Frostbiten AMV-kisa

Kirjoittanut
chikasole

Heipparallaa kaikille uusille ja vanhoille tutuille! Nyt esittäytyy AMV-kisan uusi vastaava: *rummunpärinää* chikasole! Desussa olen ehtinyt kuulua osaksi AMV-tuomaristoa, jv- (hankin kortin desuconia varten) ja rytmipelitiimiä sekä olen toiminut logistiikan oikeana kätenä. Nyt olen ensimmäistä kertaa järjestämässä kisaa; aiemmin vietin aikani joko kisa- tai tuomarointipuolella. Ottakaahan Frostin jälkeen kaikki risut talteen, jotta saan kasvatettua ne ruusuiksi kesään mennessä. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että ensimmäinen kisa sujuu kuitenkin ilman suurempia ongelmia.



Syksy etenee jo kovaa kyytiä ja miksipä vielä pysähtyä. Nyt jos milloinkaan on aika lähteä suunnittelemaan uusia editointi-ideoita. Frostbiten AMV-kisan säännöt ovat julki, joten käythän lukemassa ne huolellisesti. Ilmoittautuminen alkaa 14.10. ja loppuu joulukuun lopulla.

Entiseen tapaan palkitaan kokonaisuudeltaan kisan kolme parasta videota, jaetaan osa-aluepalkinnot ja yleisön lisäksi myös AMV-vastaava pääsee ääneen tänä vuonna. Koska en osallistu tuomarointiin lainkaan, vastaavan palkinto on erillinen muista - aivan kuten yleisön suosikkikin.

Sisällöllisesti on tullut myös uudistuksia, sillä GMV tekee paluun Frostbiteen. Pelivideoille ei tehdä erillistä kategoriaa eikä jaeta erillistä palkintoa. Tämä tarkoittaa, että niin peli- kuin animevideoilla on tasa-arvoinen asema voittaa mikä tahansa kisan palkinnoista. Aiemmat pelejä koskevat maakohtaiset rajoitteet poistetaan eli nyt pelin ei tarvitse enää olla lähtöisin Japanista. GMV:t käyvät luonnollisesti läpi saman tuomarointiprosessin eikä GMV:n tai AMV:n lähettäminen takaa automaattisesti paikkaa kenellekään. Nyt vain taivas on rajana mielikuvituksellenne!

Hmm.. Mitähän sitä editoisi?


Pitäkää sateenvarjot ja kaverit lähellä, tiedä milloin syksy yllättää! Minä sen sijaan jään varjoni kanssa innolla odottamaan, mitä keksitte Frostbiten varalle.

Kommentit

Anonyymi
Kun Desun tai Frostin AMV kisassa on GMV:eita ollut, niin tuomaristo on valinnut ne aina parhaiksi. Voisitte tänä vuonna olla vähemmän puolueliisia. Kissan nimi on kuitenkin AMV, eikä GMV.
chikasole
Hei anonyymi!
Kiitos kommentistasi. Tuomarien mielipiteisiin tai heidän palkitsemiin videoihin en voi vaikuttaa, mutta koen tasa-arvoisuuden, perustelut sekä tuomarien välisen keskustelun tärkeäksi. Tällä ja videoiden anonyymisyydellä pyritään välttämään puolueellisuutta. Lisäksi tuomarointiprosessiin kuuluu myös videon arviointi monesta eri näkökulmasta. Tokikin kisat ovat aina yksilöitä ja on mahdollista, että Frostiin ei lähetetä GMV:itä tai AMV:iden taso saattaa yltää korkeammalle, jolloin GMV:t eivät pääse finaaliin. Kävipä miten tahansa, pistän kommenttisi korvan taakse.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!