Tetriksenpeluuta

Kirjoittanut
Tsubasa

Kun luette tätä, olen itse jo tien päällä - Oulusta kun on pitkä matka ajaa Lahteen. Conin rakentaminen alkaa huomenna, ja todennäköisesti olen perillä siinä kymmenen-yhdentoista aikaan illalla. Siitä se savotta sitten alkaa!

Hoidan conissa sponsoriasioita, mikä käytännössä tarkoittaa myyjäasioita - Desuconin kokoluokkaa olevilla tapahtumilla kun harvemmin on sellaisia sponsoreita, jotka ovat kiinnostuneita pelkästään mainostamisesta. Tämän vuoden Desuconillakin on vain neljä yhteistyökumppania joilla ei ole paikan päällä myös myyntipöytää, ja niistä kaksi on paikallisia ruokapaikkoja. (Loput kaksi ovat animaatiokoulutusta järjestävä Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopisto ja japaninmatkoja järjestelevä Bemmu. )

Syksy ja talvi menivät sponsoriehdokkaille soitellessa, mutta alkukeväästä sponsorilista alkoikin olla jo melko lailla kasassa. Myyntipöytäsalin pöytien asettelun olin viilannut jo valmiiksi viimevuotisen pohjalta, ja vaikka olinkin tietysti asetellut ständejä paikalleen sitä mukaa kun kunkin myyjän tulo coniin oli varmistunut meni moni asia tietysti loppusuoralla uusiksi. Osittain siksi, että kun kaikki palaset ovat mukana pelissä kokonaisuus näyttää hyvinkin erilaiselta kuin vielä muutamaa palasta aiemmin.

Lopullinen versio päätyi näyttämään tältä:

Myyntipöytäsali

Lava oli alun perin käytössä enemmänkin, mutta muuan viime hetken peruminen aiheutti sen muuttumisen jälleen kerran Punajätin ja Sangatsun yksityiseksi leikkikentäksi.

Myyntipöytien asettelu on oma taiteenlajinsa. Eri myyjät ovat ostaneet eri määrän pöytiä, joten luonnollisesti ständit on aseteltava niin että pöytien yleinen järjestys pysyy järkevänä. Nuo keskellä salia olevat pylväät asettavat tietysti vielä omat rajoituksensa.

Liikkumatilaa on oltava joka suunnalla, minkä lisäksi on arvioitava myös todennäköisesti syntyvää ruuhkatasoa: lehtien ständit esimerkiksi eivät tunnetusti kerää ympärilleen ollenkaan niin kovaa ruuhkaa kuin oheistuotekauppiaat. Muunmuassa tästä syystä esimerkiksi Urumia ja Ippaita ei voisi laittaa vastakkain keskikäytävän molemmille puolille - ruuhka olisi hirveä. Sen sijaan nurkikkain oheistuotekauppiaita voi laittaa, kuten tuossa oikeassa saaressa on tehty - silloinhan ruuhkat suuntautuvat kahteen eri suuntaan.

Ruuhkan lisäksi on hyvä ottaa huomioon myös mukavuuselementtejä.

Saman alan kauppiaita ei ole hyvä laittaa vierekkäin ellei välissä ole pylvästä tai vähintään kulmaa, sillä muuten kamat menevät helposti sekaisin ja ostajankin voi olla vaikea tietää kummalle jokin tavara pitäisi maksaa. K18-kamaa myyviä myyjiä (kuten Fintora ja Hendane) ei ole hyvä sijoitella ihan salin etuosaan, jotta pidettäisiin minimissä vihaiset valitukset huolestuneilta perheenäideiltä - joita tapahtumaan aina väistämättä eksyy muutama.

Ulkomaisia kauppiaita on mukava sijoitella vierekkäin, koska heillä todennäköisimmin löytyy yhteistä jutunjuurta - itse asiassa Hendanen ja Anipopgamin pitäjät ovat kuulemma suorastaan kavereita, koska samoja conejahan he kuitenkin kiertävät ympäri maailman. Suomalaisista myyjistä sama koskee Belle Modestea ja Genrewearia, jotka pyysivät päästä tälläkin kertaa vierekkäin voidakseen tarvittaessa tuurata toisiaan.

Kuva: Mikko Lammi

Conin ollessa käynnissä sali ei onneksi vaadi kauheasti ylläpitotoimia - mitä nyt ajoittaista kuulumisten kyselyä. Myin takavuosina omakustannelehtiä useammassakin conissa, joten tiedän hyvin miten paljon tuollainenkin pikkuasia voi vaikuttaa myyjien viihtyvyyteen ja conista saatuun yleisfiilikseen. Piraattituotteillekin olisi toisaalta tarkoitus rypistellä kulmia edellistä kertaa ankarammin: niiden myynti on ongelma, joka on suomalaisissa coneissa saanut rehottaa ikävän avoimesti viime vuosina.

Tärkeimmän jutun myyntisaliin liittyen hoidan kuitenkin heti perjantaiaamusta.

Viime vuonna tungoksesta ei ollut tietoakaan, kuten yllä olevasta kuvasta näkee - mutta valitettavasti tämä johtui osittain siitä, että osa ihmisistä ei yksinkertaisesti löytänyt koko myyntipöytäsalia. Kenties ihmiset ovat niin tottuneita siihen, että myyntipöydät on ripoteltu ympäri tapahtumapaikan käytäviä? Osa oli kuulemma jopa luullut, että taidekujan myyntipöydät olivat ainoat myyntipöydät koko tapahtumassa.

Niinpä olen printannut valmiiksi isohkon pinon myyntisaliin osoittavilla nuolilla varustettuja opasteita, jotka on tarkoitus ripustaa seinille heti Sibeliustalon pääsisäänkäynnin jälkeen. Toivottavasti ihmiset sen jälkeen löytävät saliin paremmin...

Kommentit

fdgfdgfad
Täytyy varmaan kyllä olla aika ensimmäistä kertaa tapahtumassa, jos ei "tiedä" että tapahtumassa on myyntisali/vastaava rykelmä jossain. Jos ei näy, niin etsitään niin kauan että näkyy, tai kysytään joltain.
Tsubasa
Yllättävän useasti näkee kommentteja henkilöiltä, jotka sanovat olevansa tulossa ensimmäiseen coniinsa. Näin coninjärjestäjän kannalta kannattaa yrittää varautua kaikkeen....
Flarona
Kannattaa kiinnittää niitä myös ja etenkin sisäänkäynniltä katsottuna narikan vasemmalle puolelle! Oikealle en juuri vilkuillut viime vuonna. (Löysin ne kyllä silti, koska näin ihmisiä, joilla oli vasta ostettua tavaraa käsissään.) Yksisuuntaisuus oli vähän turhauttavaa, mutta sekin hoituu sillä, kun "ei tästä sisään!" -kylttiin lisätään "sisäänkäynti on tuolla."
Tsubasa
Laitetaan!
Mazojedi
Piraatit pois? Kyllä kiitos. Suomen animetapahtumien myynnit ovat järjettömän syvältä sieltä itseään, sillä Urumi taitaa olla ainoita Suomalaisia myyjiä jotka myyvät vain aitoja. Tähän asiaan pitäisi oikeasti puuttua, sillä coneista ei nykyään (ennen Desua?) ole voinut ostaa oikeastaan mitään... Todella rasittavaa... Itsekin bisnesalaa opiskelevalla tarvitsee sanoa, että tästä oikeasti huomaa, että myyntipöytien sijoittelua yms. on mietitty. Suuret propsit siitä ja nyt oikeasti kiinnostaa katsoa kunnolla myyntipöytiäkin. Desucon FTW \o/

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!