Salamavalojen räiskettä ja painokoneen kolinaa

Kirjoittanut
Extended_Feline

Jokin aika sitten esittelin itseni uudelle tyypille Desuconin tiedotusvastaavan ominaisuudessa. Kyseinen tyyppi tokaisi takaisin: "Mitä sellainen nörttitapahtuma tiedotusvastaavalla tekee? Netti ja puskaradiohan ne kävijät tuo."

Puskaradion kaikkivoipaisuudesta huolimatta lähes kaikilla suomalaisilla animen, mangan ja muun aiheeseen liittyvän tilpehöörin ympärillä pyörivillä tapahtumilla on tiedottaja tai tiedotusvastaava. Eivät rockfestaritkaan ilmoita itsestään ainoastaan intohimoisimpien musiikinystävien omilla irc-kanavilla. Miksi siis vaivaudumme pommittamaan sanomalehtiä ja televisiokanavia tiedotteilla kerta toisensa jälkeen?

Vaikka elämme internetin ihmemaassa, puskaradio, keskustelufoorumit tai erikoislehdet eivät tavoita kaikkia. Tulevasta tapahtumasta kiinnostavasti ja huolella tehty ennakkojuttu komeiden kuvien kanssa voi innostaa ihmisiä liikkeelle paremmin kuin yksikään flaijeri tai banneri. On huomattavasti helpompaa selittää kyyniselle sukulaiselle minne on menossa ja miksi tarvitsee 28 euroa lippuihin, jos voi lykätä lehtiartikkelin luettavaksi. Tapahtumasta paikan päältä tehdyt jutut puolestaan saavat ainakin kekkerit missanneet iloisiksi siitä, että joku kertoo heille mitä menettivät. Tietysti jokainen maininta valtavirran mediassa mahdollisimman vähin asiavirhein lämmittää myös jokaisen conin eteen rehkivän ja rehkineen sydäntä. Silloin kyyniset otakut huokaisevat: "Jes, me ollaan oikeasti vakavasti otettava tapahtuma!"

Kuvituskuva valokuvauksesta

Entä jos kaikesta huolimatta ennakkojutut ovat täynnä ulostetta ja paikan päällä ei näy yhtään lehdistön edustajaa, valokuvaajaa tai televisiokameraa? Toimittajia ei yleensä Suomessa ole tapana lahjoa, kiristää tai uhkailla - mutta asiavirheistä saa huomauttaa ja pyytää korjausta. Jos jos kynäniekka itse päättää pistää huonosti kirjoitetun jutun lehteen, se on hänen oma häpeänsä. Ennakkojuttujen tai median edustajien puutteesta conipaikalla tiedotusvastaava saa sen sijaan syyttää vain itseään.

Viime vuonna Desuconista oli juttuja totta kai Lahden alueen suurimmassa sanomalehdessä Etelä-Suomen Sanomissa, mutta myös Cosmopolitan(!), City ja YLE sulkivat conin suosioonsa. Tulevan kevään ja kesän aikana saattaa olla odotettavissa laajempaakin näkyvyyttä. Satuin törmäämään uutistoimisto Reutersin Suomen toimituksen pomoon, joka valitteli että joutuu istumaan kesäkuun toisen viikonlopun Keskustan puoluekokouksessa. Miesparan ilme kirkastui, kun kerroin että Lahdessa tapahtuu sinä viikonloppuna jotakin Matti Vanhasen lehdistötilaisuutta hivenen värikkäämpää.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!