Huom! Tämä ei ole uusimman tapahtuman sivu. Uusimman tapahtuman sivustolle pääset tästä!

Yhdenvertaisuus ja häirintäyhdyshenkilöt

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta henkilöön liittyvistä syistä ja ominaisuuksista. Desuconissa jokainen on yhdenvertainen ja ansaitsee tulla myös kohdelluksi yhdenvertaisesti. Tähän sisältyy esimerkiksi saavutettavuus ja se, että jokainen saa osallistua tapahtumaan ilman häirintää. Olemme tätä varten koonneet muutaman ohjeen ja esimerkin, joiden avulla tapahtumasta pyritään tekemään kaikille parempi. Jokaisen tapahtumaan tulijan kannattaa lisäksi tutustua tapahtuman järjestyssääntöihin.

Periaatteet

Kohtele muita asiallisesti ja kunnioittavasti; kunnioita muiden fyysistä ja henkistä koskemattomuutta sekä heidän itselleen asettamia rajoja. Ei tarkoittaa aina ei; älä ota valokuvia pyytämättä tai häiritse muita sanallisesti, koskettelemalla tai tuijottamalla.

Desuconissa ei missään tilanteessa sallita väkivaltaa, rasismia, häirintää, syrjivää käytöstä tai kielenkäyttöä. Mikäli törmäät tällaiseen käytökseen, voit olla yhteydessä tapahtuman järjestyksenvalvojiin, infoon tai häirintäyhdyshenkilöihin.

Puutu näkemääsi häirintään ja tarjoa tukeasi kohdanneelle. Myös tapahtuman järjestyksenvalvojat ja häirintäyhdyshenkilöt auttavat tarvittaessa.

Häirintäyhdyshenkilöt

Desuconilla on kaksi häirintäyhdyshenkilöä, jotka tarjoavat tukea häirintää, ahdistelua, kiusaamista ja muuta epäasiallista kohtelua kohdanneille kävijöille ja vapaaehtoisille. Yhteydenotot ovat täysin luottamuksellisia, ja häirintäyhdyshenkilöillä on vaitiolovelvollisuus. Yhteydenottaja voi myös halutessaan pyytää, että asiaa ei viedä eteenpäin. Häirintäyhdyshenkilöt eivät toimi tuomareina tilanteissa tai jaa rangaistuksia, vaan tarjoavat neuvoja tilanteen käsittelyyn sekä tukevat sinua prosessissa.

Anne Valtanen: chianne@desucon.fi, 044 781 5518

Teppo Suominen: isperia@desucon.fi, 044 781 5519

Tavoitat molemmat häirintäyhdyshenkilöt sähköpostilla osoitteesta hairinta@desucon.fi