Luukku 11: Hämmennystä Lännessä

Kirjoittanut
Jakoavain

Vanhan sanonnan mukaan "matkailu avartaa". Vaikka kotimaassa pääseekin näkemään erilaisia coneja ja niiden järjestämistä, kannattaa naapurimaista hakea lisää näkökulmia järjestämiseen. Tällä kertaa Desulähetystö lähti matkaan Ruotsinmaalle, jossa järjestettiin ConFusion -tapahtuma. 

Lentomatkan jälkeen alkoikin itse seikkailu. Heti paikalle saavuttuamme odottelimme hetken, sillä kyytimme oli myöhässä. Tai lentomme ajoissa. Pääsimme kuitenkin lyhyen odottelun jälkeen matkaan kohti Göteborgin keskustaa.

 

Jonotusta

Coni aukesi perjantaiaamupäivällä ja jonoa kerkesi muodostua hyvissä ajoin.

Conipaikalle saapuessamme käynnissä oli jo kova kuhina. Tyypilliseen Conirakennustyyliin käynnissä oli kova tohina ja osa järjestäjistä kerkesi nopeasti vain tervehtiä joukkiotamme. Ovet oli saatava auki hyvinkin äkkiä ja päälava oli rakennettava loppuun asti. Tiloina toimi Göteborgin Maailmankulttuurin museo, joka oli valjastettu conin käyttöön. Poikkeuksina Sibeliustaloon oli muun muassa päälavan sijainti museon pääaulassa, jolloinka kävijät istuivat alla näkyvässä portaikossa kaikkien päätapahtumien ajan. Lisäksi mielenkiintoisena ratkaisuna näkyi myyntipöytien sijoittelu, jossa osa oli ympäri conipaikkaa ja osa oli yhden käytävän varrella. 

Staff meeting

Henkilökunnan viime hetken palaveri ennen conin alkamista conin päälavalla.

Hektisyydestä huolimatta, jokainen työntekijä teki työtänsä hymyssä syin. Kenenkään kasvoilta ei paistanut hajoaminen, korkeintaan pieni väsymys. Kuin meillä kotimaassakin, Ruotsissa conin vapaaehtoiset ovat motivoitunutta väkeä jolla on aito halu tehdä hommia. Muutenkin koko conireissu tuntui kovin paljolti siltä, kuin olisi tullut kotimaiseen coniin. Tekijät olivat hyvin samanlaisia persoonaltaan, kuin esimerkiksi me Desuconin vastaavat. Ryhmähenki oli kunnossa ja koko viikonlopun ajan oli ilo seurailla toimintaa, sillä työvoima puursi hymyssä suin koko conin läpi.

Ruotsalaista tuningia

Hieman erilaista tuningia ruotsalaiseen tapaan.

Oma toiminta conissa oli pääasiallisesti Conijärjestämisen havainnointi sekä kontaktien luonti. Tapahtuman ohjelmatarjonta oli kovin pelkistettyä. Puheohjelmia ei ollut lainkaan, todennäköisesti tilanpuutteen takia. Muuten paikalla oli kotimaistenkin conien vakiot, kuten pelihuoneet, karaoket ja cosplaykisat. Yllätyin kuitenkin, että cosplaypukuhuoneita ei ollut lainkaan vaikka paikalla oli hyvin paljon cossaajia. Toiminta olikin hieman hengauspainotteista.

Joachim

Pääjärjestäjä Joachim valvomassa, ettei delegaatiomme ryhdy pahantekoon..

Hengaus ei välttämättä aina ole pahasta. Tämän reissun kun tekivät erinomaiseksi juuri paikalla olleet ihmiset ja viikonlopun aikana tulikin tavattua aivan mahtavia ihmisiä! Paikallaollessa ei ollut ollenkaan ulkopuolinen olo, sillä jokainen järjestäjä toivotti tervetulleeksi tapahtumaansa heti kättelyssä. Kenties osa heistä tuleekin jo Frostbiteen vierailemaan!

Närconin pöytä vallattu

..turhaan. Närconin pöytä sai pienen desulisän.

Mitä siis reissusta jäi käteen? Lämmin fiilis, että rapakon toisella puolella meno on lähes samankaltaista kuin Suomessa. Suosittelen myös teille, arvon kävijät, reissua Ruotsalaiseen coniin. Vaikka valtio on eri ja kieli muuttuu rajan ylityksen jälkeen, on pohjimmiltaan meininki yhtä ihanaa. Conit kun eivät olisi mitään ilman muiden ihmisten ihanuutta.

 

P.S. Julmust on parasta joulujuomaa, mitä maa päällään kantaa. Go Sweden!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!