Huom! Tämä ei ole uusimman tapahtuman sivu. Uusimman tapahtuman sivustolle pääset tästä!

yksilökilpailun tuomaristo

 
Hei olen jesmo, harrastanut cosplayta noin vuodesta 2008. Väliin on mahtunut monenlaista kisaamista joista viimeisimpänä Suomen edustaminen Japanin World Cosplay Summitissa viime kesänä. Osaamisestani löytyy mm. vaatesuunnittelun ja taideteollisen muotoilun opintoja sekä monenlaisia harrastuksen kautta hankittuja taitoja. Arvostan hyviä materiaalivalintoja ja laadukkaita yksityiskohtia, ja ilahdun erityisesti hyvin istuvista puvuista. Tuomarointi on aina yhtä jännittävää ja kaikken eniten odotan että pääsen kuulemaan kertomuksia pukujen valmistumisesta. Frostbitessa nähdään!

 

Kuva; Mikael Peltomaa
 
Hei kaikille!
Olen Helena "Hellu" Alajärvi ja harrastanut cosplayta 9.vuotta. Cosseja on tuona aikana tullut rakenneltua erilaisia laidasta laitaan ja jokainen niistä on tehty jostakin itselle rakkaasta hahmosta. Kisaamassa olen ollut useissa tapahtumissa ja edustanut Suomea SM-tittelin myötä vuoden 2016 Nordic Cosplay Championship- finaaleissa sekä Cosplay World Masters -kilpailussa.. Puvuissa tykkään keskittyä eritoten kokonaisuuten unohtamatta kuitenkaan pienempiä yksityiskohtia. 
 
Tsemppiä kaikille kisaan! ^^
 

Hei, olen Linda “Rindalin” Seppälä ja toimin 2016 Suomen coneissa pyörineen Valitsen sinut! -musikaalin puvustuksen ja lavastuksen pääsuunnittelijana ja tiimivastaavana. Olen harrastanut cosplayta vuodesta 2009 asti ja tuomarina olenkin ollut jo useammin kuin tuomaroitavana. Koulutukseltani olen vaatetusompelija ja muotisuunnittelija. Cosplay-puvuissa kiinnitän eniten huomiota työnjälkeen, mittasuhteisiin, materiaalivalintoihin, väreihin ja hahmouskollisuuteen. Innovatiiviset ja erikoiset rakenneratkaisut ovat todella kiehtovia ja tuppaan aina jäämään keskustelemaan näistä muiden cossaajien kanssa.

Älkää antako kylmän talvisään olla esteenä, vaan laittakaa huikeimmat cosplaynne päälle ja ei kuin kisaamaan!