Adventtikalenterin luukku 4: Suunnittele Desuconille uusi kangasmerkki!

Kirjoittanut
Ana

Desuconilla on historiansa aikana ollut tarjolla jos jonkinmoista oheistuotetta. Kuten arvata saattaa, osa tuotteista on ollut huikeita menestyksiä ja osa taas.. noh, Desupipotkin saatiin lopulta pois conin varastosta!

Mikään oheistuotteistamme ei kuitenkaan ole nauttinut samanlaista suosiota kuin Desucon-kangasmerkki. Lukuisien uusien erien jälkeen vanhan Desucon-tekstillisen merkin on kuitenkin aika jäädä eläkkeelle ja emme aio ottaa siitä enää uusintaeriä.

Desuconin oheistuotteita myyntipöydälläOheistuotteita myyntipöydällä (Ville Raikko / Frostbite 2012)

Kangasmerkeistä emme kuitenkaan kokonaan halua eroon, vaan kaipaamme tilalle uutta designia. Julistamme uutta kangasmerkkiä varten kilpailun, johon otamme ehdotuksia vastaan aina vuoden loppuun, 31.12. saakka. 

Kilpailutöiden tulee olla muodoltaan neliskulmaisia tai ympyrän muotoisia ja sisältää maksimissaan 8 eri väriä. Koko on maksimissaan noin 8cm x 8cm. Merkit valmistetaan brodeeraustekniikalla joten yksinkertaisuus on usein hyve, mutta erikoisempiakin voi mainiosti ehdottaa. Kilpailun parhaat työt tullaan julkaisemaan Desublogissa ja parhaasta teetetään myös kangasmerkkejä. Kaikesta muusta käytöstä sovitaan voittajan kanssa erikseen, eli ihan mihin tahansa ei oma työ ilman erillisiä keskusteluja päädy. Tuotot merkeistä käytetään täysin tulevien Desuconien järjestämiseen, eikä niistä jaeta kellekään voittoja.

Voittajalle (saatamme valita useamman) tarjoamme kaksi lippua kesän Desuconiin (14.-16.6.2019) sekä lisäksi näkyvyyttä (kuulemma suosittua taiteilijoiden parissa :F) ja luonnollisesti useamman oman designin pohjalta tehdyn kangasmerkin. Mikäli merkin design miellyttää kovastikin, voimme keskustella kuvituksen käytöstä muissakin tuotteissamme (näitä saa myös ehdottaa!), mutta näissä päätösvalta asiasta on aina taiteilijan käsissä.

Mitä kuvassa sitten tulisi olla? Emme halua määritellä toiveita liian tarkasti, mutta jokin liitoskohta Desuconiin (Desulogo, Sibeliustalo, Vesijärvi, Desu-kun tai muut maskottimme) auttaa varmasti kisassa eteenpäin.

Kilpailutöitä voi toimittaa osoitteella kilpailu@desucon.fi aina vuodenvaihteeseen (31.12.2018) asti. Mikäli jokin kilpailun säännöissä tai toivotuissa töissä askarruttaa, kysythän asiaa alla kommenteissa niin kerromme tarkemmin! Samalla autat muita jotka saattavat pohtia samoja asioita.

Kommentit

Anonyymi
Olisi kiva jos jokaisella conilla olisi myös tarrat. Jotka voisivat vaihdella joka vuosi, esim "Desucon 2018", "Desucon 2019" jne.. Niin sellaisen voisi liimata vaikka matkalaukkuun tai auton sivulasiin, missä coneissa tuli käyttyä.
Antti "Ana" Myyrä
Kiitoksia vinkistä! Tällä hetkellä oheistuotevalikoimastamme löytyy yhdenlaista tarraa, joka sopii mainiosti esim. matkalaukkuun, läppärin kanteen tai muuallekin. Vuotta siinä ei kuitenkaan ole. Syy tähän on usein se että otamme yksittäisestä oheistuotteesta kerralla isomman erän jota kauppaamme useammassa conissa. Liian pieni tarraerä uhkaisi loppua kesken conin ja liian suuri taas olisi tapahtuman päätyttyä käyttökelvoton, jolloin loput tarrat menisivät roskiin.
Anonyymi
Suunnilleen mitä kokoluokkaa ajattelitte kangasmerkin olevan? Voisi auttaa suunnitteluprosessia, kun pystyy paremmin hahmottamaan missä koossa design tulisi mahdollisesti lopullisesti olemaan.
Antti "Ana" Myyrä
Hei! Tästä voisi tosiaan olla apua ja lisäämme sen tuonne blogaukseenkin. Designin muoto toki vaikuttaa hiukan kokosuhteeseen, mutta suurimmillaan noin 8cm x 8cm -kokoinen merkki olisi hakusessa.
Anonyymi
Onko vanhat merkit nyt siis kokonaan loppu vai saako niitä vielä esim. frostista?
Antti "Ana" Myyrä
Ihan täydellä varmuudella en osaa sanoa (varaston inventaario Frostia varten on vielä tekemättä), mutta muistaakseni vanhoja merkkejä on vielä ja niitä myydään niin kauan kuin löytyy.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!