Zawan hengessä

Kirjoittanut
Pararin

Desuviikko on viimein lähtenyt käyntiin ja me tuolla järjestäjäpuolella teemme vielä viimeisiä silauksia, jotta coni hipoisi täydellisyyttä. Tämäkin blogi luultavasti päivittyy ennätysmäisen tiheään kuluvan viikon aikana.

Itse ajattelin hiukan mainostaa tapahtumassa pelattavaa E-card-turnausta, joka on myös Suomen ensimmäinen! Turnauksessa on paikkoja kahdellekymmenelle hengelle ja turnaukseen voi ilmottautua kello 14 Infopisteellä. Kokoontuminen ja perehtyminen turnauksen Talon Sääntöihin tapahtuu Koivussa kello 18:30. Ole ajoissa, sillä säännöt selitetään vain kerran.

Tämän jälkeen siirrytään Metsähalliin pelaamaan jossa osallistujille on varattu pelipaikat, koko Metsähallia kumminkin saa käyttää hyväkseen ja ensimmäiselle kierokselle on varattu aikaa tunti. Ensimmäiseltä kierrokselta jäljelle tulee jäämään 8 pelaajaa jotka jatkavat single elimination -turnaukseen, koko turnausta varten kannattaa siis varata aikaa noin kaksi tuntia. Kaikkia kuitenkin kiinostaa eniten palkinnot, joten paljastettakoon niistäkin nyt pieni palanen:

E-card-palkinnot

Nämä taulut kaipaavat vielä viimeistä silausta, jokainen arvatkoon itse mikä se mahtaa olla ;>

Graafikkomme Jennina kaikessa upeudessaan värkkäsi meille nämä tajuttoman hienot dEsu-cardit ja niistä sitten teetettiin 13x18-kokoiset taulut. Turnauksessa tullaan myös käyttämään kortteja samalla printillä ja pelisettejä tullaan myös myymään conissa todella pieni määrä, joten muistakaa käydä hakemassa omanne ensi tilassa!

Loppuun vielä turnauksen mastermindin tervehdys. Hän ei valitettavasti pääse tuomaroimaan turnausta sillä hän hävisi juuri eilen aika kovan mahjong-matsin yakuzoiden kanssa, ken tietää miten miehelle käy...

Kommentit

Martta
Ou mai gaad, Giovanni!...joskus nuorena kun Meowthin omisti.
100%hullu
OMG...hiukset nous pystyyn tuosta videosta XD!!!
Kafei
Missä siis näitä kortti settejä myydään? Infossa?
Tsubasa
Metsähallissa on conin omien tuotteiden myyntipöytä. Myös kortit löytyvät sieltä.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!