Failien kautta voittoon

Kirjoittanut
niidel

Alusta alkaen yksi Desuconin pääperiaatteista on ollut, että jos virheitä tehdään ne myös myönnetään. Ja myönnettäköön siis: ainakin yksi virhe on tehty, eikä se ollut ihan pieni. Mitä tästä virheestä opimme? Ainakin sen, että jos tehdään Isoa Tapahtumaa, ei kannata kertoa etukäteen, että “tapahtuma on silloin ja silloin siellä ja siellä”, jos sopimuksia ei ole paperilla (vaikka kuinka houkuttelisi mainostaa kesän suurimmissa tapahtumissa). Ennen kesälomaa kellossa ollut ääni “Juu eiköhän tuo onnistu, katsotaan sitä tarkemmin sitten lomien jälkeen :)” kun on voinut loman aikana muuttua muotoon “Eikös me jo ennen kesää katsottu että yhteistä säveltä ei löytynyt ja että tää ei nyt onnistu :(”, mikä on - kieltämättä - hieman ikävä juttu conin järjestämistä ajatellen.

Toisaalta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Alun perin meillä oli ideana tuhannen ihmisen con, mutta kenttätutkimuksen mukaan coniin voidaan tällä hetkellä odottaa tulevan ainakin 3000 ihmistä. Tällöin ei mikään koulu - jollaiseen Desuconia siis alunperin kaavailtiin - olisi mitenkään riittänyt sellaiseen kokemukseen jonka me tahdomme con-kävijöille tarjota, koska emme halua tehdä kompromissejä. Tätä taustaa vasten on ehkä hyväkin, ettemme päässeetkään sinne minne alunperin piti - uudet tilat kun ovat maailmanluokkaa.

Paikan vaihtuessa vaihtui myös ajankohta, mutta nyt on nimiä paperilla. Tänään, 15. elokuuta 2008 kello 13:27 allekirjoitin tilavuokrasopimuksen ohjelmapäällikkö Minna Nymanin kanssa Lahden Sibeliustalosta ajalle 6.-7.6.2009.

Sopimus allekirjoitettu


Mikä siis muuttui?

-Menetimme koulun arviolta 500 ihmistä vetävän juhlasalin. Vastineeksi saimme yli 1200 ihmistä vetävän Sibeliustalon pääsalin.
-Menetimme koulun ympäristön Lahden keskustan tuntumassa. Vastineeksi saimme pienvenesatama-alueen Vesijärven rannalta (Desuconiin voi siis tulla myös veneellä!)
-Ylipäätään menetimme KOULUN - vastineeksi saimme Sibeliustalon, joka on valittu vuonna 2007 Suomen parhaaksi kongressikeskukseksi.

Pahoittelumme siitä, että joudutte nyt odottamaan Desuconia kauemmin kuin oli tarkoitus, ja anteeksipyyntömme siitä, että uusi aika ei välttämättä kaikille sovi - vähintäänkin aikataulut menevät uusiksi - mutta toivomme, että nyt pystymme tarjoamaan teille kaikille paremman Desuconin - Suomen parhaissa tiloissa.

Kommentit

PunaKone
Ja jos paikka kelpaa Putinille, niin eiköhän se meillekin!
Siru-sama
No voihan kakka. Nyt meni suunnitelmat päin sanonko mitä. voi kakka, tuleekin ihan tylsä talvi. Nyt ottaa päähän. ;< Eihän se teidän vika ole, en syytä ollenkaan, hienoa että edes pidetään, mutta nyt pieni syysangst meinaa näyttää rumaa päätään. xD
Kem
Ah, tämä se siis oli^^
Itseäni ei ajankohdan muutos haittaa ollenkaan. Pieni hinta reilusti paremmista tiloista(tiedä sitten miten kalliiksi mokoma käy, mutta kävijä-näkökulmasta ajateltuna)

Sibeliustaloa olen itsekin päässyt joskus sisältä päin katselemaan ja paikkana se on upea.
Ani Friend
Ohhoh, pikkuisen venähti Desuconin ajankohta. :o Mutta eipä se tätä tätiä haittaa. Virhe on tullut, myönnetty ja nyt homma on hoidettu kuntoon. Suurempaan tilaan mahtuu enemmän ihmisiäkin seuraamaan laadukkaita ohjelmia. Eiköhän se siitä vaikka vähän pidempään saadaankin odottaa. :)
>K
Tuli kyllä kivana yllätyksenä tuo ajan muutos ja tilan. Oli liika lähellä tuo aika tämän vuoden Animeconia, niin ei opiskelija budjetilla lähdetä täältä Oulun suuntamilta suuntaamaan heti seuraavaan coniin ku rahat tuli jo tuhlattua Animeconissa. Mutta nyt on jo jotain mahdollisuuksiakin päästä Desuconiin, sen verran tuo mainos Dconista houkutteli ja nyt kun on isompia tilojakin niin olisi melko nanna kokemus varmasti. ;3
Shieva
Mulle henkilökohtasesti toi vaihdos on parempi. Animecon kun vasta oli, ja sitte jos heti sen jälkeen syksyllä menis jonneki ni en oo varma saisinko lupaa (tosin ens kesänä ne sit on viel enemmän lähellä toisiaan, mutta mä oon kumminki sillon kesälomalla). Toisaalta nyt ei sitten oo syksyllä mitään kivaa, mutta kai siitä selvitään. Lisätila on aina plussaa, ja toi iso sali kuulostaa paremmalta ku jonku koulun tunkkainen auditorio. Sitä paitsi Sibelius-talon ympäristö on hieno (satama), sisällä en oo kylläkään käyny. Se mua vaan mietityttää, että tuleeko conista kalliimpi paikanvaihdoksen takia?
MarsutVoittaa
Voihan kissan persanat, taidan olla armeijassa juuri kyseisenä ajankohtana, nyt sapettaa (eikä kyllä ihan vähänkään)...
Jeffrey
No eipä haittaa tuo viivästyminen, sillä itseltä on matkaa Sibelius -talolle muutamasata metri. Toisaalta olisihan se syksyllä ollut kiva päästä johonkin.
Pasikoo
Onnittelut kavereille! Sibeliustalo on aika hulppea paikka. Ynnä Veskun ranta ympäristönä noin muutenkin.

Puhuttiin itse asiassa aikoinaan Gronkissa että sitten kun Lahdessa järjestetään Finncon-Animecon (heh) niin se totta kai järjestetään sitten Sibeliustalossa... :-D

Helpottaa allekirjoittaneellekin pääsyä tsekkaamaan vanhoja kulmia, koska tuo aiempi päivämäärä olisi tosiaan mennyt päällekkäin _Turun_ messevimmän sarjistapahtuman eli pahamaineisen Necrocomicon 3:n kanssa.

Eli jos syksy ahdistaa niin sekin on yksi vaihtoehto. Vaikka pienempi ja luonteeltaan varsin erilainen tapahtuma onkin.. :-)
Nath
Oho.. Mie en edes tiennyt, että Lahdessa on joku coni joskus. Hienoa! Kerrankin lyhyt matka jonnekin. Uskaltaako sinne Sibeliustaloon ensikesänä tulla sisään, kun se on ulkopuolelta niin ruman näköinen?
Noh.. Kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että kai sitä uskaltaa.
NM
Auts, Susicon (Kouvolassa..) on samana päivänä..
Taitaa joutua siirtyyn, heillä kun ei tilan vuokrat ole lukoon lyödyt...
Tomoe
Jes, jes :--D Isompi paikka on aina parempi! Vähän kyllä harmittaa että siirtyi kesälle mutta silti. Jes :''D
Reiska
Oulun lähettyvillä asuville tiedoksi; jos syysmasennus painaa päälle, voi vaikka ilmaantua 18. päivä lokakuuta Valveen talolle animeseminaaria tsekkailemaan. :3
Saija
Susiconhan kestää yhden päivän ja Desucon koko viikonlopun, voi siis harrastaa matkailua ja käydä lauantaina päivällä Susiconissa ja tulla seuraavaksi päiväksi Desuconiin jos ei osaa valita :)
L
no höh... Nyt harmittaa, vaikka onhan isommat tilat aina parempi juttu. :3 Onneks on sentää Tsukicon tulossa, nii ei tarvii ihan masentua.
Lawliet
Minun puolesta hyvin siirtyi, alunperin con olisi ollut juuri keskellä koeviikkoa ja 6.6 on minun synttärit, mikäs sen parempi tapa juhlia ^^ Isommat tilat on myös aina hyväksi.
Talim
Harmillista kun con siirtyi, varsinkin kun tapahtumaan ei ollut enää kovinkaan kauan aikaa. Toisaalta parempi näin, että järjestäjillä on nyt paremmin aikaa tehdä con kunnolla ja myös hoitaa ne asiat oikeasti kuntoon... Eipä se conin järjestäminen niin helppoa ole kuin monet saattavat kuvitella. :) Kuitenkin maksulliselta conilta odottaa sitä laatua, joten siinä määrin paikan vaihto on hyvä asia, kun tilatkin ovat hienot. Enemmän säälittää sponsoreiden yms. puolesta, jotka nyt joutuvat muuttamaan suunnitelmiaan.
Tsubasa
No jaa, tiedä häntä. Eipä siltäkään suunnalta ole kauheasti negatiivista palautetta kuulunut, vähän vain siihen tyyliin että "olisi se hyvä jos loppuvuodestakin olisi animetapahtumia."

Myynti on myyntiä, tuli sitä sitten mihin aikaan vuodesta tahansa. Ja tuskinpa kovin moni oli vielä matkoja ja majoituksiakaan vielä järjestellyt...
1hQdaa
LOL repesin kun "sinne pääsee veneellä"...

Voitte olla varmoja, että parkkeeraan vaaleanpunaisen Hello Kitty-kumiveneeni satamaan.
Qsti
tämä muutos helpotti kummasti tulevaa syksyäni, eikä ota päähän ^^ enemmän aikaa miettiä ja suunnitella pukua itselleni ja kaverilleni. jos tapahtuma olisi siirretty toiseen kaupunkiin silloin olisin ollut suuttunut!
Salamakissa
Isommat tilat ovat tietenkin aina tervetulleita. :) Ehdin tosin jo iloita tyyliin "kohta on taas con, iloa marraskuun pimeyteen". Nyt pitää odottaa vielä puoli vuotta (;___;). Mutta hyvää kannattaa odottaa.
iida
Ensin kun näin ajankohdan muuttuneen ajattelin, että " no tosi kiva kun ei koskaan mikään pidä paikkansa ", mutta nyt kun ajattelee - toisaalta kesäisin on paljon kivempaa kun on lämminkin niin saa riehua pihalla pienemmissäkin vaatteissa.
Ensi kesänä sitten ! 8)
Hydris
Vaikuttaa entistä lupaavammalta. X)

Sinne sitten ensi kesänä.. _o/
Siru-sama
Hahah ;D toi "saa riehua pihalla pienemmissäkin vaatteissa" kommentti saa mut kovasti kuvittelemaan puolta conikansaa alasti.. Taas näkyy mun perverssi mielikuvitus xD No, onhan Tsukicon nyt syksynä, ei mee ihan perseelleen syksy ;D no, siispä siis miettimään mitä laittaa (tai ei laita) päälle Desuconiin!
Hevimankeli
Loistavaa. Olen aina kesäisin Lahdessa, niin minun kannaltani tämä on vain hyvä asia. 8D Syksyllä on muutenkin aina koulua, ei silloin ehdi mennä minnekään...
saso-kun
henkilökohtasesti miulle paljon parempi. varmaa ei vieläkään ole mutta mahkut kasvo 83
toivotaan parasta
Krizzeys
Yay! Hyvältä kuulostaa. Ajattelin että haluan jonnekkin taas pian ja DCon kuulosti kivalta mutta oli liian lähellä TsukiConia, joten nyt luvan saaminen voi olla helpompaa. Ja puvun tekemiseen enemmän aikaa ^_____^
Pikkuneko
Jes! Juuri sopiva muutos :) On tässä loppuvuodesta paljon menoa ja kiireitä ja rahatkin loppu.. Ja suurempi tila kuulostaa mukavalta :)
Osaka
Voin nähdä silmissäni kun yli 3000 ihmistä ahtautuu conittamaan yhteen KOULUUN!! Näin on hyvä! ^^
>Julia<
Kivat >D en edes aluksi tiennyt mitään Desuconista, kunnes kaverini siitä kertoi. Nyt olen kamalan ihana mangahyypiöXD
>Julia<
Saatatte bongata minut Desuconista L:n ja Nearin kanssaXD Amane Misa<3 yayy
>Julia<
P.S En ole ihana kamala/kamalan ihana :O ;D mut silti :D:D:D:D::D:D:DLOL
>Julia<
Moroo:D Sry oon liiiiiiian innoissani

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!