Japania Erinin kanssa

Kirjoittanut
Tsubasa

Vajaa vuosi sitten, huhtikuussa 2009, Oona Nakai Yleltä otti meihin yhteyttä Desuconissa kuvaamisen tiimoilta. Hän oli tuottamassa inserttijuttuja japanin kieltä ja kulttuuria esittelevään ohjelmaan, ja halusi totta kai tulla kuvaamaan yhden sellaisen myös Desuconissa.

Opetusohjelman nimi on Japania Erinin kanssa, ja sitä on esitetty Yle Teemalla tänä keväänä - inserttien aiheina ovat olleet mm. Oblivion High -sarjiksen tekijät, Girugamesh-bändi ja japanilainen ravintola Yasukon keittiö. Eilen putkahti lopulta ulos myös Desuconissa kuvatun insertin sisältämä jakso! Jaksoa voi katsoa täältä Yle Areenasta vielä viikon ajan, aina ensi tiistain jakson esittämiseen saakka. Desuconissa kuvattu osuus alkaa noin kohdassa 9:20.

Haastateltavana on kävijöiden lisäksi aina yhtä hehkeä tiedotusvastaavamme Anna, ja hyvän conifiiliksen välittämisen lisäksi muutaman minuutin jutussa ehditään käydä läpi parikin animeharrastukseen liittyvää ennakkoluuloa - esimerkiksi sen, onko cosplay tosiaan tyttöjen juttu. Japanilaista kulttuuria on myös sanottu 2000-luvun punkiksi aiemminkin; joksikin mitä vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä ja joka on siten oma juttu, ja josta voi muodostaa osan omaa identiteettiään. Ennemmin sitä tällaisia positiivia juttuja katselee kuin sellaisia lievän huolestuneita, jollaisen esimerkiksi A-Studio teki viime Animeconin jälkeen...

   

   

   

Kommentit

NekoJ
Satuin vahingossa kattomaan tämän :D hirmu huutamine alku olohuoneessa x3
sukka
Verrattuna A-Studion läpätykseen tämä oli paljon asiallisempi. A-Studiossa oli niin hirveästi huolehtuneita vanhempia, jotka saivat sellaisen vaikutelman että coneissa yms. olisi jotain outoa...
randomkakku
Tämä oli hauska yllätys, joo. Tuttujakin bongasin! Asiallinen ja rento, 'paikanpäällä'-meininki, hyvä, hyvä!
Mikä se A-Studion juttu sitten oli? Näkisikö sitä vielä jostain?
Tsubasa
Löytyy kyllä, Youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=1786ypMgMfU
emilia wallin
se ohjelma on ihana ja hauska oon katton melkein joka jakson ja eninmäkseen se ohjelma on tosi HUIPPU OHJELMA MITÄ OON KATTONUT

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!