Luukku 17: Unreality-kuoro Frostbitessä!

Tässä ei ole Teppoa. Teppo on edelleen jumissa Sibeliustalon roskahuoneessa, joten olemme joutuneet keksimään muita esittelykohteita. Tällä kertaa vuorossa on Desucon Frostbitessa toista kertaa esiintyvä Unreality-kuoro! Kuoro esittelee alla itsensä.

 

Frostbitessä toista vuotta esiintyvä nörttikuoro Unreality odottaa innolla paluuta yhteen Suomen parhaista konserttisaleista! Vuonna 2014 perustettu kuoro esiintyy pitkin vuotta useissa alan tapahtumissa, esittäen anime-, peli- ja elokuvamusiikkia, sekä toki myös pitää omia konsertteja. Frostbiten konserttiin on valikoitu tapahtuman teeman mukaisesti musiikkia animesarjoista ja japanilaisista peleistä. Ohjelmistossa on sekä aivan uusia sovituksia, jotka esitetään Frostbitessä ensimmäistä kertaa, että teeman sopivia suosikkeja kuoron vanhemmasta ohjelmistosta.
Unreality on Helsingissä toimiva sekakuoro, jonka laulajia yhdistää rakkaus musiikkiin ja kaikkeen nörtihtävään. Pääosin nuorista aikuisista koostuva joukko käsittää sekä animefaneja, pelaajia että elokuvien ystäviä, jotka tuovat mukanaan tuntemusta monenlaisesta musiikista. Tästä lähdemateriaalista löytyykin kaikenlaista musiikkia kaikenlaisilla tunnelmilla. Suurin osa kuoron ohjelmistosta on kuoron nykyisten tai entisten jäsenten omia tai kuorolaisten tuttujen tekemiä sovituksia. Sekä miehiä että naisia sisältävälle sekakuorolle kokonaisuudet rakennetaan aina vähintään neliäänisiksi ja kokonaan ihmisäänin esitettäviksi (muutamia pikku poikkeuksia lukuun ottamatta). Tämän kertaisestakin konsertista löytyy monenlaista tyyliä ja tunnetta. Kuoroa johtaa Mimi Klementtinen
Kuoroa voi seurata Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa!

Unreality tulee Frostbitessä esittämään mm. seuraavat kappaleet:

Higurashi no naku koro ni

Higurashi no naku koro ni

Säv. Tomoyuki Nakazawa, Kazuya Takase

San. Eiko Shimamiya

Sov. Matias Kylliäinen

 

Katayoku no tori

Umineko no naku koro ni

Säv. Akiko Shikata

San. Wataru Namino, Ikuko Ebata

Sov. Matias Kylliäinen

 

It's the Right Time

Parasyte

Säv./san. Daichi Miura, Liv Nervo, Mim Nervo

Sov. Aurora Tulilaulu, Tomi Jylhä-Ollila

 

Zankoku na tenshi no These

Neon Genesis Evangelion

Säv. Hidetoshi Satō 

San. Neko Oikawa

Sov. Ruska Berghäll

 

Battle Medley

Final Fantasy

Säv. Nobuo Uematsu 

Sov. Ruska Berghäll

 

Magia 

Puella Magi Madoka Magica

Säv./san. Yuki Kajiura 

Sov. Matias Kylliäinen

 

Sis Puella Magica! 

Puella Magi Madoka Magica

Säv./san. Yuki Kajiura 

Sov. Matias Kylliäinen

 

Moon

Turn A Gundam

Säv./san. Yōko Kanno

Sov. Ruska Berghäll

 

Blood and Guts 

Berserk/Golden Age 

Säv./san. Shirō Sagisu

Sov. Ruska Berghäll

 

Theme (Shanachie Version Intro) 

Odin Sphere 

Säv. Hitoshi Sakimoto 

San. Nami Uehara, Maryvonne Nagel Okamoto

Sov. Tomi Jylhä-Ollila

Nääntyykö Teppo roskahuoneessa nälkään? Alkaako jouluisen conin järjestäminen olla jo auttamattoman myöhäistä? Joulutarina jatkuu viimein seuraavassa luukussa!
Innostaako musiikki? Puuttuuko sinulta tai kaveriltasi vielä lippu? Osta omasi DesuKaupasta!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään DesuProfiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!