Erhukonsertin kappaleet ja liput

Kirjoittanut
Isperia

Desuconiin on enää viikko, ja luvassa on tänä kesänä jotain coneissa täysin ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta, nimittäin erhukonsertti! Kanae Nozawa ja Tamiya Terashima tulevat lauantaina klo 19:00 konsertoimaan Sibeliustalon pääsalissa. Vaikka pääosassa onkin erhu, kuullaan sen lisäksi konsertissa myös pianoa ja muita säestäviä soittimia. Osassa kappaleista on mukana myös laulua.

Konsertti on Desuconin kävijöille ilmainen, mutta koska kaikki kävijät eivät ikävä kyllä mahdu saliin, on konserttiin paikkaliput. Lippujen varaaminen tapahtuu cosplaykilpailuun viime aikoina osallistuneille tuttuun tapaan Desuprofiilin kautta paikkaliput-osiosta. Tarkemmat ohjeet lippujen varaamiseen löydät täältä. Kannattaa huomioida, että lipun varaaminen vaatii Desuprofiilin. Mikäli netistä varaaminen ei syystä tai toisesta onnistu, ovat 2. parven paikat jaossa infosta. Sekä netistä varaaminen että parven paikkojen jako alkaa samanaikaisesti, klo 10:00 lauantaina 15.6.

Jotta innostus sisällöstä ei kuitenkaan jäisi pelkäksi ilmaksi, on meillä ilo ja kunnia julkistaa konsertin alustava setlist. Setlist on alustava, eli siihen saattaa tulla vielä viime hetken muutoksia, mutta luultavasti tulemme kuulemaan seuraavat kappaleet sovitettuna lauantaina:

Forest in Fantasia

Blessing

神演武 HERO TALES

Ends of the West Continent

Aimo ~Macross Frontier

NARUTO ~Sadness and Sorrow

もののけ姫 Princess Mononoke

君をのせて LAPUTA Castle in the Sky

ゲド戦記メドレー

風の丘を越えて

終わりなき巡礼

千年の恋

Historia

霧の舟

Labyrinth

流浪の花

Tunnelmaan virittäytymiseksi alla vielä Kanae Nozawan itsensä erhulla soittamana Sadness and Sorrow animesta Naruto.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!