Kiitos ja eteenpäin kohti kesää!

Kirjoittanut
Ana

Desucon Frostbiten loppumisesta on kulunut jo melkein viikko, vaikka en tahtoisi sitä hyväksyä. Conissa tunnelma oli yksinkertaisesti aivan loistava ja fiilismittari näytti asteikon yläpäätä melkein koko tapahtuman ajan! Valitettavasti tämänkin ihanuuden piti päättyä coniviikonlopun sunnuntaihin ja jäljelle jäi haikea olo kaikesta menneestä kivasta.

Onneksi jälkitöitä riittää niin palautteenkeruun kuin siihen vastaamisenkin kanssa. Mikäli et ole vielä antanut palautetta, suuntaathan pikaisesti niin tekemään! Kysely on osa tänä vuonna tehtävää conien yhteistä kyselytutkimusta ja siihen vastaamalla voi voittaa loppuvuodesta mm. tuliterän iPadin, eli kannattaa ehdottomasti täyttää! Samalla saamme myös conin kehittämisen kannalta erittäin tärkeää tietoa siitä mikä toimi ja mikä ei, jonka avulla teemme Frostbitesta ja kesän Desuconista entistä mahtavampia tapahtumia.

Infopisteen päivystävät pingviinit askarteli cosplayvastaava

Viikonlopun ainoa katkeruudenaihe. DesuCastin porukka vei infossa päivystäneet ihanat pingviinit, enkä saanut yhtäkään. ;_;

Palautelomakkeella, blogeissa ja Anikin palauteketjussa on annettu risuja, ruusuja ja kehitysideoita jo satoja kappaleita, joten kaikkiin vastauksiin tutustuminen on meiltä vielä kesken. Kirjoittelen myöhemmin tarkemman listauksen Frostbiten onnistumisista ja epäonnistumisista sekä tietenkin siitä, mitä aiomme asioille jatkossa tehdä.

Olit Frostbitessa sitten kävijänä, vapaaehtoisena tai vaikkapa jonkin osa-alueen vastaavana, voit olla aivan varma siitä, että tapahtuma ei olisi ollut samanlainen ilman sinua. Kävijät mahdollistivat Frostbiten järjestämisen ja vapaaehtoiset työntekijät rakensivat sekä pitivät sen pystyssä. Nähtävästi talviselle Desuconille oli myös tarvetta, sillä jouduimme myymään ei-oota lippuluukulta jo lauantai-iltapäivästä. Kiitos teille kaikille, Desucon ei olisi mitään ilman teitä!

Myyntisalin kyltin askarteli tilavastaavamme

Myyntisalin ovella tervehtinyt lappu jaksoi naurattaa. Desucon elää selkeästi ajassa! :D

Frostbiten kanssa kävi kuten kesän Desuconeissa usein: juuri kun alkaa asettumaan taloksi, täytyykin jo pakata tavarat ja lähteä pois. Onneksi kesän Desucon ei lopu näin nopeasti, vaan luvassa on 3 päivää ihanuutta hienon puheohjelman, kiinnostavien työpajojen, jännittävien iltabileiden ja mahtavien kunniavieraiden kanssa. Mistä tulikin mieleen..

 

Usahara Uryuu Ishida  United Kingdom

Shirou EmiyaRivalz CardemondeWilliam T. Spears

Kysymys kuuluu: mitä näillä hahmoilla on yhteistä keskenään?

 

Nimittäin se julkistus. Tämän kesän Desuconiin saapuu vieraaksi yksi tämän hetken tunnetuimmista ääninäyttelijöistä. Muun muassa Naruton Sasukena, Hetalian Englantina ja Kuroshitsujin William T. Spearsina tunnettu Noriaki Sugiyama! Sugiyama kertoo tapahtumassa urastaan ja jakaa nimmareitaan, kuten kuvioihin kuuluu. Lisää kesän muista kunniavieraista tarjoilemme teille kevään mittaan, kannattaa siis tarkkailla nettisivujamme!

Desuconin kannalta tämä on aivan huikeaa! Suomen animeharrastajien porukoissa on melkoinen määrä Naruton kautta harrastukseen mukaan tulleita ja Sasuke on sarjan hahmoista suosituimpia. Desuconin järjestäjien piirissä on ollut vuosien saatossa havaittavissa ihan pientä Code Geass -fanitusta, joten sarjassa alusta loppuun pyörineen Rivalz Cardemonden ääninäyttelijä on aika kova juttu! Odotamme siis Sugiyaman vierailua melkoisesti. :3

Julkistuksen myötä tahdon jälleen muistuttaa, että kesän Desuconin liput ovat myynnissä verkkokaupassamme. Niitä on mennyt alle kuukaudessa jo melkoinen määrä, joten hankithan piletit itsellesi ja kavereillesi ajoissa!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään DesuProfiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!