Desucon saa jatkoa

Kirjoittanut
niidel

Kesä alkaa olla ohi ja ihmiset ovat palanneet lomiltaan arkirytmiinsä; kuka koulun penkille, kuka töihin, kuka minnekin. Lämmintä kuitenkin riittää vielä, ja mikäli kaikki menee Suunnitelmien Mukaan, ainakin osa Desuconissa olleista ihmisistä on parhaillaan Helsingin Sarjakuvafestivaalien Mangapäivässä (jossa on muuten ohjelmanpitäjinä merkittävä osa desulaisia).

Mangapäivässä asia on varmasti kerrottu, mutta kerrotaan nyt tässäkin: Desucon saa jatkoa! Ensi vuoden Desucon pidetään 12. - 13. kesäkuuta 2010, lakkiaisten jälkeisenä viikonloppuna.

Kuten aiemmissa postauksissa Tsubasan kanssa jo totesimmekin, kaikki ei viime Desuconissa toiminut ihan kuten piti, esimerkiksi lipunmyyntikuviot. Tänä vuonna toimii. Kävijät saavat liput kotiinsa, ja paikan päällä jäljelle jää ainoastaan lipun vaihto rannekkeeksi - koodit ovat siis historiaa. Jotta rannekkeen jo saaneet pääsevät liikkumaan helposti jonojen ohi, avataan Metsähallin kylkeen kulkuaukko tätä varten. Kokonaisuudessaan lipunmyyntikuvioiden tulisi selkeytyä - ja ennen kaikkea nopeutua - huomattavasti.

Sibeliustaloon tehtävän remontin pitäisi valmistua aivan lähikuukausien aikana, ja ainakin Desuconiin mennessä se on valmis. Näin saamme Café Ichigolle tilat, jotka ovat ihan oikeasti kahvilamaiset - siis toimivammat ja viihtyisämmät (ja niissä on järvinäköala!). Asiakaspaikkoja on enemmän, joten jonoja saadaan pienennettyä ja palvelu pelaamaan paremmin. Palvelun tasoa parannetaan myös kouluttamalla meidoja enemmän.

Café Ichigon siirtyessä pois Puusepän Verstaasta saamme Verstaasta toisen ohjelmasalin puheohjelmalle. Tarkoitus siis on, että puheohjelmat pidetään sekä Kuusessa (se sali siellä kongressisiiven päässä) että Puusepän Verstaassa (Ex-Café Ichigo). Kokemukset viime Desuconista osoittivat, että vaikka Sibeliustalon pääsali on konserttisalina ja show-salina upea, interaktiivisen puheohjelman pitämiseen se soveltuu... vähemmän hyvin. Tästä syystä pääsali pyhitetäänkin show-ohjelmalle, joka taas on pääsalissa kuin kotonaan.

Ohjelmaa saadaan lisättyä myös hyödyntämällä Metsähallin Susilavaa entistä tehokkaammin. Yleisösuosikit eli karaoke ja pelihalli toki säilytetään, samoin rytmipelit.

Näillä eväillä pyrimme tarjoamaan teille entistäkin paremman Desuconin - aktiivisen ja innokaan anime- ja mangaharrastajan tapahtuman, jossa on animea ja mangaa käsittelevää laadukasta, asiapitoista (mutta silti hauskaa!) ohjelmaa, josta on mahdollisuus nauttia ilman silmilleräjähtävää ihmistungosta ja järjestyshäiriöitä; mahdollisuus viettää aikaa käymällä Suomen parhaassa (Lähde: Maid Liberation Front) meidokahvilassa tai laulamalla karaokea tai pelaamalla; mahdollisuus nähdä loisteliaita cosplay-pukuja - sekä mahdollisuus olla entistä Desumpi!

Niin, Desuismi. Mitä se on? Meidän mielestämme se on sitä, että pyritään uudistumaan ja uudistamaan asioita, sitä, ettei tehdä asioita jollain tavalla vain siksi, että niin on aina tehty ja eritoten sitä, että tehdään asiat kunnolla ja loppuun asti, ei vain sinne päin - koska Suomen animeharrastajilla on oikeus ihan oikeisiin animetapahtumiin.

Ensi vuoden Desucon on 12. - 13. kesäkuuta 2010 Lahden Sibeliustalolla. Siellä on enemmän tilaa, enemmän ohjelmaa ja takuuvarmasti enemmän Desua! Nähdään siellä. Tervetuloa!

Kommentit

Saiki Kanpatsu no Kiwami...
:3 jes, eli saattepahan ainakin tämän heebon spotata Desusta toteuttamassa paricossia kaverin kans~! Vaadimme, ja olen varma että muutkin ovat samaa mieltä, lisää ihania Desumiehiä, kuuluisia vieraita ja Desu-kunin puuttuminen paikalta olisi suoranainen katastrofi! Oli vissiin joskus puhetta Desu-kunin vuokrauksesta erinäisiin ilotteluihin... saako tämän toteutettua oikeasti? 8'D
Zuve
aw, ihana video. 8> Hyvä kun tapahtuma saadaan jälleen samaan rakennukseen, niin osaan luultavasti perille aika kivuttomasti.

Ja vielä lopuksi... ALL HAIRU DESU-KUN!
Elgoras
Loistavaa!! ^^
Tiedän ainaki 5 jotka on tulossa! :D
Sleepy
Kuinka paljon yhden päivän ranneke maksaa? Ei löydetty sivulta sitä.
Antti "Ana" Myyrä
Sleepy: Yhden päivän rannekkeen hinta on 13 euroa. Lisätietoa lipunmyynnistä löytyy lipunmyyntiosiostamme: http://desucon.fi/lipunmyynti .
SukkaPukka
Ihanaa... Jotain kivaa ensi kesällä! Onko muuten vänkäreillä joku ikäsuositus *ajattelin tulla, ikää 17...*
Roubin|
hienot uudet sivut pakko myöntää.
Onko muuten ens vuoden decu-paitoihin uudistuksia tiedossa.
ja minkälaiset vaatimukset olisi maid kahvilaan työhön pääsemiseen
ai niin lisää mansikka kakkua :D
Jakoavain
SukkaPukka: Vänkärin olisi hyvä olla 15 vuotta täyttänyt, eli sinulla ei pitäisi olla ongelmaa :)

Roubin|: Desupaidat tulevat uudistumaan, ja tämän vuoden kuosit tulevat olemaan varmasti ostamisen arvoisia. Maid-kahvilan vaatimukset eivät vielä ole määritelty, mutta niistä tiedoitetaan lähempänä rekryn auetessa.
SukkaPukka
YAY! Mahtavaa! Kiusaan sivuanne vielä hetken sillä kysyn vielä sitä, että cossaaminen ei varmaan onnistu vänkärinä ollessa + ei ilmeisesti haittaa, jos on tämmöinen uuno (=ei työkokemusta...)?
Antti "Ana" Myyrä
SukkaPukka: Onnistuu toki cossaus vänkäröidessä. Tietyt erityistehtävät tekevät tästä hiukan hankalaa, kuten järjestyksenvalvonta, mutta rekry niihin on muutenkin erillään. Cossia siis vaan rakenteille! :)
SukkaPukka
...*Alkaa tuntua, etten tee mitään muuta kuin kiusaa sivuanne...* Final question: joutuuko vänkäri ostamaan lipun coniin? Että tietäis, pitääkö alkaa säästää...
Tsubasa
SukkaPukka: Ei tietenkään tarvitse. :)

Lisättiin vähän vastauksia yleisimpiin kysymyksiin: http://desucon.fi/tyovoimaksi
Kanon]
Mahtavaa! Tulossa olen, ellei rippileiri osu kohdalle! Loistava video, muuten :'''''''D
mie
Vielä sellaista, että yrittäkää saada animehuoneen (jos sellaista tulee ja toivottavasti tulee) valkokangas korkeammalle. Niin korkealle, etteivät eturivissä istuvat pitkät ihmiset peittäisi tekstityksiä.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!