Kuria ja järjestystä... Sinulta?

Kirjoittanut
Muta

MIKÄ ON JV?

"Järjestyksenvalvoja on Suomen lainsäädännön mukaan henkilö, jonka tehtävänä on valvoa järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia toimialueellaan.  Järjestyksenvalvojan tehtävää voi hoitaa vain tehtävään suostuva ja poliisin järjestyksenvalvojaksi hyväksymä ja järjestyksenvalvonta-alueelle järjestyksenvalvojaksi laissa säädetyllä tavalla asetettu henkilö." -Wikipedia

MITÄ JÄRJESTYKSENVALVOJAT TEKEVÄT CONEISSA?

Keltaisessa liivissään patsasteleva JV on usein juuri se ensimmäinen ihminen jolta kävijät kysyvät mitä ikinä mieleen juolahtaa.

Järjestyksenvalvonta coneissa on hyvin harvoin villiä sheriffitoimintaa, vaan enemmänkin rauhallisen kaaoksen hallintaa. Järjestyksenvalvojien ensisijainen tehtävä coneissa on kuitenkin varmistaa, että kävijät voivat nauttia turvallisesti tapahtumasta ja puuttua mahdollisimman pian ongelmatilanteisiin ja estää lisävahinkoja syntymästä. JV:t pitävät myös huolen, että tapahtuma-alueelle ei livahda asiattomia tai päihtyneitä ihmisiä.

ONKO MAHDOLLISUUTESI KOITTANUT?

Kehittyvien conien Suomi ry järjestää maaliskuun viimeisellä viikolla (29.3.-3.4.) järjestyksenvalvojan peruskurssin 15 halukkaalle.

Eli jos olet vähintään 18-vuotias, rehellinen ja luotettava sekä sinulla on rikkeetön tausta, on sinulla nyt hyvä tilaisuus edessäsi. Koulutus kestää yhteensä 32 tuntia ja se järjestetään iltakoulutuksena Helsingissä. Hyväksyminen edellyttää sitoutumista kolmeen KcS ry:n järjestämään tapahtumaan järjestyksenvalvojaksi.

MITÄ HYÖTYÄ TÄSTÄ ON SINULLE?

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia tehtäviä tapahtumissamme ja saat kaikki työvoimalle tarkoitetut etuudet käyttöösi. Ennen kaikkea saat pätevyyden järjestyksenvalvojana toimimiseen, jolla voit päästä työskentelemään erilaisissa tapahtumissa järjestyksenvalvojana tai jopa ovimiehenä paikallisessa baarissasi tienaamassa hyvää sivutuloa! 

Kiinnostuitko? Lähetä avoin hakemus osoitteeseen muta@desucon.fi ja kerro, MIKSI JUURI SINUT tulisi valita.

Kommentit

pjdesum
Hieno tietolähteen lisenssin vaatima merkintä tietolähteestä, Hermanni. ;)
kolikkokolibri
‎"Hyväksyminen edellyttää sitoutumista kolmeen KcS ry:n järjestämään tapatumaan järjestyksenvalvojaksi." Voisiko joku avata, mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Ja kuinka suuren osan desuconista kuuluisi järkkärinliiveissä hengailla?
Ota-kun
Helkkari! Kiinnostais tosissaan, koska tost koulutuksesta ois hyötyä. Mut enpä tiiä niistä JV:n hommista ens Desussa. : D ja varmaan ihmiset vaan naurais mulle, jos menisin JV:ks. ;_;
Drasa
Okku: Ei naurais, päinvastoin, olisit ihailtu ja pullaa tulis!
Kigurumi Security
Tuli tuossa mieleen kun kuvaa ja liikkuu conialuetta edestakaisin niin siinä on aika hyvin tilanteen tasalla ja monesti onkin niin että siellä on ensin itse paikalla missä tapahtuu ja sitten vasta jv. Kiire siinä tulee totta kai jos ottaisi vielä kuvausten päälle jv:n hommat mutta siitä huolimatta olisiko mitään ideaa kouluttaa meitä kuvaajia jv:si kun olemme kuitenkin aika vakio porukka joka conissa ja aina liikenteessä.
Riiko
Jos jv hommat kiinnostaa niin finlex:stä voi lukea jv:n oikeuksista ja velvollisuuksista.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990533
maxx
kolikkokolibri, se tarkoittaa sitä että vastineeksi "ilmaisesta" jv-koulutuksesta jokainen sitoutuu tulemaan kolmeen kcs ry:n järjestämään tapahtumaan järjestyksenvalvojaksi. Käytännössä siis joko Desuconeihin tai Desucon Winteriin (talvitapahtuman virallinen nimi päätetään hieman myöhemmin).

JV-hommia on muistaakseni noin 10-12 tuntia per tapahtuma, en nyt muista ihan tarkalleen. Työmäärä ei kauheasti tavallisen vänkärin vastaavasta korkeampi ole. Saattaa olla jopa ihan sama.
Donatello
Osallistukaa nyt hyvät ihmiset kurssille! Järjestyksenvalvojan peruskurssi maksaa tyypillisesti noin 200e, joten ilmainen koulutus on harvinaista herkkua. Vaikka jouduttekin sitoutumaan kolmeen KcS ry:n tapahtumaan tekemään töitä - eipä muuten tule heti mieleen mielenkiintoisempaa työympäristöä... - koulutus on silti koulutus; jv-hommia on tarjolla aina, joten "työpaikka meni alta, mistä saisin rahaa?" -tyyppiset kauhuskenaariot minimoidaan käytännössä ilmaiseksi teidän tulevaisuudesta.

Eikä tämä ole edes mainosmiehen puhetta - en kuulu Desuconin järjestäjiin/tjms. :) Meikä kävi työnantajan toiveesta jv-peruskoulutuksen muutama kuukausi sitten; jotta olisin saanut mahdollisimman edullisen koulutuksen, liityin karavaanareihin (:D) jotka tarjosivat jäsenilleen ilmaisen koulutuksen. Eikä mulla ole edes ajokorttia, jostakin trailerista puhumattakaan! :D Jäsenmaksu oli 40e, joten ei sekään ihan ilmaiseksi tullut, mutta enpä tunne ketään joka olisi koulutuksesta halvemmalla päässyt!

Ja naurua ja pilkkaa pelkäävät - voitte arvata minkä näköistä ja -ikäistä porukkaa karavaanareiden koulutuksessa oli :D Vanhat mummotkin tekevät jv-hommia yleisötapahtumissa, koska harvemmin niissä turvallisimmissa (esim. KcS ry:n karkelot) tarvitsee koskaan esim. voimakeinoihin turvautua. Ravintolat ja yökerhot ovat asia erikseen, animeconit ja körttijuhlat eivät :D
Troller
Intissä sai nohevasti 30€ JV-koulutuksen.
Daranara
Hitsi kun olisikin saanut intissä 30e koulutuksen, JV-koulutus ja OC 160e... :\
NLA
Olisko tätä mahdollista järjestää jossain muuallakin? Kiinnostaisi pirusti, mutta Helsinkiin en pääse noin pitkäksi aikaa ja tuolla ajankohdalla. D:
Vivilan
onko tuonne vielä paikkoja? Kiinnostaisi kyllä, mutta ilman tarkempia kellonaikoja olen vähän arkana ilmoittautumisen suhteen.
Muta
Mukaan mahtuu vielä ja koulutus on iltakoulutuksena ja alkaa arkisin klo 1700 sekä viikonloppuna klo 1500. Rohkeasti vain hakemusta sisään niin katsellaan lisätietoja sen jälkeen!
Reprobate
Voitko vielä pistää tulemaan hakemusta?
Muta
Pistä mailia vaan. Huomenna viimeinen mahdollisuus ilmoittautua.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!