisen aloitin kaksi vuotta sitten. Animeni nautin usein mechalla ja avaruudella täytettyinä. Moni saattaa tunteakin minut kovana mechafanina, vaikka todellisuudessa olen vielä vasta aloitteleva sellainen! Aiempaa kokemusta vastaavana ei ole, mutta täytyyhän sitä aina jostain aloittaa.

Palava sielu on kaiken A ja O

Palava sielu on kaiken A ja O

Tavoitteeni ohjelmavastaavana on pitää Desuconin ohjelman taso yhtä korkeana (tai miksei jopa parempana!) kuin mihin kävijät ovat vuosien aikana tottuneet. Oma visioni hyvästä ohjelmasta on se, että luennon jälkeen kävijä kokee oppineensa jotain uutta ja laajentaneensa horisonttejaan harrastajana. Mielestäni aiempien vuosien yleisin luentotyyppi, sarjakohtaiset pintapuoliset analyysit, ovat päässeet valtaamaan ohjelmakartoista liian suuren osan. En voi puhua muiden puolesta, mutta koen itse että näkemieni luentojen perusteella ymmärrykseni anime- ja mangateollisuuden historiasta, vaikutteista ja tekniikoista on hyvin rajoittunut.

Entisaikojen foorumikulttuurin kuoltua keskustelu on siirtynyt sosiaaliseen mediaan ja erinäisille kuvalaudoille, joilla informaatio katoaa hetkessä ja pidemmät keskustelut ovat hyvin vaikeita. Näiden mukana suuri määrä olemassa olevasta tiedosta on käytännössä kadonnut internetin syviin syövereihin lopullisesti. Usein sanotaan kaiken maailman tiedon olevan internetissä, mutta uudelle harrastajalle tai varsinkaan japania osaamattomalle asia ei ole enää nykyään näin. Vaikka kuvailenkin tilannetta hyvin karusti, ei silti mistään vakavasta asiasta ole kyse. Ohjelmavastaavana tahtoisin nähdä enemmän luentoja, jotka humoristisen sävyn ja/tai teoksen sisäisten teemojen analyysin sijaan painottaisivat myös tosielämän analyysiä.

Joko olisi aika katsoa Gundam Build Fighters?

Joko olisi aika katsoa Gundam Build Fighters?

Tavoitteenani ei kuitenkaan ole saada ihmisiä pitämään luentoja, joiden tieto löytyy Wikipediasta, vaan luentoja jotka pureutuvat syvemmälle, hyödyntävät tietoutta teollisuudesta ja pohtivat ilmiöiden, teoksien, tapahtumien ja studioiden merkitystä ja vaikutusta. Luennot olisivat siis edelleen analyyttisiä, mutta painopiste siirrettynä hieman eri kohtaan. Toivoisin tämän vetävän sisään uusia ohjelmanpitäjiä joilla on paljon tietoa ja kokemusta, mutta jotka eivät ole uskaltautuneet pitämään ohjelmaa siinä pelossa, että heidän luentojansa ei kelpuutettaisi.

Jos ymmärsit mitä tarkoitan ja uskot pystyväsi toimittamaan juuri tällaisen luennon (ja vaikka et pystyisi, vaan haluat toimittaa sitä mihin itse kykenet), ota yhteyttä sähköpostiini ohjelma@desucon.fi. Desucon odottaa ohjelmaa juuri sinulta!

Kommentit

Anonyymi
Mulla on sellainen fiilis, että noilla kriteereillä (tiedän ettei ne ole pakolliset, mutta antavat silti suuntaa) desuun ei saada luennoijiksi yhtään uutta henkilöä ja vanhojakin lähtee pois.
Tursake
Tavoitteenani ei missään tapauksessa ole työntää aiempia ohjelmanpitäjiä pois Desuconista vaan pyrkiä laajentamaan mahdollisten ohjelmanpitäjien mahdollisuuksia, unohtamatta kuitenkaan vanhoja.
Anonyymi
Jjjuuu wau, puheohjelmakokemusta on parilta vuodelta melkein kaikista Suomen isoimmista coneista, mutta teollisuudesta ja animestudioista ei olekaan vielä tarvinnut puhua... Ehkä pitäydyn edelleen niissä kaikissa muissa isoissa coneissa paitsi Desussa.
Tursake
Kuten toiselle Anonyymillekin vastasin, tarkoitukseni ei ole torjua nykymuotoista ohjelmaa tai työntää pois nykyisiä ohjelmanpitäjiä. Sen sijaan pyrin tarjoamaan uudenlaisia mahdollisuuksia vanhojen rinnalle.
arsenikkia
Jes jos vihdoinkin saataisiin uutta vivahdetta desun ohjelmaan! Oon muutamassa desussa ollut ja ohjelmien ongelma on juuri niiden pinnallisuus ja asioita käydään yleiseltä tasolta. Monesti on käynyt niin kun on mennyt katsomaan ohjelmaa itseään kiinnostavasta aiheesta, on joutunut pettymään. Onhan se vähän tylsää mennä kuuntelemaan luennolle asiat, jotka tietää itse entuudestaan.

Some on varmasti myös hyödyksi ohjelmien luomisessa. Yhteisöissä on helppo kerätä tietoa tilastointia varten ja monilta sivuilta löytyy valmiita analyysejä (mm tumblr) joita voi varmaan hyödyntää tekijän lupaa vastaan.
onensane
Kuulostaa kyllä ihan järkevältä ja hyvältä muutokselta, etenkin jos tällä saadaan kitkettyä nämä "hei me tehtiin tämä viime yönä" tason "huumori"-paneelit.

Toisaalta myös nämä "sarja x, such deep feels and stuff" -ohjelmat ovat oikeastaan aika turhia, jos siellä ei puhuta ollenkaan sarjan ulkopuolelta. Koska, you know, lukija/katsoja näkee ne asiat ihan itse. Toki, ihan ehdoton pakottaminen puhumaan vaikka taustalla olevasta studiosta syvällisesti on ainakin pidemmän päälle vähän liikaa. Onhan se Strike Witchesin animoinut AIC Spirits sama AIC Spirits, kuin Maken-Ki:n animoinut AIC Spirits... :D Tosin (omat) näkemykset esimerkiksi siitä, miksi sarja x on omalle ajalleen merkityksellinen olisi jees.
Anonyymi
Kuulostaa hyvältä, ohjelmien sisällön vaihtelu voi tosiaan tuoda uusia ohjelmanpitäjiä sekä saada enempi ihmisiä myös ylipäätään katsomaan ohjelmaa. Itse pidän juurikin ohjelmista jotka keskittyvät animeen, sen tekemiseen ja siihen vaikuttaviin asioihin syvällisemmin, kun taas huumori painotteiset tai sarjakohtaiset ohjelmat missä luennoitsija puhuu eniten omista mielipiteistään eivät niinkään minuun pure. Tietenkin ideaali tilanne olisi jos molemman (ja miksei monen muunkin) tyylisiä ohjelmia olisi tasavertaisesti jotta jokainen löytäisi itselleen sopivaa katsottavaa, mutta katsoo nyt miten tulee käymään.
Onnea uudelle ohjelmavastaavalle, ja toivottavasti Desuconin ohjelma kehittyy jatkossakin parempaan suuntaan !
Anonyymi
Juuri näin!
Anonyymi
Olen vähän yllättynyt tästä Desuconien ohjelman nykytilan analyysistä. Vaikka itse en yleensä ole kiinnostunut sarjakohtaisesta ohjelmasta, se ei koskaan ole näyttänyt kovin suurelta osalta ohjelmakarttaa, esim Frostissa ei ollut yksittäisiin sarjoihin keskittyviä ohjelmia kuin muutama. Parhaat Desutapahtumissa näkemäni, myös yhtä sarjaa käsittelevät ohjelmat ovat yleensä olleet hyvin tehtyjä ja analyyttisiä esityksiä joista saattaa paitsi oppia jotain, myös ennen kaikkea saada uutta ajateltavaa. Minusta on aina ollut mukavaa, että Desussa on monenlaista, selvästi erilaisia harrastajia ja tarpeita palvelevaa ohjelmaa, joista on voinut viihtymisen lisäksi sekä saada uutta tietoa anime- ja mangateollisuuden taustoista että myös kuulla ja vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia, joita eri ohjelmanpitäjillä on omista erikoistumisalueistaan ja mielenkiinnonkohteistaan. Jos tämä on toiveena jatkossakin, ei kannata vihjata että nykyisenlainen ohjelma on epätoivottua ja samalla karkottaa vanhoja ohjelmanpitäjiä pois.

Ohjelman tasoon ja pinnallisuuteen pettyneille vinkkinä: lähtekää itse pitämään sellaista ohjelmaa kuin haluatte nähdä. Se on paras ja tehokkain keino muuttaa ohjelmien laatua juuri sellaiseen suuntaan kuin haluaa. Samalla pääsee jakamaan omaa tietoaan ja kokemuksiaan muiden harrastajien kanssa, joten mikäs sen kivempaa. Paljon vähemmän tehokasta on huudella internetissä ja toivoa että jostain kiven alta ilmestyisi kasapäin japanin kieltä osaavia, animeteollisuuden salat tuntevia ja esiintymistaitoisia suomalaisharrastajia, jotka ovat kaikki nämä vuodet vain odottaneet aikansa koittavan.
Anonyymi
Uusi ohjelmavastaava tosiaan valitsi sanansa vähän huonosti tuolta neg. vihjailun osalta, mutta olen samaa mieltä hänen kanssaan, että Desucon kaipaa ohjelmauudistuksia; että myös meille jotka haluamme syvällisempää ja analyyttisempaa otetta, saisimme rahallemme vastinetta. En kuitenkaan sano, että yksittäisiin sarjoihin keskittyvät ohjelmanumerot olisivat huonoja, mutta jos sarja ei ole tuttu, luennolle on vaikea mennä.
Anonyymi
Eniten ohjelmissa itseäni on harmittanut etukäteen annetut mainostekstit, jotka liioittelevat merkittävästi luennon sisältöä ja toimivat pelkästään markkinointipuheena. Tällöin kuulija helposti odottaa luennolta paljon enemmän, kuin mitä sillä on tarjota. Tämän vuoksi haluaisin itse tiivistelmän mitä ohjelmanumerossa oikeasti tehdään tuon markkinointipuheen lisäksi.

Esimerkkinä muutama sarjoihin liittyvät luennot, joita mainostetaan "Perehdytään sarjaan X ja analysoidaan syvällisesti. Luento sisältää spoilereita."-hengellä (lisää vain superlatiivit ja kehuvat adjektiivit), mutta ensimmäinen tunti luennosta käytetään hahmojen läpikäyntiin erittäin pintapuolisesti. "Päähenkilö on Pirteä ja iloinen" ei tule varmasti mitenkään yllätyksenä sarjan katsoneille. Jos tämän jälkeen lähdetään käymään läpi hahmojen välisiä suhteita, ei kyseessä ole mikään analyysi tai kurkistus sarjan pintaa syvemmälle (niinkuin mainostattessa luvattiin) vain aivan tuiki tavallinen sarjan ja hahmojen esittely spoilereilla. Eli varsinaisesti luento ei tarjoa uutta jo sarjan katsoneille, eikä uudetkaan katsojat pääse nauttimaan luennosta spoilerien takia.
Anonyymi
Olen tästä niin samaa mieltä!!
Anonyymi
Ehdottomasti, ohjelmavastaavalle vinkiksi, että tarkistaa onko ohjelmanumero todella "syvällisesti analysoiva" ennen kuin painavat ohjelmalehtiseen tälläisen infon. Itse etsin juuri analysoivia ohjelmia ja oletan, että kun esittelyssä lukee "analysoiva" että se myöskin on sitä.
Anonyymi
Muuten hyvä, mutta ohjelmalehti vain painetaan miljoona vuotta ennen kuin ohjelmanumero edes muotoutuu
Anonyymi
Ihan hyvältä kuulostaa, sillä itseänikin harmittaa, jos pelkästään joutuu kuuntelemaan tunnin verran asioita, jotka ovat jo itsestäänselviä. Lisäksi negatiivissävyiset luennot jättävät pahan maun suuhun. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta jos mitään hyvää ei nää, niin se on kuuntelijalle aika raskasta.
Itse toivoisin desuconin luennoilta kävijäryhmän tarkempaa tarkastelua. Suurin osa on epäilemättä nuoria tyttöjä. Itsekin olen 17. Siihen nähden ohjelmalehtinen tarjoaa mielestäni turhan paljon aikuismaisia luentoja sarjoista, joita nuorista tytöistä harva seuraa. Tietenkin näitäkin luentoja on oltava. Mutta kun on valiteltu siitä, että ihmiset eivät käy ohjelmissa, on joskus syy yksinkertaisesti se, että luentojen aiheet ei iske ollenkaan. Henkilökohtaisesti mm. tyttöpantsufanservice ja pojille suunnatut haaremisarjat, samurait tai mecha ei iske, ja se on monta kertaa rajannut jo huomattavan monta luentoa.
Hyvilläkin luennoilla olen ollut toki, sitä en sano ollenkaan. Olen hyvin innostunut käymään niillä, jos conini niitä minulle tarjoaa kiinnostavilla aiheilla.
Veloniada
Kiinnostaa: Pysyykö Desuconin ohjelma yhä täysin animepainotteisena? Olen saanut käsityksen, että ihan virallinen politiikka asiasta on ollut "käsitellään animea ja jos käsitellään muita aiheita, käsitellään niitä sitä kautta, miten ne liittyvät animeen." Olen kyllä löytänyt omanlaiseni ohjelman Suomen coniskenestä, vaikka Desuconista sitä ei löydykään, ja ehkä juuri ja juuri kykenen elämään asian kanssa. Kunhan utelen.
Tursake
Desuconin ohjelma pysyy ehdottomasti samanlaisena anime- ja mangapainotteisena (muita pienempiä aihealueita kuten cosplayta kuitenkaan unohtamatta) kuin aina ennenkin. Tarkoituksenani on vain päivittää hieman ohjelmien fokusta.
Anonyymi
Ovatko muutkin kuin luennot tervetulleita ohjelmatyyppejä? Kirjoituksessa kun ei puhuttu muista kuin luennoista
Tursake
Muut ohjelmatyypit ovat tervetulleita kuten ennenkin. En maininnut niitä kirjoituksessani, koska en tällä hetkellä näe niissä mitään erityistä mainittavaa tällä hetkellä.
Anonyymi
Olisi tosi mukavaa jos näin lipunmyynnin lähestyessä ohjelma-gmail vastaisi saamiinsa viesteihin koskien ohjelmantekoa, vai ovatko kaikki paikat jo menneet ja siksi ei tahdota vastailla kiinnostuneille? HUONOA PALVELUA!

Olen lähettänyt kahden viikon aikana jo kaksi viestiä, mutta kumpaakaan ei ole vastattu, ja olen toki katsonut roskapostinkin...
Tursake
En löydä sähköpostistani mitään kahta viikkoa vanhaa viestiä johon en olisi vastannut, joten suosittelen lähettämään mailin vielä kertaalleen tai ottamaan minuun yhteyttä twitterini kautta @Tursake (jos käytät kyseistä palvelua).

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!