Desu + bileet = ???

Kirjoittanut
DHawk

Kirjoitan toistaiseksi viimeistä blogaustani Desuconin palveluksessa eläköityvänä vastaavana. Olen pitkän AV-vastaavuuskauden jälkeen päässyt vuoden 2015 tekemään iltabileitä tekniikka/tilavastaavan vinkkelistä, ja niitä tehdessä on noussut esiin yksi konsulttimaisen olennainen kysymys:

Miten tehtäisiin Desuconin iltabileet vielä vähän paremmin?

Desucon Frostbite 2015 ja hieman erilainen myyntipöytäsali. Kuva: Niew Photography

Oma aikaansaannokseni iltabilekaudellani on Desulounge, jazzaavaan animemusiikkiin keskittyvä perjantai-illalle sijoittunut "mini-iltabile", jossa pääpaino on sosiaalisella kanssakäymisellä. Tämä on ollut koko vuoden aktiivisen kehittämisen kohteena ja saanut suuren osan huomiostani - ja tunnutte myös tykänneen, koska varsinaista negatiivista palautetta loungesta on tullut erittäin vähän, positiivista hyvinkin paljon. Tuntuu siltä että perjantai-illan sweet spot on konseptuaalisesti saavutettu. Toki perjantai-illan lounge jää vielä suosiossaan jälkeen lauantain iltabileille, mutta kohderyhmänsä se on jo tavoittanut, ja tarkoittaa sitä että lisää on toivottavasti luvassa.

Pidinkin Desu/C -tulevaisuuskonferenssissa oman ohjelmani lauantain iltabileiden visiosta. Olen Desun iltabiletekniikkavastaavan ja todennäköisesti viime vuosien kysytyimmän con-DJ:n Movestachen roolissa ollut hyvinkin lähellä sitä palautetta, jota ihmiset odottavat tullessaan iltabileisiin - niiden osittain odotetaan reflektoivan conin tunnelmaa, osittain olevan klubistandardeilla hyvät bileet ja osittain ihmetellään että miksi edes tulla conin iltabileisiin kun mitään ei kuule ja kauan odotettu tapahtuman sosialisointiosio jää bassojytän alle. Ohjelmassa otettiin keskustelun kautta kantaa näihin kysymyksiin, ja kysyinkin alkuun, että jos Desuconin iltabileissä voisi parantaa yhtä asiaa, mikä se olisi. Tässä siis julkinen checklist kaikille tuleville iltabilejärjestäjille:

1. Konsepti ja kohderyhmä

Isoihin bootseihin laskeutuva aloitteleva tapahtumajärjestäjä tuodaan heti perimmäisten kysymysten äärelle: Meillä on (vähintään) kaksipäiväinen con-tapahtuma, joka tarkoittaa sitä, että meillä on (vähintään) yksi yö tapahtumapäivien välissä. Mitä tapahtumamme haluaa tarjota kävijöilleen kyseisenä yönä? Lattiamajoituksen? Energiajuomia? Osallistavaa ohjelmaa? Sosialisointia? Alkoholia? Audiovisuaalista tykitystä? Yhä useammin vastaus on sisältänyt useamman edellämainituista vaihtoehdoista, joka on usein lähtökohta tapahtuman iltaohjelman suunnittelulle. Eri tapahtumien järjestäjät ovat kuitenkin päätyneet varsin erilaisiinkin ratkaisuihin - tässä kattaus vuoden 2015 suurten con-tapahtumien illanvietoista.

  • Animecon: Tapahtuma on yön kiinni. Lauantai-iltana järjestettiin kahdet iltabileet, toiset ikärajattomat, toiset K-18 anniskeluoikeuksilla.
  • Desucon Frostbite (K-18): Tapahtuma on molemmat yöt auki. Tapahtumassa on molempina iltoina K-18-iltabiletilaisuus (molempina iltoina tapahtumapaikalla), jossa anniskellaan alkoholia. Tapahtuman ohjelmakartta riittää molempina iltoina lähes puoleenyöhön asti, jonka jälkeen pienimuotoisempaa osallistavaa ohjelmaa yön valvoville.
  • Desucon: Tapahtuma on molemmat yöt auki. Tapahtumassa on molempina iltoina K-18-iltabiletilaisuus (perjantaina tapahtumapaikalla, lauantaina tapahtumapaikan ulkopuolella), jossa anniskellaan alkoholia. Tapahtuman ohjelmakartta riittää molempina iltoina lähes puoleenyöhön asti, jonka jälkeen pienimuotoisempaa osallistavaa ohjelmaa yön valvoville.
  • Popcult:  Tapahtuma on yön kiinni. Lauantai-iltana järjestettiin tapahtumapaikan ulkopuolella K-18-iltabileet anniskeluoikeuksilla.
  • Ropecon:  Tapahtuma oli molemmat yöt auki. Molempina öinä järjestetiin tapahtumapaikalla osallistavaa ohjelmaa. Tapahtumalla oli lauantai-iltana tapahtumapaikalla ikärajattomat iltabileet (aka "Discolarp").
  • Tracon: Tapahtuma on auki koko yön, ja ohelmakartta ulottuu myöhään yöhön. Yön ajan on myös tarjolla pienimuotoisempaa osallistavaa ohjelmaa. Lauantai-iltana järjestetään tapahtumapaikan ulkopuolella iltabileet joissa on sekä ikärajaton että K-18-osio, jossa anniskellaan alkoholia.
  • Yukicon: Tapahtuma on yön kiinni. Lauantai-iltana järjestettiin tapahtumapaikan ulkopuolella ikärajattomat iltabileet.

Kuten havaittavissa on, käytännössä jokaisella isolla tapahtumalla on omalle kohderyhmälleen suunnatut iltabileet tai useammat. Desucon ehkä huomattavana poikkeuksena on järjestänyt tänä vuonna pelkkiä K-18-iltabileitä, joka uuden ikärajapäätöksen myötä ei sinänsä ole yllätys.

Alkoholin anniskelu on aina suuri päätös conijärjestäjän elämässä - siinä missä se voi tuoda isosti tuottoa iltabilemestan pussiin, se myös muuttaa bileiden luonnetta huomattavasti ja aiheuttaa organisointiin ylimääräisiä rajauksia alkoholilainsäädännön ja muun muuassa tapahtumapaikan suhteen. Desuconin kanta on ollut se, että alkoholin nauttimisen mahdollisuutta ei tule sulkea pois bileistä mahdollisen ongelmakäytönkään uhalla - pääosa kävijöistämme on kuitenkin vastuullisia käytön suhteen, ja se avaa hauskoja kustomointimahdollisuuksia (mm. Desudrinkit, joiden ensimmäinen alkoholiton tulokaskin esiteltiin kesällä).

Tässä vaiheessa iltabilejärjestäjällemme alkaa muodostua visio bileistä - miltä siellä näyttää? Miltä siellä kuulostaa? Kuka siellä on, ja mitä siellä tehdään? Siinä missä tapahtumien konseptointi on usein hyvin pitkällisten keskustelujen tulos, on iltabileiden konsepti usein huomattavasti kevyempi. Tämä siksi, että iltabileet järjestetään usein resurssien ehdoilla.

Tässä kohtaa haluan kuitenkin nostaa esiin sen, että näin ei toki tarvitse olla - on tapahtumia, jotka muistetaan nimenomaan iltabileistään (Bakacon). Vision ehdoilla järjestettävät, vahvasti teemoitetut iltabileet saattavat olla se juttu, joka nostaa kävijöiden iltabile-elämyksen vielä astetta korkeammalle - siitä kuitenkin myöhemmin lisää.

2. Tekijät ja budjetti

Uusi iltabilevastaavamme löytää itsensä oudosta tilanteesta - jostain pitäisi kääräistä fygyä ja/tai osaavia käsipareja pirskeiden syntymiseen. Suhde osaavien käsiparien ja rahan välillä on se, että jompaa kumpaa tarvitaan aika paljon.

Siinä missä talven ja kesän Desuconien loungen/iltabileet on käytännössä organisoinut kolmen hengen tiimi, osaavien käsiparien määrä ei toki rajoitu näihin - kasaaminen, järjestyksenvalvonta, ohjelma, tekniikka ja anniskelu ovat käytännön toiminnassa osa-alueita, jotka jokainen vaativat vaihtelevia määriä osaamista. Se, että joku pitää kuitenkin taustalla lankoja käsissään ja tietää missä mennään, on bileiden onnistumisen kannalta välttämättömyys.

Siinä missä esimerkiksi kesän loungen ja iltabileiden yhteenlaskettu suora budjetti ei noussut kauheasti tuhannen euron yläpuolelle, on tämä melkoinen optimitilanne - tämän vuoksi KcS:n vuosikokous määritteli tulevien iltabileiden budjettiin sen verran pelivaraa, että pystytään vahvemmin toteuttamaan sitä visiota, jolta haluamme iltabileidemme tulevaisuudessa näyttävän ja kuulostavan.

3. Tilat ja yhteistyö

Tiloilla on yllättävän suuri vaikutus iltabileisiin - Desuconin historiassa iltabileitä onkin kokeiltu järjestää pirskeitä useammassakin mestassa! Koska historia, niin tässä koko listaus Desuconin käyttämistä Lahden bilepaikoista:

  • Desucon 2009: Love Hotel (K-18), 8-sali (S)
  • Desucon 2010: Club Mayday (K-18), 8-sali (S)
  • Desucon 2011: Disco Glow (K-18)
  • Desucon Frostbite 2012: Sibeliustalo, Metsähalli (S)
  • Desucon 2012: Disco Glow (K-18)
  • Desucon Frostbite 2013: Sibeliustalo, Metsähalli (S)
  • Desucon 2013: Lahden Tivoli (K-18)
  • Desucon Frostbite 2014: Sibeliustalo, Metsähalli (K-18)
  • Desucon 2014: Wanha Walimo (K-18)
  • Desucon Frostbite 2015: Sibeliustalo, Finlandia-Klubi (pe, K-18), Sibeliustalo, Finlandia-Klubi (la, K-18)
  • Desucon 2015: Sibeliustalo, Finlandia-Klubi (pe, K-18), Wanha Walimo (la, K-18)

Vaihtuva iltabilepaikka on ollut tiiviisti yhteydessä bileiden kehittymiseen - iltabilepaikkaa on lähes poikkeuksetta vaihdettu suurempaan (poislukien Frostbite 2015), koska yhä useampi conittaja on halunnut ottaa osaa iltabileisiin. Frostbiten muutos pienempiin tlloihin tuli lähinnä teknisistä syistä - koska metsähallissa pidetyt bileet vievät noin 80% tapahtumatiloista iltabileiden ajaksi pelkästään yhteen tarkoitukseen. Iltabilejärjestäjä saakin välillä tasapainoilla sen kanssa, miten paljon panostusta hänen tonttinsa kaipaa - 2015 myyntipöytäsalin jakaminen iltabiletilan kanssa oli sekin melkoisen organisoinnin tulos.

Koska paikan päällä pidettävät bileet vetävät huomattavasti enemmän väkeä kuin tapahtuman ulkopuolelle sijoitetut, on mitoitus Lahden mittakaavassa oma haasteensa - tarpeeksi suuria biletiloja on vaikea löytää ilman että järjestämme pienimuotoisia Open Air -festareita sataman parkkipaikalla. Tämän vuoksi onkin hyvä huomioida, että iltabileiden ei välttämättä tarvitse palvella kaikkia conikävijöitä. Konseptin avulla iltabileiden rajaaminen tietylle osalle conikävijöistä onkin usein välttämättömyys.

Biletilojen ja tapahtuman yhteistyö on myös höylättävä kondikseen. Siinä missä Sibeliustalolla pidettävät bileet antavat meille samat resurssit käyttöön kuin con muutenkin, ulkoistetuillakin bileillä on omat valttinsa - anniskelu ja äänentoisto on joskus syytä ohjata erilliseen mestaan. Tällöin on hyvä kehittää yhteistyötä tahojen kanssa siten, että molemmat tietävät mitä saavat - tilat saavat usein varsin hyvän myynnin tai kompensaatiota tilavuokran muodossa, järjestäjät tarpeeksi apua tilankäytön, tekniikan ja resurssien suhteen hyvien pirskeiden aikaansaamiseksi.

4. Ohjelma ja esiintyjät

Desuconissa ohjelma on pihvi (Jussi Kari, 2014). Iltabileet ovat Desuconin oheisohjelmaa, mutta myös iltabileillä on oma pihvinsä - pääsääntöisesti Desuconin iltabileiden ohjelma onkin koostunut musiikkiesityksistä. Sinänsä klubimuotoisena ja DJ-vetoisina pidettävät iltabileet ovat usein yksinkertaisin järjestettävissä oleva ohjelma koko kuuden-kahdeksan tunnin ajalle.

Viime aikoina Desuconin iltabileisiin on alettu nostamaan hieman spesiaalimpaakin ohjelmistoa. Iltabilecosplay, tanssiryhmät ja jopa Naruto-coverbändi on saateltu lavalle. Musiikille on etsitty visuaalisia vahvistuksia, Suomen ensimmäinen animemusiikkivideo-DJ-setti on koettu Desuconin iltabileissä.

Ohjelma on kuitenkin suurilta osin se, joka tekee niin Desusta kuin iltabileistäkin muistettavat - kyllä, mestoille tulee jengiä hengaamaan, mutta järjestetävä ohjelma ja siitä nauttivat ihmiset erottaa tapahtuman mistä tahansa ystävien kohtaamisesta. Tämän takia ihmiset jaksavat nostaa iltabilepalautteessakin esille sen, onko ohjelma ollut miellyttävää.

Ja eihän se aina ole ollut.

Desuconin iltabilepalautteessa korostuu jatkuvasti se, että ihmiset haluavat kuulla animempaa musiikkia. Siinä missä muutama vuosi sitten oltiin mielissään yksittäisistä animeremixeistä per DJ, on vaatimustaso noussut bileiden kasvaessa. Ja niin pitääkin - jos bileiden konsepti, jonka perusteella esiintyjät hankitaan, ei palvele Desuconin kohderyhmää, on syytä kyseenalaistaa konseptia. Animemusaa ammatikseen soittavia DJ:tä tuskin löytyy Suomesta, mutta DJ:tä, jotka pystyvät soittamaan animemusaa, on ihan varmasti saatavissa. Jos ei ole, niin niitä tehdään tai tuodaan ulkomailta. Konsepti ja sen mukainen ohjelma on se, joka voi tehdä näistä pirskeistä ne Suomen Animeimmat Iltabileet, mikäli näin halutaan. Sinänsä hyviä bileitä ei tule uhrata vahvan teeman alttarille, vaan pyrkiä tilanteeseen, jossa meillä on molemmat.

Esitänkin, että valtaosa Desun iltabileille saadusta uudesta budjetista kohdistetaan siihen, että saadaan iltabileisiin sen tason ohjelmaa, joista voidaan animeharrastajina olla ylpeitä.

5. ...ja se käytännön järjestely

Konsepti timanttisessa kondiksessa? Check. Tilat buukattu? Check. Animedeejiit koulutettu? Check. Sittenhän tämä vasta alkaa.

Mistään näistä ei kuitenkaan ole kauheasti hyötyä mikäli hype ei kulje ihmisten korviin, vessajonot ei vedä tai baaritiskiltä loppuvat juomat ensimmäisen vartin sisään.

Vaikka drinkkimainosten tulostelu tuntuisikin conitorstaina vähän grindaukselta, niin onnistuneet iltabileet ovat kuitenkin useampien pienten asioiden summa. Sinänsä tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta - koko Desucon tapahtumana kuitenkin tulee kerta kerralta täydellisemmäksi paketiksi ottaessaan oppia edellisvuosien palautteeta ja tehden ne pienet asiat joka kerta vähän paremmin.

Kysyttäessä parantamisen aihetta Desun iltabileissä nousi kuitenkin aika harva käsi pelkästään animemusiikin tehokkaammalle mukaanottamiselle. Suurimmalla osalla oli kerrottavakseen jokin tarina jostain yksityiskohdasta joka oli jäänyt vaivaamaan. Näitä tarinoita keräämällä ja niihin puuttumalla tehdään hyvästä parempaa.

Jos 2015 oli Desuloungen sisäänoton vuosi, olkoon uuden iltabilevastaavan keskeinen missio tehdä vuodesta 2016 Desun iltabileiden kehittämisen vuosi.

Tässä kuitenkin tehdään jotain juhlimisen arvoista.

Kommentit

Anonyymi
Soittakaa vaikka youtubelistalta anime-alkutunnareita, kunhan sitä animea on enemmän kuin teknojytää. Ei ole iltabileet kiinnostaneet pitkään aikaan kun perusbaarissa on samanlaista musaa.
janni
pft no eikä ole samanlaista musiikkia kun perus baareissa! desucon bileissä on ollu aina mahtavaa musiikkia minkä mukana voi tanssia/fiilistellä. Olihan viime desuconissakin dj remikseä anime musiikeista.
maisaac
Megumi Ogatan keikka on heittämällä paras coniltabilekokemukseni koskaan, ja Metsähalli = bilepaikkana lyömätön. Finlandia-klubi on mielestäni valitettavan ahdas conikansalle, juomien jonottamisaika on aina venynyt kohtuuttomaksi kun taas 2014 ongelmaa ollut :<
Anonyymi
Ropeconissa Discolarpin sijaan lauantai-illan pääohjelma monelle on gaalaa seuraava historialliset tanssiaiset, jotka jatkuvat pääsalissa aamuyöhön asti. http://geekgirls.fi/wp/wp-content/uploads/2013/07/2749286593_0fbb61e623.jpg
Raven
Joo ihan ehdottomasti lisää sitä animemusaa. Sitä on aivan liian vähän ollut tähän menessä.

Bilepaikat sinäänsä taitaa olla aika hankalia kun Lahdessa nyt ei hirveästi vaihtoehtoja taida olla. Ongelma niiden suhteen on se, että joutuu matkaamaan aika pitkän matkan bilemestaan Lahden keskustaan kun ois kivempi vaan pystyä olemaan sielä Sibeliustalon lähettyvillä. Animeconissa Kuopiossa on minusta olleet parhaat bileet. Sijainti, rakennus ja toteutus ovat olleet sielä ihan huippua. Missään muualla ei olla pystytty samaan.
Anonyymi
Itse olen desubileissä eniten odottanut niitä enemmän hardcorempaa tanssimusiikkia soittavia DJtä (esmes Nekasrof) jotka soittavat loppuillasta. Toivoisin, että hardcore olisi jatkossakin edustettuna näissä pippaloissa, itsekkäistä syistä, sillä harvemmin sitä kuulee livenä missään näin Lahden rajojen sisällä.
Desubileissä ei missään nimessä soiteta perus baarimusiikkia (^!), vaan tarjonta on nimenomaan ollut erilaista ja mahtavaa. Animeremixejä oli imo sopivasti ainakin viime kesän desubileissä, mutta toki niitä lisää jos taso on yhtä hyvää kuin viime kesän pippaloissa.
Anonyymi
Voisin tähän toistaa, että olemme useamman kaverini kanssa harmitelleet sitä, että etenkin viimeisen vuoden ajan on conien iltabileiden ANIMEmusiikkitarjonta ollut varsin köyhää. Tai.. Ehkä sitä animemusiikkia siellä soitetaankin, vain hyvin mikroskooppisenpienen ajan koko bileiden kestosta. Sekä Desussa että Animeconissa tänä kesänä oli sama ongelma: jos et ollut paikalla tyyliin heti ekaa kahta tuntia bileiden alusta, niin turha unelmoidakaan kuulevan animemusiikkia koko loppuiltana! Turhaannuimne ja lähdimme pois, kun ei ollut sitä musiikkia, jonka takia näihin bileisiin oltiin tultu! Conien iltabileitä, joissa on mahdollisuus tanssia animemusiikkia, on muutama, harva, valittu ilta vuodessa, kun taas tätä "teknojytää" pääset kuulemaan lähes mihin vaan paikalliseen yökerhoon lähes millä tahansa paikkakunnalla.
Pari vuotta sitten muistan olleeni kesäDesun K-18 iltabileissä, joissa animemusiikkia soi LÄHES KOKO ILLAN. Ei väliä, olitko alusta asti, vai ehditkö paikalle vasta myöhemmin, siellä oli sitä itteään! Aluksi oli miksaamattomia, raakoja animetunnareita laidasta laitaan ennen yhteenmiksattua, tauotonta settiä, mutta tämä toimi! Otin tämän iltabileiden animemusattomuuden esiin jo Aconissa ollessani tauolla greenroomissa, ja siellä joku esitti, että kaadukasta kokoillanpituista tanssisettiä animeremixeistä on vaikea koostaa, ellei halua pyörittää samaa levyä conista toiseen. MUTTAKUN! Ei kaikkien biisien edes välttämättä tarvitse olla osa laadukasta, yhteenmiksattua settiä, vaan voisi ihan hyvin tehdä kuten kesäDesussa 2013, alkuun vaan vaikka soittaa irtonaisia biisejä tunnelmankohottamiseksi. Ja jos niistä animebiiseistä on yksinään hankala saada kokoillan settiä, niin eikö joukkoon voisi sujauttaa vaikka meemiremiksejä, kuten "why is the rum gone?" Ja vastaavia muita? Disneytä? K-popia? EDES Ysäritanssibiisejä sinne tänne?Kuitenkin JOTAIN joka palvelee tämän bileporukan odotuksia paremmin ja enemmän. Yksi kaverikin turhautuneena Aconin tämän vuoden bileistä: "Soittaisivat edes Guren no Yumiyaa loopilla koko illan".
Anonyymi
Mustakin voisi olla enemmän animehenkistä musaa, mutta joku pelkkä youtube playlist saattaisi tuntuä vähän könköltä.
Anonyymi
Animemusaa enemmän ja teknokura pois bileistä.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!