Juuri nyt joku lukee tätä otsikkoa

Kirjoittanut
Krigsi

Ensi kesän AMV-vastaava tässä, terve! Astun ensimmäistä kertaa AMV-kisan ruoriin ja päätin heti ottaa oman otteeni mukaan enkä lähteä ollenkaan peesailemaan. Olen itse katsellut aktiivisesti AMV:itä lähes yhtä kauan kuin animeakin, vuodesta 2005. Olen varsin kohtuullisesti osannut pidättäytyä katselijan roolissa. Viime kesän kisaan tuotin ensimmäisen täysimittaisen projektini, mutta en nyt mene nimeämään sitä. Hävettää liikaa!

 

 

Tulevaan kisaan raakkasin radikaalisti kategoriat kokonaan pois. Tämä siksi että halusin karsia pienet kategoriat pois karsimatta itse videoita. Halusin kuitenkin johdatella kisaajia ja mahdollisesti antaa hieman alkusysäystä ihmisille, joille projektikonseptit eivät tule kuin apteekin hyllyltä.  Näin päätin luoda kaksi erillistä palkintokategoriaa ja ristiä ne hyvänmielen videoksi ja vakavan liiketoiminnan videoksi.

Esimerkiksi upbeat-kategoriassa on aiemmin ollut laihanlaisesti osallistujia, minkä ymmärtää genren teknisen haastellisuuden vuoksi. Ainakin jos ajatellaan yleistä sapluunaa: paljon sarjoja, nopeita leikkauksia ja rutosti maskausta nopean musiikin tahtiin. Upbeat-kategoria toisaalta rajaa kuvauksellaan pois videot, jotka eivät käytä samaa musiikkilajia, mutta ovat editointipuolella hyvinkin vastaavanlaisia. Haluan rohkaista tällaisten videoiden tekemiseen, koska ne ovat parhaimmillaan todella loistavaa [1] settiä[2].

Hyvänmielen videon palkinto lainaa nimensä käsitteeltä 'feel-good AMV'. Sillä tarkoitetaan videota, jolla ei ole varsinaista juonta vaan pääasia on näyttää hyvältä ja tuoda katsojalle tietty, yleensä hyvä fiilis. Tällaiset videot sisältävät usein paljon eri videolähteitä. Yleensä mukana on silti jokin teema, jotta paletti pysyy kasassa. Tällaisia videoita ovat esimerkiksi klassikko Jihaku[3] ja viime vuodelta oleva Aqua Satellite[4]. Tässä kisassa hyvänmielen video ei ole kuitenkaan sama asia kuin 'feel-good AMV' vaan palkintokategorialla haetaan ylipäätään sellaista videota, joka nostaa katsojan fiilismittarin kattoon.

 

 

Vakavan liiketoiminnan palkinto muodostui ikään kuin kypsemmäksi ja salaperäisemmäksi sisarsarjassa hiukan höntin, mutta ihanan hyvänmielen palkinnon rinnalle. Määrittävä tekijä on videon sykähdyttävyys. Esimerkiksi dramaattisuuden luominen onnistuu selkeälinjaisen synkkauksen ja sopivan musiikin avulla[5]. (Helpommin sanottu kuin tehty.)

AMV:n saralla on myös mahdollista luoda olemassaolevista osasista täysin oma tarinansa[6]. Tällainen projekti vaatii suurta taitoa ja kunnianhimoa, mutta onnistuessaan taistelee itseoikeutetusti parhaan vakavan liiketoiminnan videon tittelistä.

"Vakavan liiketoiminnankaan" ei tarvitse välttämättä olla "hampaat irvessä" -vakavaa. Aivan yksioikoinen video saattaa käydä myös tylsäksi. Toiminta-AMV:nkin on hyvä pitää välillä hengähdystaukoa ja mahdollisesti keventää tunnelmaa[7]. Kokonaisuus ratkaisee.

Näitä kahta palkintokategoriaa ei voi halutessaan käyttää pontimena oman videon ideaan, mutta näiden ulkopuolellekin menevät konseptit ovat täysin tervetulleita. Jos sinulla on maailman paras videon ja audion yhdistelmä mielessäsi, tee siitä totta! Tärkeintä on rakkaus AMV:hen. Parhaimmillaan se voi tuntua tältä[8].

 

 

Tekstissä viitatut videot:

[1] Arczi - Shake THAT!!! AMV.org | AMVNews | Youtube

[2] Chiikaboom - Attack of the Otaku AMV.org | AMVNews | Youtube

[3] Tyler_yj - Jihaku AMV.org | AMVNews | Youtube

[4] Shinzo - Aqua Satellite AMV.org | AMVNews | Youtube

[5] Shin - Mahou Shoujo Requiem AMV.org | AMVNews | Youtube

[6] Cross/fade - The Stage AMV.org | AMVNews | Youtube

[7] Darklydone - Generic Railgun AMV.org | Youtube

[8] Ileia - Where I Am Now AMV.org | AMVNews | Youtube

Kommentit

Sawnah
Sano pliis, että voittajat valitaan reilusti tänä vuonna sen sijaan että kisaajat äänestävät kavereiden videoita tai huonoja videoita jotta omat videot pärjäävät paremmin..? Loistava visio sinulla ainakin on, mutta ainoastaan tosiaan se pitäisi oikeasti muuttaa. Reilu puoleeton tuomaristo valitsemaan voittajat.

Lisäksi reilusti vähemmän videoita "finaaliin" kuin viime vuonna. Kukaan jaksa katsoa kahta tuntia ei-niin-ammattimaisia projekteja, etenkin jos verrataan taas viime vuoteen kun AMV-kilpailu oli illalla, niihin WMM videoihin melkeen nukahti. :D

Siinäpä kaikki kritiikki, odottelen iloisesti tämän vuoden sääntöjä ja ilmoittautumista.
Ed
Samaa mieltä Sawnahin kanssa, puolueettomampi ja rehti tuomaristo olisi kiva. Kun kisaajat laitetaan äänestämään tulee juuri noita 'äänestämpä kaverin videota' -tilanteita ja ne oikeasti hyvä videot ei saa niille tarkoitettua kunniaa .___.

Nuo kaksi kategoriaa kuulostaa hyvältä! Kiva ettei ole aina niitä samoja vanhoja :) Sääntöjä siis odottelemaan ^^
Krigsi
Sawnah & Ed: Pyrin vastaamaan molempiin ongelmiin yhdellä lääkkeellä eli karsin reilummin finalistivideoiden määrää. Tämän pitäisi vähentää myös niiden kaveri-äänestäjien määrää. Osallistujien keskinäisellä äänestyksellä siis mennään vielä tällä kertaa. Otan tuon äänestyskäyttäytymisen erikoistarkkailuun ja katson sitten, miten jatkossa.

Säännöthän muuten ovat jo julki ja löytyvät osoitteesta: http://desucon.fi/desucon/amv-kilpailun-osallistumisohjeet
Sawnah
Eli eipä tule reilua kisaa tänäkään vuonna jos voittajan valinta kaatuu edelleen kisaajille. :D Kaikillahan tietenkin on omat mielipiteet hyvästä videosta, ja vaikka saadaan pois ne "äänestän kaverin videota" siellä voi silti olla niitä "äänestän huonoa joka ei saa yhtään ääniä jotta omalla olisi paremmat mahdollisuudet". :D Ja tämä varmaan kuulostaa hirveän katkeralta mutta olin tätä samaa mieltä jo sinä vuonna kun oma video äänestettiin parhaaksi että pitäisi Desutiimistä olla tuomarit eikä kisaajat jotka kaikki haluavat voittaa.

Mutta jos saan jotain animentapaista ennen kisan deadlinea, niin enköhän änge tänäkin vuonna mukaan.
Sawnah
Ja hei;
Se että on vain kaksi kategoriaa tarkoittaa että parodioita ei siis tule tänä vuonna? D: Huono juttu Mämmi Kunniaan porukalle D:
Krigsi
Sawnah:
Vaikka kuvailemasi kaltainen äänestyskäyttäytyminen on mahdollista, ei sitä ole aiemman kisavastaavan mukaan näinä kahtena vuotena ilmennyt. Mistään verissä päin kisaamisesta ei siis ole ollut kysymys, vaan rehdistä kilvoittelusta, jossa parhaimmille on annettu heille kuuluva kunnia. Mutta kuten sanottua, tarkkailen äänestyskäyttäytymistä suurennuslasin kanssa.

"Se että on vain kaksi kategoriaa tarkoittaa että parodioita ei siis tule tänä vuonna? "

Erillisiä palkitsemiskategorioita on siis kaksi (parhaan videon ja yleisön suosikin lisäksi), mutta varsinaisia kisakategorioita aiempien vuosien tapaan ei ole. Ja parodiahan on aivan selvä hyvänmielen video :)
Shasunatang
Pakko sen verran vielä sanoa, että erillinen tuomaristo olisi jo siitäkin syystä hyvä olla, että tuomareilla olisi selvät arvostelukriteerit. Kun itse osallistuin kaksi vuotta sitten, en välttämättä olisi samalla halunnut tuomaristoon. Eihän vaikka cosplay-kisoissakaan osallistujat itse äänestä keskuudestaan voittajaa.

Ja mitä niihin kaveriääniin ja taktikointiin tulee, vaikka tähän asti ei olisi ilmennyt, ei se tarkoita, etteikö niistä vaikka tänä vuonna voisi tulla ongelma.
Sawnah
:D Anteeksi nyt vaan mutta se, että kisavastaavan mukaan ei ole ilmestynyt tuota äänestyskäyttäytymistä ei tarkota etteikö sitä olisi ilmestynyt. Aiemmista kisaajista tiedän että jotkut äänestivät kaverin videota vaikka se oli heidän mielestään p*ska. Eihän sitä voi yleensä varmasti sanoa että miksi joku äänesti jotain tietty videota, jonkun mielestä video on huono, toisen mielestä se voi olla mestariteos.
Mutta jos kilvoittelu olisi rehti, tuomaristo olisi puolueeton. (Ja se, että tarkkaillaan äänestyskäyttäytymistä ei oikein muuta mitään, koska jos kisaajat äänestävät, niin ethän sinä voi diskata joitain ääniä mistään syystä (vaikka olisivat "huonolle kaverin videolle annetut"), sekään ei olisi reilua siinä tilanteessa.)

Vaikka AMV-vastaava onkin yksi henkilö, on Desutiimi laaja ja mielestäni heiltä voisi ihan hyvin kysyä puolueettomat mielipiteet kisan voittajiksi.
Ja tosiaan, annan propsit viime ja toissa vuoden Tsubasalle koska ne videot jotka pääsivät tai ei päässeet finaaliin saivat kuitenkin todella ammattimaisen arvostelun omasta mielestäni. Mutta siihen se sitten loppuikin kun finaalivideoista voittajat äänestettiin kisaajien kesken. Ja olen täysin samaa mieltä Shasunatangin kanssa^.

(lisäksi kun AMV-kilpailussa tulee ne laput jossa on kaikki videot ja kategoriat, niihin voisi laitta videon nimen lisäksi tekijän/käyttäjänimen jotta ihmiset löytäsivät ne netistä kisan jälkeen. Kisaajathan löytää ne dropboxista vissiin edelleen mutta yleisölle siis.)

Ja ei tässä mitään verissä päin kisaamista ole, mutta joillekin tällaiset tilanteet ovat tärkeitä ja epäreilu kisa on todella suuri pettymys.
THK-wolf
Noniin, tässä päästään taas miettimään miksi niitä videoita tehdään? Tehdäänkö niitä siksi, että saadaan se kiva pysti hyllyyn? Vai siksi että voidaan vertailla kenellä on uskollisimmat kaverit äänestyksessä? vai kenties siksi, että videon katsoja olisi tyytyväinen? Itse olen viimeisen kannalla... Ja tästä syystä myös sitä mieltä että tuomariston pitäisi olla puolueeton, ja mielellään kokonaan kilpailijoista erillinen. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu pienimuotoinen itsekkyys, joten tottakai tätä "äänestän huonoa videota, jotta omani pärjää paremmin" ja kaveriäänestystä ilmenee. Mielestäni pelkkä ajatus ideasta, että kilpailijat äänestävät kilpailun voittajan kuullostaa naurettavalta... Ja kuten sanottu, eihän esim. Cosplay-kilpailuissakaan kilpailijat itse äänestä voittajaa, joten miksi amv-kilpailussa toimitaan näin? Itsehän en edes osallistu mihinkään kilpailuihin, mutta tässä rehellinen mielipiteeni.

Wolf kiittää ja kuittee. Ktymo
nthDream
Onhan se kaunis ajatus, että kilpailijat pystyisivät keskuudestaan valitsemaan parhaimman, taitavimman ja muutenkin seksikkäimmän videon voittajaksi. Valitettavasti ihmisluonne ei yleensä vastaa tätä ihannetta, etenkään kilpailutilanteessa kun on oma lehmä ojassa.
Muihin mahdollisiin valintatapoihin verrattuna tämä osallistujaäänestys on ainakin omasta mielestäni melko epäilyttävä. Onko sille mitään muuta perustetta, kuin että tähän asti äänestyksessä ei ole ilmennyt mitään epäreilua ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta?
Itse olen tämän aijemmissa kommenteissa esille tulleen tuomariston kannalla parhaan videon valinnassa.
Brokedown
Samaa mieltä THK-wolfin ja Sawnahin kanssa. Se että kilpailijat äänestävät kilpailun voittajan on vähän sama asia kuin esimerkiksi että poliitikot äänestäisivät itseään eduskuntaan. Vilpittömyys ei kuulu ihmisluontoon, kaikki ajattelee kuitenkin loppupelissä usein ainoastaan itseään. Ei ole mahdollista olla 100% puolueeton jos on itse kilpailussa mukana. Kyseessä on kuitenkin nimensä mukaisesti Kilpailu. Ihmiset osallistuvat voittaakseen.
Kaikilla on taipumus ottaa suosikkeja, oli kyseessä mikä kilpailu tahansa. Puolueeton tuomaristo sen sijaan takaisi reilun ja tasa-arvoisemman pelin.
Myyrämies
Rehti on paras :D ja tuomaristo :D


Nyt loppu niiden kavereiden äänestäminen..
marikea
Samaa mieltä täälläkin, puolueeton tuomaristo on ehdottomasti paras systeemi. Kaikki pointit tässä sen puolesta onkin oikeastaan jo sanottu. Ei kaverin äänestystä vaan rehti erillinen tuomaristo takaamaan reilu kilpailu.
Krigsi
On mahdollista, että yksittäinen ihminen perustaa oman äänestyskäyttäytymisensä videoiden sisältöön liittymättömiin seikkoihin. Se että joku toope näin tekisi, ei kuitenkaan riitä määrittämään voittajavideota. Se vaatisi suuren kaveriporukan, joka masinoisi tahallaan yksittäisen videon kärkeen. Itse ainakin näkisin tällaisen "voittajan" joutuvan lähinnä itse häpeään. Tähän mennessä osallistujien keskinäinen äänestys on aina johtanut sellaiseen lopputulemaan, että voidaan sanoa valtaosan heistä äänestäneen rehellisesti omia suosikkejaan. En näe mitään syytä olettaa, että asia olisi nyt dramaattisesti muuttunut. Ei kannata korjata metodia, joka ei ole ennenkään pettänyt.

Desuconin järjestäjissä ei minun lisäkseni ole varsinaisesti yhtään AMV-harrastajaa. Tätäkin taustaa vasten kisaan osallistujilla on oikeasti enemmän kompetenssia määrittää kisan parhaimmisto kuin henkilöillä, jotka ovat elämässään nähneet ehkä videon tai kaksi eikä AMV mediana herätä heissä mitään intohimoja.

Koko AMV-skenen suurimmat ja arvostetuimmat kisat pyörivät osallistujien (Akrosscon) ja rekisteröityneiden käyttäjien (AMV.org Viewers Choice Awards) äänestyksellä. En jaksa uskoa, että suomalaiset olisivat yhtään sen huonompia tässä asiassa kuin muutkaan.

Olen THK-wolfin kanssa täysin samaa mieltä noista kysymyksenasetteluista. Vedän niistä kuitenkin päinvastaisen johtopäätöksen. Haluan nähdä kesällä hyviä videoita ja ihmisten kehittymistä editoijina. Palkinnot ja rankingit ovat toissijaisia. Voittajat ja palkitsemiset unohtuvat, mutta hyvät videot muistetaan vielä vuosien jälkeenkin.

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!