Animea – minun Tokiossani?

Kirjoittanut
Drasa

Hei, pitkästä aikaa. Kirjoittelin viimeksi viime kesänä Gotoon ja Tanakan vaikutelmia Suomesta vähän ennen kesä-Desua 2011. Kaikki meni lopultakin todella hyvin, ja vieraat olivat erittäin tyytyväisiä. Nyt upeasta animekonsertista ja muusta parhaudesta on kulunut jo yhdeksän kuukautta. Niin se aika viilettää! Tällä välin olen viettänyt lomaa desuhommista ja keskittynyt opiskelemaan vaihto-opiskelijana Japanissa. Olen kuitenkin pitänyt yhteyttä muihin järjestäjiin, ja aion palata ruotuun tämän vuoden syksyllä.

Viime viikonloppuna järjestettiin yksi maailman isoimpia animeaiheisia tapahtumia, Tokyo International Anime Fair. Desucon osallistui siellä järjestettyyn The World Convention Leaders Conferenceen, joka on verkostoitumistapahtuma anime- ym. tapahtujien järjestäjille. Allekirjoittanut chillaili paikan päällä Desuconin edustajana. TAF:in kaksi ensimmäistä päivää on varattu bisneskävijöille, ja sainkin tutustua rauhassa melko tyhjiin messuihin.

TAF:n logo

Rehellisyyden nimissä en voi kyllä olla ihmettelemättä, miten visuaaliseen kulttuuriin keskittyvällä suurtapahtumalla on tuon näköinen logo...

Itse konferenssissa tuli tavattua ainakin Anime Expon, Jenkkilän suurimman tapahtuman pääjehut, sekä muita tapahtumanjärjestäjiä ainakin Floridasta ja Texasista. Amerikkalainen edustus tuntui siis olevan vahvaa. Olisi mielenkiintoista joskus matkata rapakon taakse ja käydä katsomassa meininkiä sikäläisissä coneissa.

Varsinainen homman pihvi itselleni – ja Desuconille – oli kuitenkin itse messut ja niiden ständit jotka esittelivät animeteollisuuden uusimpia tuotoksia. Desuconin järjestäjänä tuli katseltua erityisesti animeleffoja sillä silmällä, että olisi kiva nähdä joskus jatkoa conissa pidettävälle leffaesitykselle. Ensimmäisessä Desuconissahan esitettiin Avaruuden tulilintu, Ozamu Tezukan mangaan perustuva helmi vuosien takaa. Itseäni himottaisi saada yleisön nähtäville jotain upouutta ja uunituoretta. Käyntikortteja tuli vaihdettua ja kontakteja solmittua, joten ehkäpä haaveeni muuttuu todeksi vielä joskus!

Messut olivat todellakin kansainväliset siinä, etteivät ne rajoittuneet Japanilaiseen animaatioon. Vastaan tuli piirrettyjä kaikkalta maailmasta, ja iloiseksi yllätyksekseni myös Suomella oli vahva edustus!

Finnanimationin ständi

Finnanimationin ständi – vasemmalta oikealle Eliza Jäppinen, Eija Niskanen ja Liisa Vähäkylä. Käy tykkäämässä myös Facebookissa!

Animefaneja voi suomalaisen animaation joukosta kiinnostaa ainakin Elizan ohjaama Rakkautta & Anarkiaa -festareiden viime vuoden traileri, vahvasti animesta vaikutteita ottanut Ai no yama. Japanilaiset kuulemma ottivat videon vastaan haltioituneina.

Myös Nelosen uutiset raportoivat messuista. Kameraryhmään ei kyllä tullut törmättyä.

Kokonaisuudessaan messut olivat varsin muikea kokemus. Uudestaankin tulee varmaankin jotain vuonna käytyä. Jo trailerit olivat varsin mukavaa katseltavaa, sillä tällaisena puoli-casualina animenkatsojana en jaksa kyylätä julkaisuja silmä kovana netin kautta. Käytyäni kahtena bisnespäivänä en jaksanut enää raahautua paikalle kolmantena, yleisöpäivänä, mutta sekin olisi varmasti ollut unohtumaton kokemus. Cosplay-typyköitäkin olisi varmaan näkynyt enemmän.

Henkilökohtaisena pettymyksenä (lue: sufferointina) Shaftin ständi loisti poissaolollaan. Olisi ollut hienoa nähdä jotain hyväskää Meduka Meguca -leffasta tai oikeastaan leffasarjasta, joka on kuulemma tulossa vielä jonakin päivänä. Moni muu firma oli ilmoittanut jättäytyvänsä pois boikotoiden Tokion kuvernööri Ishiharan läpi ajamaa mangasensuurilakia (Uutinen on vuodelta 2010, mutta vuoden 2011 messut jäivät väliin Itä-Japanin suuronnettomuuden takia). Lieneekö Shaft hypännyt tuohon kelkkaan, vai onko syy jokin muu, sitä emme tiedä. Mutta moneen muuhun tuotantoon tuli tutustuttua – sellaisiinkin, joihin ei olisi törmännyt lainkaan möllöttämällä kotona. Näiltä messuilta tuli palattua hymyssä suin ja monta tuttavaa ja kokemusta rikkaampana.

Kommentit

Eija Niskanen
Kiitoksia Pyry, kun pistäydyit ständillämme!
Pyry "GolDDranks" Kontio
Kiitoksia itsellenne, on hienoa että suomalaista animaatiota esitellään maailmalle :)

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!