Desucon ei järjestä kesällä meidokahvilaa

Kirjoittanut
jarnz

Kuva: Jenni Suominen

Jouduimme peruuttamaan tämänvuotisen Frostbiten meidokahvilan lyhyellä varoitusajalla tilaongelmien johdosta. Meidokahvilan tilana toiminut Piano Paviljonki ei valitettavasti ole enää tapahtuman käytössä Sibeliustalon ravintolapalveluiden tarjoajan vaihdoksen jälkeen (lue lisää tästä uutisesta).

Olemme nyt joutuneet tiloihin liittyvien epävarmuuksien jatkuessa pohtimaan tarkemmin kahvilaa ja sen tulevaisuutta – sekä kesän Desuconin osalta, että noin yleisesti. Näissä olosuhteissa on todetteava, että meidokahvilan järjestäminen Desuconissa ei ole tällä hetkellä perusteltua. Tiedän, että tämä on kivulias uutinen kaikille niille, joille kahvila on ollut olennainen osa Desuconia - asiakkaana tai työntekijänä - ja olen pahoillani asiasta. Halusin kirjoittaa tarkemmin auki niitä syitä, joiden takia tähän päätökseen on tultu, jotta myös perustelut olisivat ymmärrettäviä ja läpinäkyviä.

Alun perin kahvilalla oli sama tarkoitus kuin muullakin oheistoiminnalla – tarjota kävijöillemme jotain seillaista tekemistä, johon voisi kävellä sisään kuluttamaan aikaa tapahtumamme pääasiallisen sisällön, puheohjelmien, välillä. Tämä ei ole toki toiminut näin enää pitkään aikaan. Meidokahvilan suosio asetti sisäänpääsyn ehdoksi aluksi pitkät jonotusajat, sen jälkeen ennakkoon tehtävän ajanvarauksen, ja lopulta arvonnassa voittamisen. Kahvila ei siis ole enää pitkään aikaan toteuttanut samanlaista roolia tapahtuman kokonaisuudessa kuin sen alun perin oli tarkoitus. Toinen kahvilan tavoite oli tarjota conikävijöille jotain ennennäkemätöntä: nyt kun melkein jokaisessa tapahtumassa on meidokahvila, ei tämäkään tavoite ole enää ajankohtainen.

Meillä on ollut mielessä mahdollisia vaihtoehtoja, joilla kahvilan tilat saattaisivat onnistua, mutta jokainen niistä on tasapainoilua vaihtoehtojen heikkouksien kanssa. Lupasin pääjärjestäjäksi hakiessani varmistaa, että teemme Desuconia kestävästi ja järkevästi, joten pelkkien tiloihin liittyvien kompromissien punnitsemisen sijaan tässä tilanteessa on tarkasteltava tapahtuman kokonaisuutta ja sitä, miten kahvilan tarjoama hyöty ja sen kustannukset istuvat siihen kaikkine valintoineen ja vaihtoehtokustannuksineen.

Meidokahvilan konsepti on haasteellinen, koska sen mahdollistama palveluaste on kovin alhainen. Kaikki kahvilaan tapahtumassa pääsevät pitävät toki paljon saamastaan palvelusta, mutta palveltavien asiakkaiden määrä on kovin rajoittunut – palvelu on laadullisesti hyvää, mutta määrällisesti ei. Meillä on tapahtumissamme mukana yli 3000 henkilöä, ja vain noin pari sataa näistä saa mahdollisuuden nauttia meidokahvilasta tapahtumaviikonlopun aikana.

Suurimpana rajoittavana tekijänä on tilat. Meidokahvilan sijainti on aina asettanut katon sille, kuinka monta asiakasta voimme palvella kerrallaan. Vaikka tilojen asettamat rajat poistuisivat täysin, ei kahvila kuitenkaan skaalaudu kuin lineaarisesti – enemmän asiakkaita vaatii myös enemmän meidoja ja butlereita palvelemaan näitä. Tapahtumaan ei kuitenkaan mahdu määräänsä enempää ihmisiä, ja Desuconien henkilömäärä on lähellä kapasiteettia jo nyt. Jos haluaisimme enemmän meidoja, joutuisimme ottamaan työvoimaa pois jostain toisaalta: tarvetta ja toiveita lisätä vapaaehtoisten määrää on myös monella muullakin osa-alueella. Kahvilan henkilökunta on ollut jo entuudestaan yksi Desuconin suurimmista vapaaehtoisryhmistä. Kun ajattelee, että kahvilaan mahtuu koko viikonlopun aikana suunnilleen yhtä monta kävijää kuin mahtuu yhteen Puusepän Verstaassa pidettyyn luentoon, asettuu kahvilan palveluaste oikeaan perspektiiviin.

Kuten mainitsin, hain Desuconin taustalla toimivan Kehittyvien conien Suomi ry:n puheenjohtajaksi ja tapahtuman pääjärjestäjäksi lupauksella varmistaa, että teemme Desuconia kestävästi ja tarkoituksenmukaisesti, ja lupasin olla valmiina tekemään vaikeitakin päätöksiä tämän saavuttamiseksi. Tämä on yksi sellainen vaikea päätös. Olen itse nauttinut kaikista niistä hetkistä, joita olen meidokahvilassa viettänyt, ja tiedän myös kävijöidemme ja meidojen ja butlereiden nauttivan kahvilasta erittäin paljon. Minun on kuitenkin roolissani unohdettava henkilökohtaiset preferenssini ja toiveeni yhdistyksen ja tapahtuman kokonaisuuden edun edessä.

Voisimme päättää hyväksyä kahvilan vaatimat valinnat: tilat, työntekijämäärän kasvattamisen muiden tiimien tai kävijöiden kustannuksella, palveltavien asiakkaiden vähäisen määrän. Voisimme myös lisätä kahvilan resursseja tai pyrkiä tehostamaan kahvilan tomintaa, mutta tämä tehtäisiin luultavasti asiakaskokemuksen kustannuksella. Nämä ovat kaikki kuitenkin kompromisseja, jotka tulisivat lopulta hyödyttämään vain pientä osaa kävijöistämme. Vaikka meidokahvila onkin monelle kohokohta ja tärkeä osa tapahtumaa, me emme ole kahvilatapahtuma, emmekä meido- ja butlerkulttuuriin keskittynyt tapahtuma.

Desucon on puheohjelmaan keskittynyt anime- ja mangatapahtuma, jossa kahvilan on aina ollut tarkoitus olla pieni kiva lisäpalvelu tapahtumamme kokonaisuudessa. Olemme kuitenkin päässeet pisteeseen, jossa kahvilan vaatimat resurssit ovat pois jostain muusta tapahtuman kokonaisuudessa. Mainitsinkin syksyllä kirjoittamassani tervehdystekstissä, että kasvava conikenttä antaa meille paremmat mahdollisuudet keskittyä omaan kohdeyleisöömme: laadukasta puheohjelmaa haluaviin täysi-ikäisiin anime- ja mangafaneihin. Tämä laajentunut conitarjonta on johtanut siihen, että ruokataikoja lausutaan nykyään useammin ja laajemmin.

Toivon henkilökohtaisesti muiden conien jatkavan meidokahviloiden järjestämistä, mutta Desucon ei tule näillä näkymin tekemään niin. Me olemme sitoutuneet omaan ydinsisältöömme, ja joskus se vaatii vaikeita päätöksiä oheistoiminnasta ja lisäpalveluista. Vaikka päätöksestä olisikin eri mieltä, on hyvä ymmärtää, että se on tehty kävijöidemme enemmistön etujen vuoksi.

---

Jarno "jarnz" Louhelainen

Desuconin pääjärjestäjä & Kehittyvien conien Suomi ry:n puheenjohtaja

Kommentit

Lamppa
Varsin harmillinen uutinen näin yleisellä tasolla, joskin suurimmalta osin ymmärrettävä. Tietysti tämä johtaa huolenaiheeseen siitä, miten tulevaisuudessa Desuconin tarjontaa potentiaalisesti rajataan.

Itsehän käyn Desuconissa juuri tarkoituksellisesti näkemässä puheohjelmia sekä ystäviä, mutta olen aina pitänyt tiettyjä osa-alueita tärkeinä osina "conikokemusta". Näihin sisältyy esimerkiksi rytmipelipiste, pelisali, meidokahvila, ja karaoketilat. Vaikken näitä kaikkia itse kulutakkaan, on animehuoneen sekä nyt meidokahviloiden poistuminen nostanut syytä pohtia poistuuko myös muita asioita tulevaisuudessa tapahtuman tarjonnasta.

Meidokahvilan suosio on kiistaton, ja varmasti sen tilaongelma oli suuri syypää siihen miksi tämä päätös on tehty. Jos perusteeksi kuitenkin annetaan myös että Desucon ei ole "kahvilatapahtuma", niin jättää se myös kyseenalaistettavaksi muut asiat jotka ovat osa conikokemusta.

Myyntipöytäsalilla on paljon myyjiä jotka myy aihepiiriin täysin liittymättömiä tuotteita, ja olen tätä jo vuosia ystävieni kanssa ihmetellyt. Myös kyseenalaistettavaksi nousee se, mikä lasketaan enää tässä kohtaan Japanilaisen populaarikulttuurin sisälle katsottavaksi aihepiiriksi.

En koe että Desucon tulee hyötymään tällaisen päätöksen tekemisestä, ja tämän kautta herää varmasti muistakin sivuavista osa-alueista huolta.
VilleVartia
"Myyntipöytäsalilla on paljon myyjiä jotka myy aihepiiriin täysin liittymättömiä tuotteita, ja olen tätä jo vuosia ystävieni kanssa ihmetellyt. Myös kyseenalaistettavaksi nousee se, mikä lasketaan enää tässä kohtaan Japanilaisen populaarikulttuurin sisälle katsottavaksi aihepiiriksi."

Toisaalta onhan cosplay gaalassa ollut länsimaalaisten hahmojen cosaajia ja jotkut jopa ovat voittaneet, että eikös tuo kuuluisi tähän myös?

Itse kävin vain kerran meido kahvilassa, jotten itseleni tämä ei vaikuuta. Ei ollut ihan juttuni. Ja ei. En ole vastutannut niitä enkä iloitse ettei sitä ole enään. Tämä vaan ei vaikuta itseeni vaikka ymmärrän joitain harmitaa tämä.
evegurumi
Pakko todeta näin alkuun, että tämä uutinen pisti mielen vähän matalaksi. Frostbitessä pystyttiin vielä hyvästä syystä vetoamaan siihen, että sääolosuhteet pakottavat kahvilan tietynlaisiin tiloihin, ja Paviljongin kohtalo oli vasta tuoreeltaan tullut ilmi. Kerran tällaisen sallii ja ymmärtää. Mutta nyt, kun meidokahvilaa ollaan poistamassa ja toistamiseen, kesätapahtumasta jonka luulisi olevan sallivampi myös sään osalta, alkaa vain yksinkertaisesti tuntua siltä, että Desulla ei vain ole intoa enää järjestää meidokahvilaa.

Minusta tämän viestin sanoma itsessään on ontuva. Mikäli kauniiden sanojen taakse yritetään vain piilottaa se, ettei Desuconin tämänhetkisellä ydinjärjestäjäporukalla ole yksinkertaisesti niin suurta halua yrittää järjestää kahvilaa, ja tästä syystä sitä ei koeta prioriteetiksi vaan menoeräksi, kuulisin mieluummin tämän ihan suoraan. Jos tämä on totuus, on asia mielestäni valitettava, mutta ainakin ollaan suoraselkäisiä. Järjestetään sitten sellaista tapahtumaa kuin itse halutaan, sehän on ollut aina Desuconin eetos, eikö?

On mielenkiintoista, että meidokahvilan poistoa perustellaan osaltaan sillä, että "Desucon ei ole kahvilatapahtuma". Ei ole mikään mukaan conitapahtuma Suomessa, ja silti siellä on meidokahvila. Jos asioita perustellaan näin, eikö kaiken muunkin oheisohjelman voi poistaa Desusta? Sehän ei ole tapahtuman ydinaluetta, toisin kuin luennot. Millä perusteella nämä saavat edelleen sitten olla tapahtumassa? Entä tosiaan myyntipöytäsalin myyjät, joilla ei ole mitään tekemistä japanilaisen kulttuurin kanssa? Miten tätä tapahtumaa sitten oikeastaan rajataankaan lopulta?

On myös erikoinen peruste, että kahvilaan eivät pääse kaikki, joten se ei palvele enää tapahtuman tarkoitusta. Desuconin suosituimpiin ohjelmiin eivät myöskään pääse kaikki. Pitäisikö Desuconista siis hiljalleen alkaa poistaa suosituimpia ohjelmia ja luentoja, kun kaikki eivät pääse kokemaan näitä asioita? Kävijöiden rajausta tapahtuu yleisesti läpi tapahtuman, ja se on vain osa tällaisen tapahtuman luonnetta.

Ja mitä tulee muihin tapahtumiin ja niiden kahviloihin, on toki totta, että muissa tapahtumissa on myös meidokahviloita. Muissa tapahtumissa on myös monta muuta asiaa, mitä Desuconissakin on. Mutta ne muut tapahtumat eivät kuitenkaan ole Desucon.

En itse toki tule tapahtumaan vain meidokahvilan takia, mutta pitkän linjan kävijänä meidokahvila on ollut yksi "oheisohjelmani" kohokohdista. Myös moni conikaverini on meidona työskennellyt. Siksi ainakin itse koen tämän tilanteen erittäin harmillisena, ja tuntuu että hanskat on vain heitetty tiskiin vähäisen yrityksen takia, vaikka ulospäin väitetään muuta.
Hime
Oma mielipide: HA!
renecelrau
Ymmärrän muiden harmin mutta myös sen, että tilojen suhteen meidokahvila on vähän irtaantunut muusta conista ja että hyödyt eivät välttämättä enää paina enemmän kuin ns. "haitat". Perustelut olivat minusta suurilta osin hyviä, ja toivottavasti tästä päätöksestä vapautuvat resurssit saadaan käytettyä mahd. tehokkaasti, jotta muut osa-alueet sujuvat jouhevammin.

P.S. Muistakaa, että Desuconin tekijäksi (hallitus, vastaavuus yms.) voi aina hakea, jos haluaa tosissaan saada coniin muutosta aikaan. :P

Lähetä kommentti

Anonyymit kommentit eivät ole sallittuja tähän viestiin. Kirjaudu sisään!