Animegaalan voittajat valittu

Kirjoittanut
Extended_Feline

Desucon Frostbiten yhteydessä järjestetty Animegaala on palkinnut Suomen japanilaisen popkulttuurin harrastusskenen parhaat ja merkittävimmät teot, julkaisut ja tapahtumat vuodelta 2011.

Tuomariston päätöksellä vuoden skeneteon palkinto luovutettiin toimittaja Jari Lehtiselle lokakuussa julkaistusta Animen aika -kirjasta. Kirja on kattava ja syvällinen sukellus animen historiaan ja eri genreihin. Tuomaristo perusteli valintaansa muun muassa sillä, että teos on ainoa kunnollinen animen historiaan keskittyvä teos. Raati oli valinnassaan yksimielinen.

Vuoden tapahtuman palkinnosta käytiin yleisöäänestys Aniki.fi-keskustelufoorumilla, ja äänestyksen voitti Tracon 79 äänellä. Kaksi suosituinta ehdokasta, Tracon ja toiseksi tullut Desucon keräsivät yhteensä 95 prosenttia annetuista äänistä. Yhteensä ääniä annettiin 165.

Vuoden mangan palkinto myönnetään Planetes -sarjalle. Punainen jättiläinen -kustantamon manga on kertomus tieteiskertomus astronauteista lähitulevaisuudessa. Tuomaristo perusteli päätöstään muun muassa sarjan omaleimaisuudella, aikaa kestävyydesllä ja siitä, että Planetes todistaa ettei manga ole vain lasten sarjakuvaa.

Vuoden blogin palkinnon saa Maria Parviaisen Ilona Cosplay -blogi. Palkinnon perusteena olivat blogin positiivinen poikkeaminen muista cosplayblogeista ja selkeä ulosanti.

Vuoden cosplayn palkinto menee tänä vuonna Maiju Härköselle Berserker-Paine -cosplaystaan Final Fantasy -videopelisarjasta. Härkösen puku sai kiitosta monipuolisista materiaalivalinnoistaan, jotka toivat pukuun orgaanisuus, sekä omaa luokkaansa ollut peruukin stailaus.

Animegaalan tuomaristo koostui suomalaisen japanilaisen popkulttuurin harrastusskenen vaikuttajista. 12-henkiseen tuomaristoon kuuluivat Traconin ja Desuconin edustajat Mikko Lammi ja Antti Myyrä, Helsingin yliopiston anime- ja mangakerho YAMA ry:n, Oulun anime- ja mangakerho OMAKE ry:n ja Tampereen anime- ja mangayhteisö Hidoi ry:n edustajat Mikko Saarelainen, Minna Mäkinen ja Timo Korseva, sekä Aurora Raiskinen, Heidi Päivinen ja Kyuu Eturautti cosplayskenen edustajina. Tuomariraadin puheenjohtajana toimi Bukukuuti-blogisn toisen puoliskona ja Desuconin entisenä pääjärjestäjänä tunnettu Jussi Kari.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!