Desutyö

Kirjoittanut
Huilailee

Itse coniin saattaa olla vielä useampi kuukausi, mutta vänkäriksi haluavien kannattaa höristää korviaan jo nyt. Vänkärihaku on nimittäin auki ja jatkuu 30. 4. saakka.

Aivan viime tippaan hakemista ei kannata kuitenkaan jättää, sillä aktiivisuus on aina hyve ja aiemmin tulleet hakemukset jäävät usein paremmin mieleen kuin viime metreillä saapuneet. Sovittelen olemassa olevia työnakkeja sopiviin vänkäriehdokkaisiin koko haun ajan hakijoiden toiveiden ja osaamisen mukaan. Homma on helpompi tehdä vaiheittain kuin isossa läjässä vasta haun sulkeuduttua. Yleensä siis ensimmäisinä hakeneet pääsevät helpommin ykköstoiveeseensa kuin haun loppuvaiheissa lomakkeen täyttäneet.

Valitettavasti en voi luvata kaikkien hakeneiden pääsevän vänkäröimään. Ainakin viime vuosina hakijoita on ollut niin paljon, ettei koko Desuconissa yksinkertaisesti ole järkevää työtä kaikille. En ole mikään SS-upseeri enkä erityisesti nauti kenenkään hakemuksen hylkäämisestä, mutta joitain hylsykriteereitä on ollut pakko keksiä. Ikä on näistä selkein - viisitoista on ehdoton minimi ja täysi-ikäisyys vielä parempi. Myös hakemuksen kielellinen asu merkitsee paljon, joten oikoluethan hakemuksen tarkkaan. Liika nirsoilu ei myöskään ole kovin hyvä juttu - jos kerrot suostuvasi töihin vain infoon sunnuntai-iltapäivänä, se ei anna sinusta kovin joustavan ihmisen kuvaa. Joustavuus on vänkärihommissa aika tärkeä ominaisuus, sillä hyvästä ennakkosuunnittelusta huolimatta kaikki itse conissa ei kerta kaikkiaan mene ihan niin kuin olisi pitänyt.

Joka tapauksessa hakeminen kannattaa, vaikka ensin vähän pelottelinkin. Joka vuosi hyvin moni vänkäriksi ensin valittu peruu, joko muiden menojen tai oikeiden töiden takia, joten aluksi hylsymailin saaneista töihin pääsee suuri osa. Ikäjutusta tosin ei tingitä jo ihan juridisista syistä.

Desuconin vänkärikoulutustilaisuus voisi näyttää tältä

Hassu bonustieto: viime vuonna olisin voinut luvata lähestulkoon varman vänkäripaikan jokaiselle, joka suostuu töihin FFFightin aikaan. Nimittäin haun loputtua alkaa työvuorojen sovittelu, ja kaikilla vänkäreillä on tietysti oikeus pyytää muutama ohjelmanumero vapaaksi. Juttu muuttuu mutkikkaaksi siinä vaiheessa, kun kaikki narikkavänkärit (esimerkki, jos olit viime vuonna narikassa älä huoli, en vihaa sinua) yhtä lukuun ottamatta pyytävät Final Fantasy Fightin vapaaksi. :D Sovittele siinä sitten, kuka ihme silloinkin ripustelisi conkävijöiden kasseja ja makuupusseja naulakkoon... tänä vuonna ongelma kuitenkin ilmeisesti poistuu, koska FFFightia ei ole. Tai kenties, kukapa tietää, ehkä Visual Gayn uuden ohjelman vetovoima on aivan yhtä suuri. :D

Kommentit

Qsti
Milloinkas sitten Cafe Ichigon työvoimahaku alkaa (jos alkaa)? Voi olla että juuri äsken taoit nauloja arkkuusi, sanomalla ettei FFFightia tule - suurin osa conittajista odottaa sitä ehkä eniten.
eQualizer
Qsti, kuten pääjärjestäjämme DesuTalksissa kertoi, ei pidä luvata mitään mitä ei pysty pitämään. Mutta ei myöskään pidä olla kertomatta asioista mitä ei tule tapahtumaan, tässä tapauksessa FFFightista.
Olisi vääryys kävijöitämme kohtaan olla puhumatta koko asiasta, ja antaa ihmisten olettaa että se ehkä tulee.
Qsti
Tietysti, tietysti, eihän se olisi reilua. Mutta olisihan siitä voitu aikaisemminkin ilmoittaa (en itse ollut Talksissa kuulemassa tätä). Mutta tämä on vain conilaisen ihmettelyä, ei sen suurempaa! :D

Kysymyksenä tosin edelleen milloin meido-haku alkaa?
'nyymi
Voinen jo nyt sanoa että conin jälkeen monet tod.näk. valittavat FFFUUU:n poissaolosta.
Noora "chinor" Kontio
Qsti: Meidohakua ei tule tänä vuonna, koska työvoimaa on ennestään tarpeeksi. Katsotaan ensi vuonna sitten, jos kahvila laajenee tai tulee muuten tarvetta.
XxyumeganxX
Eihän FFFightin jättämisellä pois olisi mitään järkeä: ohjelmahan oli viime vuonnakin todella suosittu (sali ainakin näytti hyvin täydeltä ylhäältä päin katsottuna). Ja ohjelmahan melkeinpä kuuluu Desuconin vakio ohjelmiin, kun se on ollut jo aivan ensimmäisestä Desusta alkaen järjestettynä... -_-
Mutta kuka tietää: ehkä tuo Visual Gayn uusi ohjelmanumero on vielä parempi kuin FFFight. On kuitenkin pienoinen pettymys jos perinteistä FFFighta ei järjestetä -olen odottanut sitä jo viimekertaisen Desun päättymisestä alkaen :)
XxyumeganxX
Ja pienenä lisäyksenä..... Dante ja Punainenmaagi rules!!! Oli mahtava FFFight viime vuonna!!! FFFight ei saa jättää pois!
Ei muuta.
Jakoavain
Ennenkuin ruvetaan tekemään mitään johtopäätöksiä, että FFFight on jäämässä pois Desuconista johtuvista syistä, kannattaa lukaista seuraava foorumipostaus: http://forums.aniki.fi/viewtopic.php?p=181806#p181806

TL;DR: FFFightin järjestäjät tahtovat itse kokeilla jotain uutta, ja Desussa sitä tullaan todennäköisesti näkemään.
XxyumeganxX
Tjaa en ollutkaan tuosta asiasta tietoinen. Noh, jään sitten mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää :)
kemsappefe
delete my topic, admins, plz

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!