Narutosta olisi pitänyt tulla pahis

  • Raakel "xenophics" Lius
Aika
Lauantai 12.30 – 13.15
Sijainti
Kuusi
  • Luento

Kuvaus

Shonen-päähenkilöillä on usein taustallaan rankka lapsuus, ja tarinan aikana heistä kasvaa eeppisiä sankareita. He ovat hyviksiä: voittajia, jotka ovat uskollisia ystäviä ja joiden arvot ja asenteet ovat kohdillaan. Naruton menneisyydellä hänestä olisi kuitenkin todennäköisemmin tullut ympäristöään ja ihmissuhteitaan tuhoava "pahis". Tässä ohjelmassa sosionomiopiskelija Raakel "xenophics" Lius ruotii shonen-animeiden päähenkilöiden menneisyyttä ja elämää ja arvioi muun muassa kehityspsykologian, sosiaalitieteiden teorioiden, ja lastensuojelussa työskentelyssä saaneensa kokemuksen avulla, millaiset eväät päähenkilöt ovat saaneet elämäänsä. Ohjelman aikana pohditaan, mitä lapsi/teinipäähenkilöiden ympäristö, kokemukset ja kasvatus todellisuudessa tarkoittaisivat päähenkilöiden mielenterveyden ja käytöksen kannalta. Samalla katsoja pääsee myös pohtimaan oman elämänsä lähtökohtia ja saa myös kuulla rohkaisua: lopulta millä tahansa taustalla voi ponnistaa kohti hyvää elämää. Ohjelma sisältää runsaasti juonipaljastuksia eri shonen-animeista, joista lista on näkyvillä ohjelmasalissa ennen ohjelman alkua.

Toiminnot

Lisää kalenteriin

Anna palautetta