Luukku 18: Desupaidan uusi elämä

Kirjoittanut
Edeae

Conipaidat ovat kivoja muistoja tapahtumista, mutta ainakin minulla ne jäävät harmittavan vähälle käytölle. Satunnaisesti kohdalle sattuu sopivasti istuva ladyfit-mallinen paita, joka päätyy jokapäiväiseen käyttöön, mutta yleensä laatikkomalliset paidat joutuvat vaatekomeron pohjalle. Paitsi, että malli harvemmin on kovin imarteleva, onnistun minä ainakin ostamaan lähes poikkeuksetta joko liian isoja tai liian pieniä paitoja. Conissa vielä ihan kivan kokoinen paita onkin kotona pidempään pidettynä joko aivan pussittava tai kaulukset kiristää, hauikset ahdistuu ja muutenkin käyttökokemus ei ole erityisen miellyttävä.

Onneksi hyvin pienellä vaivalla conipaidoista voi tehdä itselleen mieluisia vaatekappaleita. Tarvitaan vain mielikuvitusta ja uskallusta ottaa sakset käteen. Lisäksi nuppineuloista, silmäneulasta ja paidan värisestä langasta on hyötyä.

 

valmistelut

Jos et siis ole ostanut desupaitojasi vain naftaliinissa säilytettäviksi muistoiksi ja tahtoisit piristää niiden ilmettä, haastan sinut testaamaan t-paidan tuunausta. Internet on pullollaan erilaisia ohjeita ja kuvia, joiden pohjalta voi lähteä omaa paitaansa työstämään. Jos ensimmäinen kerta pelottaa, suosittelen aloittamaan jollain vähemmän tunnearvoa omaavalla yksilöllä. Tai osta ensi conista kaksi paitaa, jos tuunattu versio ei miellytäkään!

Seuraavaksi muutamia inspiraatiokuvia omasta Desuvaatekokoelmastani:

 

desuoranssi

Ensimmäisenä varsin timmi paita viime kesältä. Vielä kesäisemmän tästä tekee alareunan hapsut, joiden pituuden voi jokainen päättää itse, riippuen millaisen napapaitamallin tahtoo toteuttaa. Ja koska kaulus oli turhan kuristava, avarsin sitä reippaalla kädellä. Conipaidat ovat siitä kivoja leikeltäviä, että kangas ei lähde purkautumaan, ompelukone ei siis ole mitenkään välttämätön. Saumurin omistajat tietysti tekevät paidolle ties millaisia taikoja.

 

kuuttialku

Sitten vuorossa jättimäinen Frosti-chanin paita, joka ei ihan ole sentään mekkomittainen. Leveyttä sen sijaan olisi vaikka kahdellekin cosplayvastaavalle. Hihat ja kaulus pois, sitten olkapäiden eteen punosta koristeeksi.

 

kuuttiselkää

Kankaaseen leikataan lovia ja näin syntyneitä kangassuikaleita punotaan toistensa lomaan. Tapoja on monia, mutta esimerkiksi näin: Laitetaan sormi ensimmäisen lenkin alta, vedetään toinen lenkki etummaiseksi. Laitetaan sormi taas tästä uudesta lenkistä, vedetään seuraava kangasosio taas sen läpi ja niin edelleen. 

 

lopetuskuutti

Viimeistelyä varten viimeinen lenkki kannattaa ommella muutamalla pistolla kiinni.

kuuttiselekä

Kapeilla kangasosioilla lopputulos muistuttaa lettiä. Leveämmillä, esimerkiksi koko selän levyisillä osioilla punomisen voi toistaa monta kertaa, siirtää syntyneet punokset joko osioiden reunoihin (kuten tässä kuuttipaidan selässä) tai jättää punos keskelle. Lenkkejä voi ottaa toistensa ylä- ja alapuolelta, kieputtaa itsensä ympäri ennen seuraavan osion ottamista ja vaikka mitä, testaamalla löydät mikä näyttää omasta mielestäsi kivoimmalta. Ja punokset voi aina purkaa ja aloittaa alusta.

 

kuutkuut

Irrallisetkin lenkit olisivat olleet hauskat, mutta tahdoin tehdä selästä vielä kiinnostavamman ja kokosin osioita yhteen ja solmin ne kauluksen palasilla.

 

kuuttimaha

Etuosa oli edelleen varsin jättimäinen, joten laskostin kangasta rintojen alle, ompelin parilla pistolla kiinni ja lisäsin päälle vielä aikaisemmin leikatusta hihasta tehdyn pienen rusetin. Ja valmis! Helmaa olisi voinut vielä jalostaa leikkaamalla sen esimerkiksi edestä takaosaa lyhyemmäksi.

 

desuyes

Esimerkki punoksen käyttämisestä edessä ja takana

 

mustadesu1

Näköjään toinenkin vähän turhan tiukka paita löytyi kuljeskelemasta. Tässä kaulus oli kuitenkin ihan mukava, joten irrotin vain hihat ja leikkasin taakse suuria osioita, joiden keskelle ompelin sitten hihoista tehdyt kangaslenkit.

 

mustadesu2

Jos esimerkiksi tällaisen avonaisen selän käyttäminen arveluttaa, voi alle tietysti laittaa jonkin kivan värisen paidan.

 

waifubeater

Nämä ohjeet ovat valitettavasti rajoittuneet melko pitkälti tyttömäisiin ohjeisiin. Hihattoman waifu-beater -mallisen paidan voi jokainen desumieskin tehdä itse. Jos tällainen ompelukoneella huoliteltu malli ei onnistu, voi reunat jättää myös kääntämättä. Varmasti omaperäisin paita kuntosalille!

 

desumekko

Ja todella suuresta paidasta saa allekirjoittaneen tapainen hujoppikin itselleen oivan mekon. Tämän toteuttamiseen tarvittiin jo hiukan ompelukonetta sivujen kaventamiseen, mutta teoriassa nekin voisi toteuttaa vaikka punomalla sivuja reilusti kiinni. Metalliketju olkoon esimerkki siitä, että paitoihin voi myös kiinnittää melkein mitä vain. Tällä mekolla kyllä kehtaa tanssia niin uuden vuoden pippaloissa kuin Frostin iltabileissäkin!

Oikeastaan punomalla mekon toteuttaminen jäi nyt kiinnostamaan, joten taidan suunnata Frostbitessa jälleen paitapöydälle täydentämään paitavarastoani! Paitojahan voi muokata melkein missä vain ja milloin vain, esimerkiksi aamuyön tunnit Sibeliustalolla varmasti tarjoavat hyviä inspiraatioita. Eli ei muuta kuin paitoja suunnittelemaan!

ps. ylisuuri desupaita on myös paras yöpaita, ihan tuunaamattomanakin.

Kommentit

Jalle
Aivan mahtavia ohjeita, otan varmasti käyttöön normipaitojenikin kanssa, joita en niinkään käytä juurikin sen 'mauttomuuden' tai not-istuvuuden takia ~ :33

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!