Luukku 18 - Kesän Desucon kolmipäiväiseksi!

Kirjoittanut
Ana

Heti kalenterin alusta alkaen on lupailtu jonkinlaista isompaa julkistusta kalenterin loppupäähän. Alunperin julkistuksen piti olla vasta 23. päivä, mutta päätimmekin siirtää sen jo tälle sunnuntaille. Eli tässä se siis tulee.

Yllätyys!

Ullatuus!

Voisin kiusata teitä tämän kanssa maailman tappiin saakka, mutta en taida viitsiä: Ensi kesän Desucon on kolmipäiväinen, eli se alkaa jo perjantaina 8.6. ja loppuu sunnuntaina 10.6. Siis 3 päivää ja 2 yötä. Ihan aamulla ei coni perjantaina kuitenkaan aukea, vaan vasta kello 17, ja jatkuu tästä eteenpäin läpi yöt ja päivät, aina sunnuntaihin saakka. Kesällä on siis luvassa yli 60% enemmän desua!

Kesän Desuconin puoli sivustosta uudistuu lähipäivinä ja lipunmyynti kesän coniin alkaa Desukaupassa jouluaattona 24.12. Liput koko viikonlopuksi maksavat 22 euroa. 

Bileet!

Bileet pystyyn!

Tämä on siis, olkoonkin hiukan ennakkoon julkistettu, joululahjamme teille. Jos olette asiasta edes lähes yhtä innoissamme kuin me, niin tietänette, että me olemme asiasta todella fiiliksissä. Nähdään siis ensi kuussa Frostbitessa ja ehdottomasti myös ensi kesänä, Suomen pisimmässä animetapahtumassa.

P.S. Desucon on ehdolla Aukusti-kulttuuripalkinnon saajaksi. Äänestä meidät voittoon täällä!

Kommentit

Berneri
AAAWWW YYEEAAAHH!! OuO
tikutora
jeeeee aaaaaawww jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee NY MÄ SEKOSIN JEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyymi
Krhm, "Desucon Lahdessa 9.-10.6.2012" eli headeri vaihtoon 8)
murmeli
AHHHH Desu se vaan jatkuuuuu~! : DD
pitää nukkua paljon varastoon...
SummerBerry
Tuleekos lippuja myyntiin myös muihin paikkoihin kuin verkkokauppaan (esim. Manga Cafe) niin kuin edellisinä vuosina?
Antti "Ana" Myyrä
Nyymi: Asia on nyt korjattu, kiitos vinkistä! :3

SummerBerry: Hyvin todennäköisesti. Asiasta ei ole vielä juteltu esim. Manga Cafen kanssa, niin emme voi asiaa yksipuolisesti luvata, mutta toivon mukaan tämä taas järjestyy!
nyyh
Nyyh, odotin jotain isompaa ja sain vain yhden päivän lisää ja tänkin yllätyksen pilasi joku pääjärjestäjä kertomalla sen jo paljon aiemmin :(

Jossu:3
AAW. ::3 kattoo nyt jos pääsee kesädesuun ~ :'33
Sa
yhyy........ en pääse toden näköisesti jos se olisi jossain niinä samoina päivinä :(
Sininini
Osaatteko sanoa onko perjantaina jotain erityistä ohjelmaa suunniteltuna, ja onko mahdollista ostaa vain lauantain & sunnuntain lippuja? :3
--
Uutinen noteerattiin näköjään lehdessäkin.

Myydäänkö lippuja muuten Frostbitessa?
vanhahönö
Todellakin olisi mukavaa jos olisi myös niitä yhdenpäivän lippuja tarjolla kun ei vanhuksena jaksa olla kuin yhden päivän kun kauempaa muutenkin paikalle raahautuu :) Ja oletuksella että loppuunmyy tämäkin desucon niin mahtuisi sitten tilalleni kahtena muuna päivänä joku muu sisään haluava. Perjantaina en ainakaan paikalle pääse kun töissäkäyväkin olen niin jos edes olisi sitten niitä lauantai&sunnuntai lippuja erikseen :)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!