Desucon Frostbite 2024 Cosplaykilpailuiden tuomarit esittäytyvät
Tänä vuonna Frostbitessa nähdään kolme eri cosplaykilpailua. ECG-karsinnat, Craftsmanship-kilpailut ja Hall Cosplay-kisa.
Jokaista kilpailua tuomaroi osaava kattaus kokeneita cosplay harrastajia ja eri taitoja omaavia erityisosaajia.
ECG-karsinnan tuomarit
Crella
Kuvaaja: Axel Clergeau
Heipä hei! Olen Crella ja minulla oli kunnia edustaa Suomea ECG-finaliissa viime kesänä. Olen kisannut vuodesta 2016 ja rakastan suunnitella uusia esitysmuotoja sekä kokeilla kaikkia outoja ideoita lavalla. Taustalla minulla on kaksi vaatetusalan tutkintoa ja olen toiminut pukusuunnittelijana lyhyt elokuvissa. Saatan siis olla tarkka pukujen rakenteista ja toteutuksesta. ;)
En malta odottaa mitä kaikkea kivaa kisaajat ovat keksineet. Frostissa nähdään.
Nani
Kuvaaja: Riikkis Savela (@riikkisphoto)
Moikkamoi! Meikä on Nani, ECG:n ryhmäsarjan edustusparin toinen puolisko vuodelta 2019. Cosplaykisoissa sijoituksia on kertynyt tähän mennessä 4, joista tuorein on 2023 Desuconin esityskisan ensimmäinen sija. Olen cossaajana enemmän esityspainoitteinen ja minut on voinutkin bongata lavalta näyttelemässä, tanssimassa tai kisaamassa yli 10 vuoden ajan. Hauskaa päästä jälleen valitsemaan meille ECG-edustaja(t)! Kisoissa kiinnitän erityisesti huomiota esitysten selkeyteen ja toteutukseen, sekä asujen siistiin ompelujälkeen ja yksityiskohtiin. Paljon tsemppiä kaikille kisaan ja muistakaa harjoitella asut päällä! Tuskin maltan odottaa, että näen, mitä kaikkea hienoa tälläkin kertaa on tarjolla! (。•̀ᴗ-)✧
Faroni
Kuvaaja: Allionphotography
Moikka! Faroni täällä!
Cosplay on ollut harrastuksena vuodesta 2014 ja kisaamista on tullut nähtyä ja koettua sekä kisaajan että tuomarin näkökulmasta. Viimeisin kisakokemus oli Cosplayn NCC-kisat 2023 jossa sijoituin 1. sijalle.
Kisapuvuissa arvostan ja ihailen tarkkaa käsityötä sekä luovaa designiin soveltuvien materiaalien valintaa. Esityksissä toivon näkeväni rohkeutta heittäytyä, sekä selkeää ja luovaa tarinan kerrontaa.
Nähdään pian! ❤️
Craftsmanship-kilpailun tuomarit
Natali Da'Jeannette
Kuvaaja: Jenni Suominen (@merryallnighter)
Natali Da'Jeannette täältä huutelee eli olen yksi Craftmanship cosplaykilpailun tuomareista. Vuonna -09 olen harrastuksen pariin eksynyt ja -14 kastoin jalat kilpailujen maailmaan, muutama viimeisimpänä vuotena hyvinkin aktiivisesti. Sijoituksia on myös kertynyt kaiken moisia, viimeisimpinä 2.sija niin Craftmanshipistä kuin NCC karsinnoista.
Omaan vaatetusompelijan ja jalkinemuotoilijan tutkinnot ja kerrytän tietoutta uusista tekniikoista monien muiden tapaan YouTuben kautta.
Olen siluetti hifistelijä eli kiinnitän huomioni ensimmäiseksi yleiseen siluettiin ja mitta suhteisiin, erityisesti niiden suhteuttamiseen kantajalleen. Myös kankaan ja nahan manipulointi (värjäys, kuviointi, patinointi ja muotoilu yms.) ja materiaali valinnat ovat lähellä sydäntä ja näistä on aina ihana kuulla. Arvostan myös erityisesti proppeja ja näissä pinta ja maalausjälki kiinnostaa erityisesti.
Tor-Leif
Kuvaaja: AG Assari: Biitti
Hellou!
Nimeni on Tor-Leif, olen harrastanut cosplayta yli 10 vuotta ja siinä ajassa onkin kokemusta kertynyt sekä kisaajana että tuomarina jo jonkin verran.
Asujen tekstuurit sekä niiden lähteet kiinnostavat itseäni eniten tässä harrastuksessa, on hauskaa miettiä missä olosuhteissa hahmo on elännyt ja miten ympäristö on vaikuttanut puvun rakenteisiin sekä ulkonäköön.
Ammatikseni olen vaatesuunnittelija, jotenCraftsmanship-kategoriassa kiinnitän erityisen paljon huomiota asun pieniin yksityiskohtiin, materiaalivalintoihin, kokonaisuuteen sekä toteutukseen.
Toivotan hurjasti tsemppiä pukujen työstämiseen, muistakaa välillä levätä ja Frostbitessa nähdään!
Anakichi
Kuvaaja: Mischiefzero
Olen Anna "Anakichi" Rantamäki ja toimin tämän vuoden Fostissa yhtenä Craftsmanship-tuomareista!
Olen harrastanut cosplayta vuodesta 2006 alkaen ja asuja on kertynyt hyvä määrä tässä ajassa. Olen koulutukseltani modisti, osittainen vaatetusompelija ja osittainen tekstiiliartesaani. Tämän lisäksi olen myös käsityönopettaja ja opetan tällä hetkellä molempia, teknistä ja tekstiiliä! Olen ollut kisoissa niin tuomarin, kuin kisaajankin roolissa, sekä toiminut bäkkärillä cosplaymammana/kuuttina ja ollut myös Cosplayvastaavan roolissa!
Toimiessani vastaavana Desussa, kehitin juuri tämän Craftsmanship-kisan rakkaudestani taidokkaisiin ja upeisiin asuihin!
Oma suosikkiasiani cosplayssa onkin juuri se kädentaito ja pienet tarkat yksityiskohdat. Olen todella innoissani, kun pääsen näkemään Craftsmanship-kisan nyt myös tuomaripöydän takaa ️
Tsemppiä kaikille kisaan ja olkaa ylpeitä siitä, mitä olette tehneet, you rock!
Hall Cosplay-kilpailun tuomarit
megurinemagnet
Kuvaaja: riikkisphoto
Hei! Nimeni on Tekla ”megurinemagnet” Kokkonen. Olen 26-vuotias ja harrastanut cosplayta vuodesta 2010. Cosplay on minulle hyvin rakas harrastus, josta nautin koko sydämestäni. Olen sekä kisannut että tuomaroinut cosplayn parissa useaan otteeseen, ja edustanut Suomea Nordic Cosplay Championshipissä 2019.
Olen vahvasti ompelupainotteinen harrastaja, mutta loppusuoralla olevien muotoilijan opintojen myötä olen tutustunut mm. 3D-mallinnuksen ja -tulostuksen maailmaan. Pukuja tehdessä kiinnitän erityisesti huomiota materiaalivalintoihin, sillä haluan materiaalien ilmentävän hahmon maailmaa, statusta ja persoonaa.
Desucon Frostbitessä 2024 minulle on suotu kunnia toimia Hall Cosplay-kilpailun tuomarina. Tuomaroidessa kiinnitän huomiota materiaalivalintoihin, asun siisteyteen, mittasuhteisiin, maskeeraukseen ja luoviin ratkaisuihin. Kokonaisuudessa näkyvä hahmouskollisuus on mielestäni viimeinen silaus puvulle kuin puvulle.
Uskokaa itseenne ja antakaa rakkautenne cosplayta kohtaan näkyä. Odotan innolla upeiden pukujen näkemistä ja niiden tekoprosessin kuulemista! <3
nanna_cosplay
Kuvaaja: Kim "KimSjopi" Sjöblom
Moi! Olen Anna ja yksi Hall Cosplay -kilpailun tuomareista. Harrastusvuosia cosplayn parissa on kertynyt 15. Innostuin kisaamisesta kun minua pyydettiin mukaan Hall Cosplayhin vuoden 2016 Frostbitessa, minkä jälkeen on kertynyt pari pystiä hyllyä koristamaan ja tuomarointikokemustakin jo muutama kerta.
Ompelupainotteisena pukuilijana kiinnitän huomiota asun yleiseen siisteyteen ja mittasuhteisiin. Arvostan luovia ratkaisuja. Tuomarointitilanne tulee Hall Cosplayssa kisaajalle yllätyksenä ja teen parhaani, että kokemus on positiivinen ja turvallinen.
Odotan innolla upeita pukuja ja että pääsen kuulemaan niiden valmistusprosesseista, nähdään Frostissa!
toyml
Kuva: Kansuli
Heippa, minä olen Michael! Cosplaytä olen harrastanut vuodesta 2005
Pidin yhdessä vaiheessa aivan julmetun pitkän conitauon henkilökohtaisista syistä, mutta nyt olen vihdoin päässyt takaisin!
Arvostan puvuissa eniten materiaalivalintoja, sekä sitä mistä/miten materiaalit on hankittu. Kierrättäminen on itselläni lähellä sydäntä! Erityisosaamiseni on kuitenkin nahkatöiden, 3D-mallintamisen, proppien, sekä ”kovien” materiaalien kanssa.
Puvuissa itselleni on tärkeää se, että ne ovat keveitä, kestäviä ja kantajalleen istuvia, eikä niitä tarvitse varoa esimerkiksi liikuttaessa tai kuljetuksen aikana.