Luukku 21: Desuyö!

Joulukalenterimme luukussa 21 esittelemme blogissa aiemmin näkymättömän, mutta coneissa hyvinkin näkyvän henkilön, yövastaavamme Jani "Jaegerjaq" Hukan! Jani kertoo hiukan kaikesta siitä mitä Frostbitestä löytyy öisin kun väkeä on vähemmän, mutta meininki sitäkin parempi.

Hej, olen ”Jaegerjaq”, toinen Desuconin yövastaavista! En ole aiemmin kirjoittanut tänne blogiin joten first time comes now. Ajattelin kirjoittaa mitä kaikkea Desucon Frostbiten yössä tapahtuu, mutta mennään ensin noin 7,5 vuotta taaksepäin vuoteen 2009 jolloin silloinen pääjärjestäjä Jussi ”Niidel” Kari kirjoitti ensimmäisestä Desuconista blogiin ”ovet ovat auki yötä myöten. Desucon on siis auki 24 h vuorokaudessa, ihan oikeasti!”. Eli Suomen ensimmäinen 24h pyörivä coni sai alkunsa.

Desulounge ennen avajaisiaViimevuotinen Desulounge hetkeä ennen avaamista. (Kuva: Jenni Suominen)

 

Mitä siis voit tehdä Desucon Frostbitessa yöllä?

  • Voit läpi yön mennä pelaamaan pelisaliin ja ottamaan mittaa muista yökyöpeleistä esimerkiksi retropeleissä.

  • Lautapelipiste palvelee puoleenyöhön asti Metsähallin kakkosparvekkeella. Tarjolla on Go:ta ja mahjongia opettajien kera, joten aikaisempaa kokemusta et tarvitse. Yöksi pelit kerätään talteen, mutta voivat jatkua myöhäänkin jos vain innokkaita pelaajia riittää.

  • Tanssi/rytmipelipiste palvelee puoleenyöhön asti! "Put on your dancingshoes”

  • Karaokepiste on avoinna klo 22 asti ja klo 00 asti voit varata priva-aikoja karaokehuoneeseen!

  • Desulounge on avoinna perjantaina Sibeliustalolla klo 20-00 cocktailien ystäville. Iltabileitä vietetään lauantaina muualla Lahdessa. Sijainnin paljastamme pian!

  • Ravintolalastu on avoinna viikonlopuna melko myöhään, joten mahdollista on hakea myös kuppi kahvia valvomisen seuraksi.

  • Yövirkkujen lautapelit lauantaina Koivussa klo 18-01

  • Yöllä on rauhallisempaa menoa joten mikset järjestäisi jotakin omaa keskustelupiiriä Metsähalliin?

 

Jos väsymys kuitenkin iskee kuten Saitama konsanaan on muistettava että Sibeliustalolla ei ole sallittua yöpyä, ja suosittelemme yöpyjiä tutustumaan majoitusvaihtoehtoihin.

Joulutarinan huikea finaali koittaa viimein huomenna, luukussa 22! Saako Teppo tuhottua suutuspäissään koko Sibeliustalon? Voiko Desuconeja viettää Vesijärvessä? Tarkasta huomisen luukku klo 18 niin tiedät! 

 

 


Kommentit

Yökävijänä ja nukkumisvaikeuksista kärsivänä arvostan että coni on avoinna yötä myöten. o/ Kyllä on aina löytynyt tekemistä kunnes iltabileisiin koittaa meno, ja jos ei jaksakaan mennä, niin aina voi pelailla tai tehdä jotain muuta kivaa.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään DesuProfiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!