Desucon aikoo listautua pörssiin - KcS Oyj tulee olemaan ensimmäinen coni pörssissä

Kirjoittanut
Desu-kun

KcS ry aikoo muuttaa viimeistään kesäkuussa itsensä oyj:ksi ja listautua samalla kasvuyhtiöille tarkoitetulle First North -listalle. Tulevan yhtiön toimitusjohtaja, nykyinen pääjärjestäjä Renne Brandt julkaisi aikomuksensa tänään hieman puolenyön jälkeen toimittajille hurvittelussa, joka järjestettiin vielä hetken aikaa kävijöiden rahoilla. Tulevan toimitusjohtajan visioista uutisoi ensimmäisenä DesuMedia, joka uudistuksen myötä ryhtyy osaksi KcS oyj:n konsernia itsenäisenä uutistalona.

"Tähtäämme siihen, että pörssiin kirjautuminen tapahtuisi ennen kesän tapahtumaa juhlavuoden kunniaksi. Järjestämme listautumisviikon ennen tapahtumaa, ja pyrimme valuttamaan osakeantia hissuksiin markkinoille. Jokainen yli sadalla eurolla osakkeita ostanut sijoittaja saa lipun tapahtumaan," paljastaa Brandt. "Kutsumme listautumisviikkoa tietenkin sumuverhona juhlaviikoksi, jotta tavallinen asiakas (aiemmin kävijä) ei huomaa muutosta. Lisäksi olemme ensimmäinen coni Pohjoismaissa, kenties koko maailmassa, joka keksii kirjautua pörssiin!"

Brandtilla on suuria suunnitelmia myös jatkon osalta. "Kunhan listautumisanti on myyty ja osakkeen arvo nousee kuin kolossijätti muurin reunalle, aiomme laajentaa. Koska Sibeliustalo on kuitenkin meille tärkeä paikka, aiomme ensimmäisenä ostaa rakennuksen Lahden kaupungilta ja laajentaa siitä noin 10 000 hengen kongressikeskuksen. Sataman kanssa neuvottelut altaan täyttämisestä on jo käynnistetty," vinkkaa tuleva toimitusjohtaja.

Visiota Brandtilta ei tosiaan puutu myöskään tapahtuman osalta. Laajennuksen lisäksi tapahtumalle on luvassa myös organisaatiomuutos: jatkossa tapahtuman vastaavina toimii pörssiyhtiön ohjausryhmä, johon pääsevät 30 suurinta osakasta. Lisäksi työvoima, joka lämminhenkisesti tunnetaan kuutteina, aiotaan uudistaa siten, että myös he maksavat sisäänpääsystään.

"Tällä muutoksella takaamme sen, että johdossa on Suomen pätevin tapahtumantekijäporukka - jos nämä tyypit eivät osaa itse tehdä, heillä on varaa ostaa osaaminen muualta!" riemuitsee Brandt. "Kuuttien suhteen taas on mielestäni perusteltua, että kun siirrymme yritystoimintaan, teemme pesäeron vapaaehtoisräpistelyyn. Pörssiyhtiönä tapahtumamme laatu noussee riittävästi, että myös työvoimalta rahan pyytäminen tapahtumasta on täysin oikeutettua."

Emme ole tavoittaneet muita hallituksen jäseniä antamaan kommentteja muutoksesta, eikä Brandtkaan ole vastannut twiitteihimme enää neljän jälkeen aamuyöllä. Johtavat pääekonomit arvelevat kuitenkin, että KcS Oyj tulee olemaan First North -listan suurin nousija kuluvana vuonna. 

Kommentit

Anonyymi
onks tää aprillipila
Anonyymi
Ei ole vaan ihan totta. Kauppalehdessä oli kans tästä pieni juttu ja samoin Markkinointi&Mainonta -lehdessä





:)
Anonyymi
Olen ilkeä kommenttibotti, ette estä minua :)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!