Cosplaykilpailuiden tuomarit esittäytyvät!

Kirjoittanut
Rindalin

Desucon 2026 tapahtuman cosplaykilpailuiden arvovaltaisen tuomariston esittelyt on nyt julki! Jokaista kategoriaa tuomaroi tiimi osaavia harrastajia ja kokeneita oman alansa ammattilaisia ja nyt pääset lukemaan heidän terveiset.

Sibeliustalon pääsalissa nähdään lauantaina 13.6. klo 17:30-19:30 cosplayesityskilpailu, Hall Cosplay-kilpailu ja CMV-kilpailu.

 

Cosplayesityskilpailu

 

Ninnu

Kuva: @kimsjopi

Hei! Olen Ninnu ja olen yksi Desucon 2026 -tapahtuman cosplayesityskilpailun tuomareista.

Olen harrastanut cosplayta vuodesta 2007.

Harrastusvuosieni aikana olen osallistunut viiteen cosplayesityskilpailuun ja kolmessa niistä on tullut sijoitus, viimeisin sijoitukseni oli toinen sija vuoden 2024 Desuconin esityskilpailussa. Olen kerran aiemmin ollut tuomarina, mutta tämä on ensimmäinen kertani esityskilpailun tuomarina.

Pidän esityskilpailuista siksi, että niissä erilaiset hahmot herätetään lavalla eloon eläytymisen, ääniraidan ja videomateriaalin avulla. Ennen kaikkea cosplayesityskilpailu on rohkeutta heittäytyä omalla ideallaan yleisön eteen.

Tuomarina olen kiinnostunut tietämään, miten kilpailija on esityksensä koostanut suunnitteluvaiheesta asti, ja millaisia taitoja hän on esityksessään hyödyntänyt.

Kiinnitän kisaesityksissä huomiota siihen, miten selkeä esityksen rakenne on, ja miten eri tunnetilat ilmaistaan lavalla.

Toivotan kaikille kilpailijoille paljon tsemppiä kisaan! Odotan innolla teidän esityksiänne!

 

Myy

Kuva: Nizku

Olen Myy ja olen tänä kesänä tuomaroimassa cosplay-esityskisaa! 

Olen ammatiltani näyttelijä ja teatterintekijä, ja viimeiset vuodet olenkin suunnitellut Desuconien avajais- ja päättäjäispläjäyksiä. 

Painotan tuomaroidessa erityisesti kokonaisdramaturgiaa ja sitä, miten esityksen eri osa-alueet - kuten tilankäyttö, visuaalisuus, kehollinen tyylittely, tarpeisto, äänisuunnittelu ja puheilmaisu - onnistuvat palvelemaan sitä. 

Nautin esityksistä, joissa on selkeä ja oivaltavasti näyttämöllistetty perusajatus, joka aukeaa lähdeteosta tuntemattomillekin. Erityisen paljon ilahdun, kun esityksen kielenä on suomi! Ennen kaikkea toivon, että kisaajat nauttivat esitystensä työstämisestä ja antavat tekemisen ilon myös näkyä lavalla!

 

eliya.cos

Kuva: Elian (torus.ph)

Moikkuu, olen Eli (eliya.cos) Cosplay on ollut osa elämääni 6-7 vuotta mutta esiintyjänä olen päässyt keräämään kokemusta pienestä pitäen. 

Olen kisannut ja esiintynyt pitkään kpop tanssin maailmassa, välillä myös eksynyt idoli (jpop, enstars, im@s jne.) maailmaan. 

Muutamia saavutuksiani on; sijoittuminen ensimmäiseksi idoli-kisassa Espanjassa, paikallisen toverin kanssa (ryhmä kategoria) sekä  ”Paras Eläytyminen” palkinnon voittaminen vuoden 2025 Traconissa yhdessä Garden 404 ryhmän kanssa.

Espanjan ja Suomen lisäksi olen päässyt kisaamaan/esiintymään myös Virossa. 

Kokemusta lavalla olemisesta siis löytyy huimasti!

Tuomarina minulle on tärkeää miten esitys on rakennettu, onko se mietitty loppuun asti tarinasta audioon asti. Miten hahmon persoona, olemus ja tarina on tuotu esille. Eläytyminen on todella iso asia minulle kun katson esityksiä. 

Olen todella innoissani tästä kisasta enkä malta odottaa mitä olette valmistelleet 💗

 

Hall Cosplay-kilpailu

 

Siiricosplay

Kuva: Tekla Kokkonen/@megurinemagnet

Moikka, olen Siiricosplay tai ihan vain Siiri. Olen harrastanut cosplaytä 14 vuotta, ja olen yksi viidestä cosplayn Suomenmestarista vuodelta 2025. Viimeisin saavutukseni on edustuspaikka Espanjan International Cosplay Leaguen soolosarjassa, jonka finaaleissa sijoituin kolmanneksi!

Cossaajana olen itseoppinut ja osaamiseni painottuu kangasvalmisteisiin pukuihin, mutta myös kaikenlainen näperrys on lähellä sydäntäni. Nautin erityisesti tarkasti harkituista, perustelluista ja siisteistä tekniikoista ja yksityiskohdista.

Kertokaa tuomaristolle ylpeästi osaamisestanne - nähdään kisoissa!

 

Vahlo

Kuva: Riikka Luomajoki/Riikkisphoto

Heippa! Olen Vahlo, yksi hall cosplay-kilpailun tuomareista. Käsitöitä ja kaikennäköistä muuta näpertämistä on tullut harrastettua niin pitkään kuin muistan, ja koulutukseltani olenkin käsityön aineenopettaja. Cosplayn maailmaan olen tutustunut ensimmäistä kertaa vuonna 2014, mutta pienen tauon jälkeen palasin harrastuksen pariin muutamia vuosia sitten. Ensimmäisen kilpailukokemuksen sain osallistuttuani pukukilpailuun osana opinnäytetyötäni ja sille tielle ollaan jääty.

Omat vahvuuteni käsitöiden parissa ovat vaateompelu sekä erilaiset tekstiili- ja lankateknologiat. Tuomarina kiinnitänkin huomiota siistiin ompelujälkeen ja pehmeiden materiaalien hyötykäyttöön tekstuurien ja pintojen luomisessa. Yksityiskohtien viilaaminen on lähellä sydäntäni, mutta tärkeänä pidän myös kokonaiskuvaa: onnistunut asu istuu ja on sopusuhtainen kantajalleen sekä on kokonaisuutena harmoninen. Arvostan myös kestävän kehityksen ajatusmaailmaa esimerkiksi materiaalivalinnoissa.

Innolla jo odottelen millaisia upeita pukuja tullaan kisan aikana näkemään. Kannustankin jokaista rohkeasti lähtemään mukaan, jos scouttikuutit osuvat omalle kohdalle. Nähdään conissa ja onnea kisoihin!

 

torucos

Kuva:  rat.pix

Moi, olen torucos, kohta 10 vuotta kisalavoilla pyörinyt cossaaja! Iso osa käydyistä kisoistani on tapahtunut juurikin Desuconeissa, joten minun onkin ilo päästä tuomaroimaan conin pukuloistoa.

Cossaajana olen monitaituri, joka haluaa kehittää itseään eri osa-alueilla. Tuomaroinnissa kiinnitän huomiota erityisesti valittujen tekniikoiden ja materiaalien toimivuuteen. Arvostan harkittuja ratkaisuja ja perinpohjaista ajatustyötä puvunteon taustalla. Ennen kaikkiaan toivonkin näkeväni kisaajien intohimon harrastusta kohtaan. Desuconissa nähdään!

 

CMV-kilpailu

 

Hobitteh

Kuva: Typoi

Hei, olen Hobitteh!

Vuonna 2017 päätin yhdistää elokuvaopintoni ja cosplay-harrastukseni, ja ryhdyin tekemään cosplaymusiikkivideoita! Siitä asti olen tehnyt videoita aktiivisesti, ja osallistunut lukuisiin kilpailuihin. Viimeisin sijoitukseni on vuoden 2025 Frostbiten 2.sija. 

Minut tunnetaan erityisesti Värisuora-kollektiivin jäsenenä. Voitimme Vuoden CMV-palkinnon Cosplayn Suomenmestaruuskilpailuissa 2019. 

CMV-puuhissa olen toiminut kaikissa työtehtävissä, mutta erityisosaamistani on ehdottomasti käsikirjoittaminen, editointi ja lavastaminen. Siviilissä teen tälläkin hetkellä töitä media-alalla kuvauksen ja editoinnin parissa. 

Tuomarina arvioin erityisesti kaikkia niitä keinoja, joilla katsoja vedetään mukaan videon maailmaan. Tunnelma, lavastus, tarina – tällaiset asiat kiinnostavat! Tämä on ensimmäinen kertani CMV-tuomarina, ja odotan näitä kilpailuja innolla! Toivon näkeväni videoita, joista välittyy tekijöiden luovuus ja intohimo. Nähdään Desuconissa!

 

Nanancchi

Moikka, Nanancchi tässä! 

Olen audiovisuaalisen jälkituotannon tekijä, koulutukseltani elokuvaleikkaaja ja VFX-artisti. 

Olen aiemmin osallistunut kisaajana yhdessä tiimini NEKOMATA:n kanssa kahteen eri CMV -kilpailuun. Näiden kokemusten myötä olen innostunut entisestään CMV -tuotannoista, ja minulla on ilo olla mukana tuomaroimassa tämän vuoden kisaa Desuconissa! CMV:t ovat mielestäni upea matalan kynnyksen mahdollisuus tarinankerronnan ja audiovisuaaliseen tuotannon harjoittamiseen.

Tuomarina kiinnitän huomiota kokonaisvaltaisesti videon jälkituotannon toteutukseen, eli leikkaukseen, äänisuunnitteluun ja mahdollisiin erikoisefekteihin. Olen erityisen tarkka analysoimaan myös käsikirjoitusvaiheessa tehtyjä ratkaisuja ja kokonaisuuden eheyttä lähdemateriaalin kontekstissa. 

Tsemppiä kaikille kisaan!

 

Jansutti

Kuva: Aadagraphy

Olen Janica, pyörin cosplay-piireissä nimimerkillä Jansutti. Olen harrastanut cosplayta vuodesta 2008 lähtien ja ollut osallisena erikokoisissa esitys- sekä CMV-projekteissa vuodesta 2010 lähtien pääsääntöisesti showcosplayryhmä Rintamasuunnan kanssa. Kisalavoillakin on pyörähdetty silloin tällöin.

Niin lava- kuin CMV-projekteissa omat roolini ovat vaihdelleet pääesiintyjästä sivuhahmoihin, sekä tuotannon puolelta käsikirjoitukseen, suunnitteluun, koreografiointiin, lavastuksen ja puvustuksen tekemiseen sekä monipuolisiin kuvausapulaisen tehtäviin. CMV-projektit ovat siis kokonaisuudessaan tulleet erittäin tutuiksi.

Tuomaroinnissani keskityn arvioimaan tarinankerrontaa, tunnelman luontia ja sitä miten näyttelijöiden suoritukset tukevat videon tarinaa. Odotan innoissani kilpailijoiden CMV:eiden näkemistä. Tsemppiä kaikille kisaajille!

 

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!