Coni alkoi jo ajat sitten

Kirjoittanut
Drasa

...mutta koska muka? Sehän alkaa vasta tänä lauantaina?

Järjestäjilleen se alkoi jo viime syksynä, edellisen Desuconin jälkeen. Ja ennemmin tai myöhemmin tuntee että se on alive 'n kickin'! Luulen, että monelle vänkärille se hetki koitti nyt perjantaina, kun conia rakennettiin. Meille kunniavierastiimiläisille coni on jo kytenyt pitkään, mutta liekkeihin se leimahti muutama päivä sitten, kun kunniavieraat saapuivat.

Tämän vuoden vieraat tuntuvat olevan kiinnostuneita suomesta. Tässä Gotoon reaktio suomalaiseen ruokaan:

Gotoo ja kala.

"Tämähän on hyvää!" Gotoon isä on kuulemma pitkään ollut kiinnostunut Suomesta, mutta ei ole koskaan käynyt ulkomailla. Gotoo on pitänyt matkansa salassa isältään ja aikoo yllättää hänet valokuvin! Älkää hiiskuko etukäteen, jos satutte tuntemaan!

Tanaka on perjantaisen musiikkisession jälkeen päätynyt Lahteen, ja ehti tutustua Sibeliustaloon vähän ennen kuin se sulkeutui avautuakseen conia varten lauantaina. Hän myhäilee tyytyväisenä.

Tanaka myhäilee Sibben edessä.

"Harjoitukset menivät hyvin." Luvassa on ilmeisestikin hienoa settiä konsertissa. Japanilais-suomalainen yhteistyö jyrää!

Vieraat ovat tulleet myös hyvin toimeen keskenään. Aiemmin Suomessa vieraillut ja paljon matkustellut animaattoripariskunta Tadano ja Matsushita on hauskuuttanut muita jutuillaan. Illalla syntyi myös jonkinlainen vieraiden välinen yhteistyösuunnitelma lauantaille! Mistä on kyse? Voin vain sanoa, että lauantain konsertissa se selviää! Älä missaa sitä!

Nyt toivotan hyvät yöt! Huomenna nähdään! Desuconissa, joka on herää henkiin meille kaikille.

Kommentit

Lippu mukaan!
Ei hiiskuta, ei missata :)
Ääää! Puol tuntia viime hetken pakkausta ja sitten kohti juna-asemaa! Miks aina pitää jättää viime hetkeen kaikki?? >.<
Jos kaikki (junat) menee pläänien mukaan, Desuconissa nähdään... xx tuntien päästä (ei jaksa laskea), vaikka takana on historian sekä lyhyimmät että kamalimmat yöunet! Desucon parantaa haavat.
Voisitte kyllä veden sijasta tarjota energiajuomaa :D
Usudas
Desu-energiajuomaa... Voin kuvitella miltä tölkki näyttäisi, haluan suunnitella sen!

Ps. Olen tulossa konserttiin, jos lippuja myydään vielä tänään!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!