Desuconia tekemään?

Kirjoittanut
Ana

Desuconin suunnittelua aloitettaessa oli tekijöille harvinaisen selvää, ettei kyse ollut ihan pienestä projektista. Koska ydinporukka on kasattu kokoon ympäri Suomea, ei järjestämisestä ole voinut vastata yksikään animeyhdistys. Turun Animeseuraa on kiittäminen toiminnan virallisesta puolesta conin alkutaipaleella, mutta pidemmän päälle paikallinen animeyhdistys ei liene paras taho hoitamaan tapahtumaa, joka tullaan järjestämään jatkossa eri puolilla Suomea.

Tapahtuman toiminnan läpinäkyvyyden varmistamiseksi (maksulliset conithan saattavat tunnetusti herättää hieman epäluuloja) meidän on tietysti tehtävä jotain, jotta kokonaisuus ei näyttäisi ulospäin Vakavalta LiiketoiminnaltaTM. Tähän ratkaisuna päätimme sitten - yllätys yllätys - perustaa yhdistyksen!

Kehittyvien conien Suomi ry tulee jatkossa vastaamaan Desuconin järjestämisestä sekä pitämään osaltaan yllä keskustelua japanilaisesta populaarikulttuurista Suomen kaupungeissa ja kehittyvissä maakunnissa. Yhdistyksen perustamista puoltaa myös se yleishyödyllisyyteen tähtäävä ajatus, että jatkossa voimme jaella budjettimme mahdollisesti ylijääviä siivuja myös pääsymaksuttomien tapahtumien tueksi. Oletko järjestämässä kallista ohjelmaa tai kunniavieraita, mutta varat eivät oikein riitä? Me autamme! Rankasti yleistäen: tukemalla Desuconia tuet kaikkia Suomen coneja.

Ja yhdistyksen nimihän ei sitten ole Desucon ry siksi, ettei sitä oikein koskaan tiedä mitä kaikkea tässä innostutaan vielä tekemään ;)

Tämä viesti on samalla kutsu yhdistyksen perustamiskokoukseen. Kokous pidetään Animeconin yhteydessä Tampereella lauantaina 26.7. klo 19. Paikkana kokoukselle on Tampereen keskustassa sijaitseva ravintola Coyote osoitteessa Hämeenkatu 3. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki uudesta yhdistyksestä kiinnostuneet. Tervetuloa!

Tähän blogiin viikonloppuna saadun kommentointiominaisuuden ansiosta voin samalla avata keskustelun uudesta yhdistyksestä sekä heittää yhdistyksen säännöt kommenttikierrokselle.

Tervetuloa siis myös keskustelemaan. Allekirjoittanut, kuten koko muu järjestäjäporukka vastaa mielellään kysymyksiin niin täällä, irkissä, kuin sähköpostitsekin.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!