Desuconia on pariinkin kertaan syytetty siitä, että pelaamme epäreiluja siirtoja, tai että kilpailemme muiden conien kanssa liian aggressiivisesti, siinä missä muut Suomen conit pyrkivät tekemään yhteistyötä aina kun mahdollista.
Se on totta.
Meidän näkemyksemme conien välisestä yhteistyöstä nimittäin ovat, tai ainakin tuntuvat olevan, erilaiset kuin muilla coneilla - siinä, missä muut tykkäävät pitää yhteistyökokouksia ja sopia yhteisistä menettelytavoista, me teemme sitä mitä haluamme.

Tämä ei suinkaan tarkoita, ettemmekö tekisi yhteistyötä. Olemme saaneet apua muilta coneilta (Bakacon, Tracon, Ropecon, Tsukicon, Finncon-Animecon... helpompaa varmaan olisi luetella conit, joiden kanssa meillä ei ole ollut yhteistyötä) niin kaluston kuin henkilöstön osalta, tai vähintään ilmaista mainostilaa. Niinpä me tarjoamme osaltamme apua muille. Kun saimme Opetusministeriöltä avustusta kalustohankintoihin, kysyimme ensin muilta coneilta, millaisia kalustotarpeita muilla Suomen coneilla oli - nyt meillä on HD-kamera sekä radiopuhelimia, jotka toimivat yhteistyössä Ropeconin ja Traconin vastaavien kanssa ja joita voimme lainata alan tapahtumiin. Entuudestaan "meidän ihmisemme" ovatkin olleet muissa tapahtumissa niin vänkäreinä, JV:inä kuin ohjelmanjärjestäjinäkin.
Rahoitusmallimme on erilainen kuin useimmilla muilla coneilla, mikä aiheuttaa omat mutkansa yhteistyökuvioihin: muilla tuntuu yleensä olevan joko suuria julkisia tukia takana (esim. Finncon-Animecon) tai coni on jo vakiinnuttanut paikkansa, niin että se voi luottaa saavansa tietyn määrän maksavia kävijöitä (esim. Ropecon). Meidän nyrkkipajaconimme ei ensimmäisenä vuonna tukia saanut, joten jos kävijöitä olisi tullut vain parisataa, tulos olisi ollut täydellinen taloudellinen katastrofi ja Desuconin taru olisi loppunut siihen. Siitä kuitenkin selvittiin, muutoin tuskin kirjoittaisin tätä blogikirjoitusta. Kävijämäärät ovatkin näyttäneet, että katastrofia ei tarvitse pelätä. Ensimmäisen vuoden tilanne kuitenkin tarkoitti, että meidän oli käytännössä pakko varmistaa asemaamme markkinoimalla coniamme kovemmin kuin mitä muilla coneilla on ollut tarvetta.
Mutta näistä seikoista huolimatta - sanotaan vaikka että meillä olisi kaikki maailman kalusto ja loppumattomat rahavarat - meidän suhtautumisemme yhteistyöhön on silti erilainen kuin muilla. Ainakin minusta tuntuu siltä, että muille yhteistyö on jonkinlainen oletusvalinta: jos on mahdollisuus yhteistyöhön, sitä mahdollisuutta käytetään. Meillä asia menee päinvastoin: vain, jos emme suoriudu jostain asiasta yksin, teemme yhteistyötä tai ulkoistamme. Ulkoistamisessa ja yhteistyössä on nimittäin se paha heikkous, että ne vaativat äärimmäisen paljon kommunikaatiota. Kuten aktiiviset conittajat ovat varmasti huomanneet, yksi suurimpia syitä asioiden epäonnistumisiin coneissa ovat "kommunikaatio-ongelmat" - joskus sitä on varmaan tekosyynäkin käytetty, mutta totta on, että kommunikaatio-ongelmia tulee. Kuten Wiion laki sanoo: "viestintä epäonnistuu, paitsi sattumalta".

Viestintäongelmiin voi toki varautua kehittämällä toimintatapoja paremmiksi, mutta totuus on, että "omankin porukan" kanssa säätäessä kommunikaatiokatkoksia sattuu (joku ei muista kertoa jotain asiaa jollekulle, mistä syystä jokin kaapeli ei päädy oikealle henkilölle, mistä syystä kaapelia ei saada kytkettyä etukäteen, mistä syystä yaoi-paneelin alku myöhästyy puoli tuntia) - ja jos tehtäviä ulkoistaa, mahdollisuus kommunikaatio-ongelmiin, -katkoksiin ja -puutoksiin kasvaa eksponentiaalisesti. Jotkut asiat on järkevä ulkoistaa, esimerkiksi Kyuu Eturautti & co:n kuvauspalvelu on pyörinyt hyvin tehokkaasti ja se on kätevä niin kävijöille kuin järjestäjillekin, joten se on erittäin fiksu ulkoistuskohde.
Tämäkään ei kuitenkaan ole se syy, miksi hyödynnämme muiden ideoita, markkinoimme aggressiivisesti ja yleensäkin kilpailemme muiden kanssa - syy on yksinkertaisesti se, että jos vannoo vain yhteistyön nimiin ja koettaa vain olla keikuttamatta venettä, on selvää, että Suomen conit jämähtävät eikä niissä siirrytä koskaan parempiin toimintatapoihin. Kuten olen tässä blogissa aiemmin todennut (Ks. postaus "Täydellisen conin metsästäjät"), loistosuorituksiin ylletään harvoin vahingossa. Vain sillä, että yritämme olla muita vähän parempia, pidämme huolta siitä, että kävijämme viihtyvät. Samaa toivomme myös muilta coneilta - että siirryttäisiin harmonian ja kilpailun asteikolla vähän enemmän sinne kilpailun suuntaan. Se ei tarkoita sitä, että kaikki varjelevat kalustoaan ja työpanostaan mustasukkaisesti, tai sitä, että toisia puukotetaan selkään heti kuin silmä välttää, eikä sitä, että coneja pitäisi tehdä hammasta purren, vaan sitä, että pelataan parhailla korteilla ja otetaan sekä annetaan reilua matsia muiden conien kanssa.

Vain kilpailemalla toistensa kanssa Suomen conit voivat varmistaa sen, että niistä tulee kävijöilleen parempia kokemuksia. Sitä vartenhan me näitä coneja oikeasti tehdään, eikö?


Yh. Olen saanut jo alusta asti sellaisen kuvan desuconista, että on jatkuva tarve olla muita parempi. On pakko päteä, ja olla se paras. Sen takia olenkin leikkimielisesti nimittänyt desuconia Elitisticoniksi. Ymmärrän kyllä idean, että coneja tulisi kehittää, ja uusia ideoita pitäisi ottaa vastaan ja pyrkiä niitä myös toteuttamaan. Mutta ero kehittymisellä ja pätemisellä on se, että koko ajan on pakko olla kertomassa kuinka keinoja kaihtamatta, mehän teemme juuri niin kuin lystäämme. Yhteistyö on tärkeää, kuin myös itsenäinen työskentely. MUTTA, kummallekkin pitäisi antaa saman verran arvoa, eikä kumpaakaan pitäisi aliarvioida.
Koska oli coni kuinka edistyksellinen ja uraauurtava tahansa, kävijät ja conin tunnelma ovat se ratkaiseva tekijä. Ikävä kyllä tämän desuconin asenteen/tavan toimia, jää tämä coni luultavasti käymättä. Idea toimii, mutta jossain mennään vikaan. Ideanahan on on tehdä kävijöille parempia kokemuksia, eikä olla se paras ja hiebnoin kaikista?